Matleenan kiitokset: ”Lupaan, etten unohda tätä aikaa koskaan”


Kuvassa on leikepöydällä kolme valokuvaa, joissa ensimmäisessä on kolme naista ja yksi lapsi. Katsovat kameraan ja hymyilevät. Keskimmäisessä kuvassa nainen katsoo kameraan ja hymyilee, taustalla luontomaisemaa. Kolmannessa kuvassa neljä naista katsoo kameraan ja hymyilee. Kahdella keppihevoset.

Tulee ikävä! Sen tiedän jo nyt. Enpä osannut arvata reilu vuosi sitten aloitettuani LapCI ry:lla CIsupaja-toiminnan projektikoordinaattorin sijaisena, kuinka mahtavaan työyhteisöön ja tekijäporukkaan pääsinkään ja miten upeisiin perheisiin saisin tutustua.

Toiminnanjohtaja Janet kyllä hehkutti LapCI ry:n hallituksen jäseniä ja vapaaehtoisia, jotka tekevät hommia suurella sydämellä. Nyt sen tiedän itsekin ja yhdyn hehkutukseen! Enpä olisi myöskään osannut arvata, kuinka hauskaa meillä Katariinan kanssa tulisi tapahtumissa olemaan tai miten sujuvasti Alisan ja Helmin kanssa hommat hoituvat. 
 
Aloitin CIsupajan projektikoordinaattorina loppuvuodesta 2023. Onnekseni sain ihanalta sijaistamaltani Isalta loistavan perehdytyksen työhöni ennen kuin jäin siihen yksin. No, yksinhän en ole koskaan oikeasti jäänyt, vaan aina olen saanut tukea kollegoilta.

Voin kertoa, että Isan jätettyä minut yksin, ensimmäinen fiilikseni oli pieni paniikki. Olin saanut Isalta neljän ja puolen sivun mittaisen Word-tiedoston, joka oli nimetty “Lyhyt muistilista joulu-tammikuun akuuteimmista hommista”.  Tuota tiedostoa sitten selasin ja hikikarpalot otsalla ryhdyin sitä kohta kohdalta ratkomaan. Pian jo paniikki helpotti, eikä minun enää tarvinnutkaan vilkuilla tuota listaa, kun tiesin mitä tehdä. Koen, että sain nopeasti juonesta kiinni. Ja tulihan sitä sitten vuoden 2024 aikana koordinoituakin peräti 27 upeaa CIsupajan tapahtumaa!  

Mieleenpainuvin tapahtuma, jota projektikoordinaattorina tohisin, oli varmasti Kesäpäivät ja LapCI ry:n 25-vuotissyntymäpäivät. Tapahtuma oli juhlavuotemme huipentuma ja suunnittelussa oli lupa käyttää runsaasti mielikuvitusta. Paikalle tulikin buukattua lasten ja isompienkin iloksi mm. taikuri, lastenmuusikko ja glitter-tatuointien tekijä. Ja mikä tärkeintä – lapset ja aikuisetkin tuntuivat viihtyvän. Viikonloppuun mahtui paljon muutakin ohjelmaa seminaariluennoista alkaen, puhumattakaan mahtavasta mahdollisuudesta koko viikonlopun vertaistukeen – näin järjestäjän näkökulmasta: kiirettä piti, mutta ihanaa oli!

Toinen viime vuoden kohokohta oli Musaleiri. Viikon parasta antia oli ehdottomasti päästä tutustumaan ihaniin leiriläisiin ja viettää heidän kanssaan ikimuistoisia hetkiä. Teimme yhdessä leirillä biisin Arabetan Kinkaju ja täytyy myöntää, että edelleen se soi ajoittain päässäni…

Kiitos teille kaikille kollegoille, yhteistyökumppaneille ja jäsenille, joihin olen saanut tutustua – olette opettaneet minulle valtavan paljon! Tiedän nyt huomattavasti enemmän kuulovammaisuudesta, kuulon arkikuntoutuksesta ja ymmärrän paremmin sitä, millaista elämä on sisäkorvaistutteen kanssa.

Olen oppinut LapCI ry:lla paljon uutta, mielenkiintoista ja hyödyllistä. Ennen kaikkea kannan täältä lähtiessäni mukanani muistoja kohtaamisista ja hetkistä tapahtumissa, joissa reilun vuoden aikana ehdin olla mukana. Lupaan, etten unohda tätä aikaa koskaan! 

Aurinkoa ja iloa kaikille! Toivottavasti tavataan taas!

Matleena Myllyrinne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *