Hauska, hauskempi, Musaleiri!


Vuoden paras viikko on liioittelematta Musaleiri-viikko, joka pidettiin tänä vuonna perinteiseen tapaan heti alkukesästä. Mukana leirillä oli yhdeksän innokasta osallistujaa, kolme SI:ta käyttävää nuorta ohjaajaa sekä tietysti me työntekijät. Leirin panoksia nostetaan vuosi vuodelta ja niinpä tällä kertaa ohjelmaan sisältyikin mm. unohtumaton Linnanmäen reissu, rannalla uintia sekä hohtokeilausta.

Alkujännityksen jälkeen kaikista tuli kavereita

Kuvassa kolme lasta ja yksi aikuinen, kaikilla on kädessään kuvakortteja. Henkilöt istuvat ulkona puistossa viltin päällä.
Tutustuimme toisiimme kuvakorttien avulla

Puolet leiriläisistä oli ensikertalaisia, joten jännitystä oli aluksi paljon ilmassa. Leikimme majoituspaikkamme Iiris-keskuksen pihalla monenlaisia tunnelmaa keventäviä tutustumisleikkejä ja opettelimme toistemme nimiä. Ensimmäiseen iltaan mennessä lapset olivat jo kuitenkin sen verran rentoutuneet, etteivät he olisi malttaneet lopettaa juttelemista ja mennä nukkumaan.

Kuvassa kaksi lasta nojaa pöytään ja kirjoittaa paperille väritusseilla ulkona puistossa.
Kirjoitimme yhdessä Musaleirin säännöt, jotka jokainen osallistuja vielä allekirjoitti. Säännöt olivat esillä käytävämme seinällä koko leirin ajan

Tiistaina meillä oli koko viikon kiireisin päivä, sillä mahdutimme päivään Musiikkikeskus Resonaarissa järjestettävien musiikkituntien lisäksi reissun Rastilan uimarannalle (jossa vesi oli yllättävän lämmintä!), päivällisen Itiksessä sekä illan hohtokeilaamassa Myllypurossa. Tämän pläjäyksen jälkeen uni tulikin lapsilla nopeasti.

Itsensä ylittämistä

Keskiviikkona juhlimme musatuntien ohessa yhden leiriläisen synttäreitä herkullisella mutakakulla. Resonaarista suuntasimme konkkaronkan kanssa Linnanmäelle, mikä olikin viikon odotetuin ohjelmanumero. Lintsillä jakauduimme pieniin ryhmiin ja hurvittelimme laitteissa koko illan, nauttien myös ravintola Hurlumhein purilaisista sekä Lintsin hattaroista ja jäätelöistä.

Tällä ryhmällä valloitimme Lintsin

Monet osallistujista ylittivät itsensä, ja menivät toinen toistaan hurjempiin laitteisiin. Ryhmien kokoonpanot vaihtuivat illan aikana sen mukaan, miten huimäpäisiin laitteisiin kukin lapsi halusi mennä. Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin hauska ja adrenaliinin täyteinen, ja meille kaikille jäi siitä huimia muistoja! Kuljimme takaisin Iiris-keskusta kohti väsyneen mutta iloisena pulputtavan lapsilauman kanssa.

Disco ja loppukonsertti

Leirin suosituin leikki oli tällä kertaa ehdottomasti ”tahmeat toffeet”, jota leikittiin moneen otteeseen

Torstaina kävimme musatuntien jälkeen hankkimassa kaikille postikortit, joihin osallistujat kirjoittivat terveisensä kotiväelle. Illalla taas tanssimme leiridiscossa ja leikimme monenlaisia hauskoja leikkejä. Leirin hittileikiksi muodostui ”tahmeat toffeet”, jossa yritetään erottaa maassa makaavia osallistujia toisistaan.

Viimeisenä päivänä harjoiteltiin vielä viimeisen kerran kuumeisesti loppukonserttia varten. Taukojen aikana jännitystä lievitettiin kuvaamalla hulvattomia sketsejä, joissa osallistujat keksivät itselleen hahmoja Putouksen tyyliin. Pienestä jännityksestä huolimatta konsertti sujui kuitenkin erinomaisesti! Leiriläiset keskittyivät soittamiseen ja sää oli niin upea, että konsertti voitiin pitää tänäkin vuonna ulkona. Haikein mielin päätimme leirin, joka oli osallistujien mielestä ehdottomasti aivan liian lyhyt.

Tunnelmia loppukonsertista

Me ohjaajat olimme todella iloisia siitä, että lapset saivat leiriltä käteen upeita muistoja ja uusia ystäviä. Ryhmästä muodostui tiivis porukka jo leirin ensipäivistä lähtien, ja koimme yhdessä monet naurut ja leikit. Toivottavasti törmäämme muissa tapahtumissa pian!

Kesäisin terveisin,
Musaleirin pääohjaajat Isa ja Katsu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *