Keväisiä terveisiä CIsumusasta!


Kulunut kevät on ollut yllätyksellinen ja ennenäkemätön koko maailmassa koronaviruspandemian vuoksi. Pandemia vaikutti myös CIsumusan kevään toimintaan. CIsumusan väki reagoi kuitenkin nopeasti viruksen aiheuttamiin peruuntuneisiin puhemuskaritapaamisiin ja jatkoi toimintaa etäyhteyksien kautta. Tuloksena oli haasteista huolimatta ikimuistoinen, tuottelias ja ennen kaikkea onnistunut muskarikevät!

Hyppäys aikaan ennen poikkeusoloja

Palataan kuitenkin vielä tammikuuhun 2020, jolloin uusi puhemuskariryhmä aloitti toimintansa ja korona oli vielä kaukana toisella puolella maapalloa. CIsumusan uusi puhemuskariryhmä muodostettiin kuudesta 4–6-vuotiaasta kuulovammaisesta lapsesta ja yhdestä normaalikuuloisesta sisaruksesta. Sisaruksen osallistumisella varmistettiin yhden kuulovammaisen lapsen mahdollisuus osallistua muskariin. Ryhmä ehti kokoontua seitsemän kertaa keskiviikkoiltapäivisin Herttoniemessä, musiikkipäiväkodin tiloissa. Puhemuskarin ohjaajina toimivat viime vuodeltakin tutut logopedian sekä varhaisiän musiikkikasvattaja -opiskelijat Ritva Torpan (Helsingin yliopisto) ja Laura Huhtinen-Hildénin (Metropolia ammattikorkeakoulu) ohjauksessa.

tilannekuva cisumusasta, lapset istuvat ringissä
CIsumusassa leikittiin värikkäillä huiveilla pianon säestämänä.

Innostavaa yhteishenkeä ja uusia tuttavuuksia

CIsumusassa oli aivan mahtava tunnelma! Lapset olivat innokkaita ja vanhemmat heittäytyivät mukaan toimintaan. Myös kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat olivat sitä mieltä, että ryhmässä oli myönteinen ilmapiiri ja toiminta oli mielekästä niin lapsille kuin aikuisillekin. Täyden kympin saivat myös loistavat ohjaajamme sekä heidän suunnittelemansa toiminnan sisältö.

”Muskari toisten imppalasten kanssa oli huippu – erityisesti vertaistuen ja verkostoitumisen näkökulmasta. Opetus oli erinomaista. Parasta antia olivatkin yhteiset tunnit. Hieman haasteita toi padin käyttö…”

Kaikilla lapsilla oli käytössä sisäkorvaistute ja yhdellä istutteen lisäksi myös kuulokoje. Lapset löysivät siis helposti vertaisiaan samanikäisten porukasta. Myös vanhemmilla oli mielessään samankaltaisia asioita, kuten esikoulun ja koulun aloittaminen lähiaikoina. Useimmat vastaajista kertoivat, että he löysivät uusia ystäviä toiminnasta ja saivat uusia voimavaroja perheeseen CIsumusan ansiosta.

tilannekuva kevään cisumusasta
Kaikilla kevään ryhmän lapsista oli sisäkorvaistute ja joukosta löytyi lisäksi myös yksi kuulokoje.

Pystypäin uuden edessä

Kolme viimeistä puhemuskarikokoontumista jouduttiin perumaan koronan takia. CIsumusassa alkoi kuumeinen mietintä, miten muskaria voisi toteuttaa turvallisen etäisyyden päästä. Päädyttiin tietenkin järjestämään toiminta etäyhteydellä. Ohjaajat kuvasivat yhdeksän puhemuskarivideoita, joita lapset ja vanhemmat pystyivät katsomaan turvallisesti omasta kodistaan. Videot saivat kyselyyn vastanneilta lähes täydet pisteet, vaikka ne toteutettiinkin nopealla aikataululla. Viimeinen puhemuskarikerta järjestettiin live-etäyhteydellä Zoomin kautta. Oli aivan mahtavaa nähdä vielä kerran ihanat lapset ja vanhemmat, laulaa yhdessä tuttuja lauluja, kuunnella hassuja ääniä ja sanoa viimeiset moikat ennen CIsumusan loppua. Vaikka paikan päällä tapahtuvassa toiminnassa on omat hyvät puolensa, ei live-etäyhteydellä toteutettu muskari jää sen jalkoihin. Kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat olivat sitä mieltä, että he voisivat kuvitella jatkavansa puhemuskaria lapsen kanssa live-etäyhteydellä.

”…Tulemme ehdottamasti jatkamaan soitinten harjoittelua. Kuten myös vertaistukitoimintaa. Suuri kiitos järjestelyistä, kaikkien vapaaehtoisten pyyteettömästä työstä ja ennen kaikkea hienosta kokonaisuudesta! Olette huippuja.”

Suuri kiitos kaikille osallistujille ja ohjaajille täältä CIsumusan kotitoimistolta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *