Musailua koko perheen voimin


Kuluneena viikonloppuna järjestimme yhdessä KLVL ry:n kanssa musaviikonlopun pienten kuulovammaisten lasten perheille Solvallan urheiluopistolla, Espoon Nuuksiossa. Viikonloppuun kuului nimensä mukaisesti musailua, mutta myös omaa aikaa niin vanhemmille kuin lapsille.

Pieni tyttö istuu lattialla ja maalaa maitopurkista tuunattua soitinta violetiksi.
Kuvassa on tuloillaan kitaraa muistuttava soitin

Soittimia omasta takaa

Perjantaina tapasimme kaikki ensin yhdessä suuressa peilisalissä. Lyhyen tutustumisen ja jumpan jälkeen pääsimme heti viikonlopun teeman makuun, kun saimme askarrella erilaisista kodin tarvikkeista soittimia. Niin lapset kuin vanhemmat pistivät mielikuvituksensa peliin, ja lopputuloksena oli hienoja mielikuvituksellisia viritelmiä. Tavalliset instrumentit kalpenivat näiden pelien rinnalla! Loppuilta vietettiin rennoissa merkeissä osan suunnatessa rantasaunalle ja osan taas rupatellessa yhteisissä tiloissa.

Laulua leikin kautta

Poika soittaa kitaraa. Edessä on mikki ja taustalla näkyy vanhempia ja lapsia soitinten vieressä
Lapset löysivät pian mieluisia soittimia

Lauantai oli touhua täynnä. Aamu alkoi yhdessä Juha-Matti ”Juhis” Grönlundin ja apuohjaaja Eemelin vetämällä musapajalla. Tuttujen rakkaiden laulujen lisäksi Juhis tutustutti meitä moniin täysin uusiin laululeikkeihin, jotka kuitenkin usean toiston jälkeen luonnistuivat sujuvasti kaikilta. Lauluissa seikkailivat nuket ja pehmolelut, kuten Piippolan vaari eläimineen sekä Tipi ja Topi kanaset.

Lounaan jälkeen vanhemmat suuntasivat oman ohjelmansa pariin ja lapset siirtyivät ohjaajien hoteisiin. Isompien lasten kanssa leikimme niin ulkona kuin sisällä samalla kun joukon pienimmät nauttivat päiväunista. Kun pienimmät lopulta heräilivät uniltaan suuntasimme ohjaajien ja lasten kanssa harjoittelemaan Juhiksen kanssa lisää lauluja ja treenaamaan bändisoittamista. Kaikista pienimmätkin osallistujat löysivät itselleen mieluisia soittimia, ja kaikki saivat koettaa kaikkea.

Vanhemmat pääsivät sillä välin jakamaan keskenään vertaistukea sekä kuulemaan kahta erilaista luentoa. Ensimmäisessä tutkija Ritva Torppa kertoi vanhemmille musiikin hyödyistä osana kuulovammaisen lapsen kuulon ja kielen kuntoutusta. Osalle lukijoistamme Ritva saattaa olla jo ennestään tuttu, sillä hän on ollut CIsumusa-hankkeen suunnittelutiimissä sen alkuajoista lähtien. Ritvan jälkeen estradin otti haltuun nuori aikuinen Baha-istutteen käyttäjä, joka kertoi omasta kuulopolustaan. Vanhemmilla riittikin kokemusasiantuntijalle paljon kysymyksiä.

Kuvassa sisäkorvaistutteita käyttäviä pieniä lapsia ja vanhempia pitämässä kiinni sinisestä huivista, jonka päällä on pehmoleluja.
Jääkarhu Jalmarista tuli pienimpien osallistujien lemppari heti kättelyssä

Tikkupullia ja viimeiset esitykset

Lauantai-ilta sujui raukeissa merkeissä, kun suuntasimme kaikki porukalla rantasaunalle ja pääsimme paistamaan tikkupullia takan loimussa. Monelle kerta oli ensimmäinen tässä lajissa! Yksikään pullista ei palanut (aivan) karrelle, vaan pullista tuli oikein makoisia. Pullan syömisen yhteydessä kävimme saunassa ja vietimme rentoa aikaa yhdessä.

Sunnuntaina aamusta oli taas Juhiksen musatuntien aika, ja nyt lapset pääsivät näyttämään vanhemmille mitä uusia soittotaitoja he olivat edellisenä päivänä oppineet. Lasten muodostama bändi (jonka eräs lapsista risti nimellä ”Megasoittajat”) veti hienon keikan. Railakkaan soitannan jälkeen leikimme ja lauloimme vielä yhdessä useamman laulun, ennen kuin oli jo aika lähteä lounaan kautta kotia kohti.

Tämä oli ensimmäinen järjestämämme musaviikonloppu, mutta tuskin sarjassaan viimeinen. Saimme viikonlopusta paljon uusia ideoita tulevia yhteistyössä järjestettyjä vertaisviikonloppuja varten, ja musiikki tulee varmasti olemaan niissä isossa roolissa jatkossakin. Kiitos kaikille osallistujille, ohjaajille, luennoitsijoille sekä Juhikselle ja Eemelille ihanasta viikonlopusta!

Sointuisin terveisin
LapCI ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *