Hemmottelua ja omaa aikaa


Joulukranssit

Kuun vaihteessa vietettiin LapCI ry:n historian ensimmäistä vanhempien vertaistukiviikonloppua Karkkilan Tehtaan hotellin upeassa miljöössä. Perjantaisen vesisateen vaihduttua lumisateeseen ja pikku pakkaseen oli lauantaina meitä vastassa talvinen Karkkila ja ihana, lämminsydäminen emäntä Leena ja isäntä Lasse. Viikonloppu oli täynnä hemmottelua ja omaa aikaa.

Bremerin talo Karkkilan Tehtaan hotelli, jossa oli hemmottelua ja omaa aikaa
Majoituimme tässä kauniissa talossa

Viikonlopun alussa tutustuttiin ja kerrottiin mitä odotuksia kullakin osallistujalla oli tapahtumasta. Monella oli toiveena viettää hetki omassa rauhassa, syödä rauhassa hyvää, jonkun muun valmistamaa ruokaa, ja keskustella vertaisten kanssa ilman lasten keskeyttelyä ja saada nukuttua kunnolliset yöunet. LapCI ry:n kannalta on varsin helppo täyttää näitä toiveita. Varataan mukava paikka ja tilataan ruuat. Ilmoitetaan vanhemmille, että tapahtumaan ei saa ottaa lapsia mukaan ja annetaan vanhempien nukkua. Viikonlopun ohjelmaan oli onneksi suunniteltu muutama mukava ohjelmanumero ja tietenkin aikaa vertaistuelle.

Kranssiaskartelua ja joogaa

Iltapäivällä pääsimme jouluisen askartelun pariin, kun Sundströmin puutarhan Virpi Vuoristo tuli ohjaamaan meille kranssiaskartelua. Jokainen osallistuja sai aikaan upean jouluisen kranssin, vaikka aluksi vähän epäilytti, että mitä näistä tulee. Askartelun lomassa käytiin keskusteluja ja moni kertoi, kuinka ihanan terapeuttiseksi koki askartelun. Virpi osasi upeasti ohjata ja kannustaa meitä!

Askartelun jälkeen oli hetki omaa aikaa, jonka osa käytti lähtemällä kävelylle, juttelemalla tai nukkumalla päiväunet. Illalla nautittiin yhteinen mahtava illallinen, käytiin hyviä keskusteluita, saunottiin ja nautittiin takkatulen äärellä.

Sunnuntaiaamuna herkuteltiin aamupalalla, jonka jälkeen käveltiin läheiseen Sola-saliin, jossa joogaohjaaja Outi Heiniö piti meille räätälöidyn joogatunnin, joka päättyi ihanaan äänimaljarentoutukseen. Monelle osallistujalle jooga oli uusi tuttavuus ja kokemus oli ihana.

Vertaistukea ja ajatuksia viikonlopusta

Tunnin jälkeen oli pieni hetki omaa aikaa, jonka jälkeen pidettiin vertaistukihetki, jossa keskusteltiin viikonlopusta ja kerättiin palautetta siitä. Palautteessa tuli esille se, kuinka tärkeää on, että vanhempien viikonlopun miljöö on juuri tällainen paikka missä olimme eikä mikään opisto tai leirikeskus. Ohjelma koettiin sopivaksi, sitä ei ollut liikaa, ettei tarvitse kello kaulassa juosta ohjelmanumerosta toiseen. Ilmapiiri oli rento ja lämminhenkinen ja sai puhua juuri niin paljon kuin halusi tai sitten olla puhumatta ja vaan kuunnella.  Monella oli kokemusta perhetapahtumasta, ja siitä, että lasten ollessa mukana, ei oikein viitsi lähteä syvällisesti keskustelemaan, kun tulee kuitenkin keskeytyksiä koko ajan ja vanhemmat kokivat tärkeäksi, että LapCI ry järjestää myös jatkossa vain vanhemmille tarkoitetun viikonlopun. Kehitysehdotukseksi annettiin se, että ohjelmassa voisi olla joku miehiä paikalle houkutteleva juttu ja yksi isä kertoi, että olisihan se ollut mukava tarinoida takan ääreessä ja paistaa samalla makkaraa.

Viikonloppuun oltiin erittäin tyytyväisiä. Kaikki osallistujat antoivat viikonlopulle täydet viisi pistettä (asteikko 1-5), ja kotiin lähti onnellinen, hemmoteltu ja levännyt joukko vanhempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *