CIsumusan kapellimestari esittäytyy


Hei!

CIsumusa-hankkeen suunnittelu on vihdoin päässyt alkuun, näin aurinkoisen kevään kunniaksi. Olen Saana Poutanen, hankkeen uusi projektikoordinaattori LapCI ry:ssä. Ensimmäinen viikkoni on hurahtanut vauhdilla ohi sisäkorvaistutteisiin ja huonokuuloisten maailmaan tutustuen. LapCI ry:n tiimi ja koko Valkean talon porukka vaikuttaa mahtavalta ja tunnen jo nyt kuuluvani tänne.

Valmistuin sosionomiksi vuonna 2017 ja koulutukseni kautta olen päässyt perehtymään monipuolisesti erilaisten ihmisryhmien parissa työskentelyyn. Lasten ja tarkemmin erityslasten etujen tukeminen on aina ollut sellainen aihe, joka nostaa minulle innon ja halun työskennellä paremman saavuttamiseksi. Mistä tämä into on peräisin? Olen saanut 1-vuotiaana tutustua maailman parhaaseen pikkuveljeen, joka on ollut erityislapsi ja nykyisin erityisaikuinen. Erityislapsen sisaruksen asemassa omaksuin varsin pian vastuullisen aseman vilkkaan pikkuveljen huomioimisessa. Vaikka erityisyyden monet muodot ovat tulleet tutuksi, on huonokuuloisuus jäänyt vieraammaksi aihealueeksi. Toistaiseksi viittomakieli ei ole kovin hyvin hallussa, mutta tekiessä senkin tulen varmasti jossain vaiheessa oppimaan.

Toivon CIsumusa-hankkeen tuovan sisäkorvaistutteen saaneille lapsille ja heidän vanhemmilleen mielenkiintoisia keskusteluja, uusia ystäviä, tukea arkeen ja musiikin tuomaa hyvää oloa sekä kehitystä lapsen puheen ymmärtämiseen ja tuottamiseen. Lupaan myös tehdä kaikkeni, jotta nämä tavoitteet toteutuisivat. Tiedotamme myöhemmin lisää hankkeen sisällöstä ja sen ajankohdasta, joten kannattaa jäädä seuraamaan LapCI ry:n sivuja.

Saana Poutanen

Aurinkoista kevättä!

Saana Poutanen
Projektikoordinaattori
saana.poutanen(at)lapci.fi
040 8097049

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *