Esittelyssä CIsumusa-hanke!


Esittelyssä CIsumusa-hanke!

CIsumusa-hankkeessa kokeillaan ja kehitetään pienten kuulovammaisten lasten puhe- sekä etämuskaritoimintaa Suomessa. Varsinainen toiminta alkaa Helsingissä vuoden 2019 syksyllä ja jatkuu myöhemmin muualla Suomessa. Kohderyhmänä ovat kuulovammaiset pienet, alle kouluikäiset (0―6v) ja heidän vanhempansa/huoltajansa.

Yhteistyötiimi koostuu eri alojen kokeneista asiantuntijoista ja ammattilaisista. CIsumusan yhtenä tavoitteena on jatkaa Lindforsin säätiön MUKULA-puhemuskaritoiminnalle, jota puheterapeutti Ritva Torppa oli aikoinaan mukana toteuttamassa. Ritva on mukana myös CIsumusan työryhmässä ja ohjaa ensimmäisen vuoden puhemuskaritoimintaa parinaan kokenut musiikkiterapeutti Laura Huhtinen-Hildén. Vahvaa asiantuntijuutta hankkeeseen tuo myös Helena Ahti Lindforsin Tukisäätiöltä, sekä Markku Kaikkonen Resonaarista. CIsumusassa tulee olemaan mahdollisuus osallistua toimintaan etäyhteyden kautta. Tämä on erinomainen tapa päästä mukaan, jos perheellä ei ole edellytyksiä osallistua paikan päällä. Etämuskaritoimintaa on mukana mahdollistamassa vankan musiikkitaustan omaava Aatu Mällinen. Projektikoordinaattorina toimii Saana Poutanen.

CIsumusa-hankkeen yhteistyötiimi. Aatu Mällinen, Markku Kaikkonen, Saana Poutanen, Helena Ahti, Ritva Torppa ja Laura Huhtinen-Hildén.

Ensimmäinen palaveri yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettiin 9.4.2019 Valkeassa talossa. Kaikista yhteistyökumppaneista näkyi palava into uutta hanketta kohtaan ja kokeneiden asiantuntijoiden keskustelua oli mahtava kuunnella. Pohdinnat päätyivät välillä kuulovammaisten lasten avun tarpeisiin ja välillä itse hankkeen yksityiskohtiin. Kaikki olivat yhtä mieltä hankkeen tarpeellisuudesta ja hyödyistä. Tutustuimme tiimin kanssa toisiimme ja ryhmädynamiikka vaikutti heti toimivalta. Saamme myöhemmin tiimin jäsenet vierailulle blogiimme ja kuulemme heidän mietteitänsä hankkeesta. Olemme iloisia saadessamme esitellä monipuolista asiantuntijuutta sisältävän joukkomme, jonka johdolla CIsumusa-hanke on lähtenyt loistavasti käyntiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *