Olen monelle vanha tuttu, vaikka itseni nuoreksi tunnenkin. Musiikki ja kaikki siihen liittyvä saa vireystilani nousemaan, se lohduttaa minua ja auttaa jaksamaan. Erityisesti laulaminen, soittaminen ja elävä musiikki, oli kyse sitten klassisen tai iskelmämusiikin konsertista, ovat minulle suuri ilo ja voimavara. Olen kanttori-urkurin tytär, ja meillä laulettiin ja soitettiin kotona jatkuvasti. Sieltäpä se musiikki matkaani tarttuikin. Lauloin, soitin viulua ja pianoa, ja myöhemmin kitaraa ja pasuunaa – jopa orkesterimuusikon uraa jossain vaiheessa tavoittelin. Sitten eksyin puheterapeutiksi, ja sitä kautta tekemisiin kuulovammaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Sisäkorvaistutteet (SI) tulivat Suomeen 1990-luvulla, ja silloin ajateltiin, että koska se välittää äänen korkeuksia huonosti, SI:lla kuulevat lapset eivät musiikista nauttisi tai hyötyisi. Mutta tämä kummastutti minua. Havaintojeni mukaan, kun noiden lasten kanssa lauloin tai soitin –  hehän nauttivat siitä ja lähtivät innolla mukaan! Puheterapiassa laulaminen oli oiva keino saada lapsi tarkkailemaan ja matkimaan minua. Voi sitä laulamisen määrää, joka pääsi valloilleen esimerkiksi Venla Mäkipään perheessä – tästä syntyi DVD ”Pöllö ja poikaset – näin laulan lapsen kanssa”. Siitä lähti pitkä yhteinen matka Helena Ahdin ja Lindforsin säätiön kanssa – ja hyppäys MUKULA (MUsiikin käyttö KUulovammaisten LAsten PUHEkielen kuntoutuksessa) projektiin, puhemuskarin ja siihen liittyvien materiaalien kehittäjäksi, vetäjäksi, ja lopulta tieteen kentälle. Sen jälkeen elämä on ollut kiireistä, mutta niin mielenkiintoista!

Nyt olen logopedian (puheterapiatieteen) yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Olen myös psykologian ja logopedian osaston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön jäsen, sillä eksyin väitöskirjatyössäni myös aivotutkimuksen pariin. Lisäksi olen Lindforsin säätiön hallituksen jäsen ja tietysti LapCI ry:n kunniajäsen! Cisumusa-hanke yhdistää meidät kaikki ainakin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Mitä tästä vielä seuraakaan!

Väitöskirjani on tuonut esille, miten laulaminen (vanhempien ja lasten oma) ja soittaminen sekä musiikkitoiminta yleensä on SI:lla kuuleville lapsille puhekielen havaitsemista ja puhekielen taitoja edistävää toimintaa. Lindforsin säätiön Musiikin rooli -sivustolle https://lindforsinsaatio.net/musiikinrooli/ on koottu väitöskirjatyöni aikana ja sen jälkeen julkaistuja artikkeleitamme, niiden tiivistelmien suomennoksia ja muutakin asiaan liittyvää tieteellistä näyttöä. Viimeisin on tämä, https://doi.org/10.1016/j.heares.2019.06.003, juuri julkaistu, professori Minna Huotilaisen kanssa tehty kooste tutkimuksista, jotka liittyvät normaalisti kuulevien ja kuulovammaisten lasten puhekielen kehitykseen. Siinä annetaan myös ohjeet siitä, miten musiikkia kannattaa tehdä niin, että se (nykyisen tutkimusnäytön valossa) hyödyttää puhekieltä. Ohjeet löytyvät suomennettuna Lindforsin säätiön sivustolta, ja ovat oiva pohja puhemuskaritoiminnan kehittämiselle.

Tuo Musiikin rooli -sivusto pystytettiin samaan aikaan, kun keräsimme tietoa kansainvälisessä Musiikin rooli –projektissa kuulovammaisten ja normaalisti kuulevien lasten musiikin harrastamisesta ja musisoinnista kotona. Oli todella hienoa nähdä, miten paljon eri maiden kodeissa lauletaan, tehdään spontaaneja musiikkiesityksiä jne. – ja miten nautinnollista se on niin, niin monille lapsille ja vanhemmille, kuuli lapsi sitten miten tahansa! Mutta heräsi kysymys, onko näin suuri musiikki-innostus kaikissa perheissä. Ilmeisesti ei, vaikka niin toivoisinkin. Miten saada musiikki kaikkien ulottuville? Erityisesti kaikkien kuulovammaisten lasten perheisiin, lasten puhekieltäkin kehittämään ja perheen voimavaraksi.

Näistä lähtökohdista polkaisee käyntiin CIsumusa-hanke. Se tähtää kuulovammaisille lapsille suunnatun  puhemuskaritoiminnan sekä etämuskaritoiminnan kokeiluun ja kehittämiseen Suomessa. On hienoa päästä yhdessä meidän hienon tiimimme sekä logopedian ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijoiden kanssa kehittämään puhemuskaritoimintaa eteenpäin, myös etätoiminnaksi, kaikkien saataville. Samalla toivomme pääsevämme tutkimaan ja todentamaan sen vaikutuksia, jotta toiminta saa jatkoa myös projektin jälkeen. Koulutamme opiskelijoita, jotta toiminta laajenisi eikä jäisi muutaman ihmisen varaan. Minäkin vanhenen, ei auta, vaikka kuinka musiikkia tekisin… Laura Huhtinen-Hildenin kanssa olemme jo innolla suunnitelleet, miten saisimme puhemuskarin toimintatavat (jotka paljolti ilmenevät juuri julkaistusta artikkelistamme ja ohjeistostamme) koteihin, perheiden ja lasten arkeen, ja sellaisessa muodossa, että kaikki innostuvat musiikista ja hyötyvät siitä. 

Mottoni on ja tulee olemaan: Musiikki kuuluu kaikille!

Ritva Torppa
Logopedian yliopistonlehtori, puheterapeutti