CIsumusa-viikonloppu


Kuvassa lapsi ja aikuinen istuu säkkituolissa ja taaempana aikuinen ja lapsi istuu yhdessä tuolirivistön tuoleista sylikkäin

Kevään 2023 CIsumusan puhemuskariväki kokoontui Kiipula-opistolle Turengin kauniisiin maalaismaisemiin. Alueella oli monipuolisesti tekemistä ja nähtävää. Saimme upean sään viikonlopuksi, josta nautittiin täysin rinnoin ulkoilemalla paljon uudessa ulkoleikkipuistossa. Puhemuskari jää nyt kesälomalle ja kesän aikana haemme osallistujat syksyllä alkavaan ryhmään.

Touhukkaana lauantaina

Perheet olivat toisilleen jo hieman tuttuja, mutta esittäydyimme ja tutustuimme alkuun vielä hiukan lisää. On erilaista nähdä muita perheitä kasvotusten, vaikka onkin kevät vietetty tiiviisti yhdessä etäpuhemuskarissa ruudun ääressä.

Kiipulan alueella asustelee erilaisia eläimiä. Löysimme tällä kertaa aaseja ja pupuja. Lampaat olivat lähteneet karkuteille aiemmin päivällä ja siksi olivat jossain kauempana aitauksessa. Eläinretken jälkeen perheet pääsivät isoon jumppasaliin temppuilemaan ja pelailemaan yhdessä. Lapsista kuoriutuikin aikamoisia hurjapäitä ja saimme nähdä mitä hienompia temppuja.

Illalla menimme vielä yhdessä uimaan, saimme omaan käyttöömme sauna- ja allasosaston, jossa kelpasi pulikoida lämpimässä vedessä! Vesi roiskui ja menoa riitti vielä kaiken temppuilun jälkeen. Pienimmät lapsista olivat kokeilemassa uimista uimahallissa ensimmäistä kertaa ja hieman jännitti. Uintiaika meni nopeasti ja osa lapsista olisi halunnut jäädä uimaan koko yöksi. Altailta oli kuitenkin ihanaa lähteä iltapalapöytään ja sieltä nukkumaan.

Chillaten sunnuntaina

Sunnuntaina pääsimme aamupäivällä vielä viimeisen kerran puhemuskariin musisoimaan Ullan johdolla. Lapset saivat kokeilla erilaisia soittimia ja lauloimme lasten toivelauluja. Sisarukset olivat myös mukana ja pieniä muusikon alkuja oli paikalla aikamoinen määrä. Kaikki marssivat yhdessä elefantteina ympäri huonetta ja kilkattelivat rytmikapuloilla hevosen kavioiden kopsetta.

Iltapäivällä paikalle saapuivat lastenhoitajat, jotka lähtivät lasten kanssa leikkimään. Lapset pääsivät piirtämään, temppuilemaan lisää ja tekemään hamahelmi-töitä hoitajien kanssa. Lapset pääsivät vielä näyttämään viimeiset temppunsa isossa salissa ennen viikonlopun päätöstä.

Aikuiset pääsivät luonto-ohjaaja Katjan johdolla metsäretkelle, joka päättyi laavulle, jossa juotiin pullakahvit. Sen jälkeen oli vuorossa Katjan ohjaama äänimaljarentoutus.
Vauhdikkaan ja äänekkään viikonlopun päätteeksi pieni pysähtyminen tuli varmasti tarpeeseen. Katja on ollut LapCI ry:n toiminnassa aktiivisesti mukana, sillä hänen poikansa käyttää myös sisäkorvaistutteita. Katjan äänimaljarentoutuksen juttuja voi seurata lisää Huminaheal Instagramista. Rentoutuksen jälkeen kokoonnuimme vielä välipalalle ja siitä perheet lähtivät matkalle kohti kotia.

Yhden aikuista seisoo rivissä näköalatasanteella.
Kiitos kaikille perheille mukavasta viikonlopusta!

Keväisin terveisin,

Katsu

CIsumusan projektikoordinaattori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *