Sain kunnian kirjoittaa LapCI ry:n 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi muisteluaiheisen blogitekstin. Ajatukseni kiinnittyivät vuoteen 2006, jolloin olimme ensimmäisen kerran perheille suunnatussa vertaistapaamisessa Kaisankodissa Espoossa. Lisäksi jäin pohtimaan niitä merkityksellisiä kohtaamisia ja ihmisiä, jotka meidät johdatti LapCI ry:n toimintaan mukaan ja piti siinä mukana aktiivisesti yli kymmenen vuoden ajan. Vertaistuen piiriin meitä ohjasi HUS:n pitkäaikainen puheterapeutti Ritva Lappi ja voimme häntä kiittää tästä kullan arvoisesta vinkistä.

Poikamme oli 1,5 v ikäisenä todettu vaikeasti kuulovammaiseksi ja eteen oli tullut vaihtoehto perinteisille kuulokojeille sisäkorvaistutteesta. Poikamme kuulokäyrät eivät olleet kojeiden ansiosta nousseet odotetulla tavalla ja olimme vanhempina ison päätöksen edessä. Kaisankodin tapaamisessa vuonna 2006 tapasimme toisia perheitä, joilla oli istutteita käyttäviä tai niitä harkitsevia lapsia. Tässä tapaamisessa tulin aidosti kohdatuksi ja ymmärretyksi ja siitä saan erityisesti kiittää LapCI ry:n sen aikaista toiminnanjohtajaa Leena Hasselmania sekä tapaamisessa vanhempien ryhmää ohjannutta terapeuttia Ritva Parkasta. Leenan tapa kohdata meidät oli vieraanvarainen, lämmin ja ymmärtävä ja Ritva valoi uskoa vanhemmuuteen ja siinä oleviin voimavaroihin.

Vanhempien ryhmässä Riitta hyödynsi vahvuuskortteja, joista valitsimme puolisoillemme sopivat vahvuudet. Mieheni valitsi minulle kortin, jossa sanottiin: Ajattelen paljon. Nämä sanat ja hetki ovat tallentuneet mieleeni ja herkistyn aina edelleen sitä muistellessa. Lapseni on ainutlaatuinen ja erityinen ja monien ajatuksien arvoinen. Joskus ajatukset vuosien aikana ovat täyttyneet huolella, pelolla tai turhautumisella, mutta useimmiten ilolla ja tyytyväisyydellä. Vanhemmuus herättää aina ajatuksia ja tunteita, mutta kuulovammaisen lapsen vanhempana ajatuksia on kokemukseni mukaan enemmän liittyen tulevaisuuteen ja erilaisiin kehityksellisiin haasteisiin. Oppiiko puhumaan? Miten koulu sujuu? Saako kavereita? Mitä voi harrastaa? Mitä sitten kun ei pääse armeijaan? Mitä voi tehdä työkseen?

Joskus ajatukset ovat olleet lisänneet huolta ja olleet turhia ja joskus ne ovat auttaneet ennakoimaan ja toimimaan lapsen etujen ja oikeuksien edistäjänä. Itseni olen saanut kiinni siitä, että olen koulutuksieni kautta ollut enemmän opettaja tai ohjaaja kuin äiti lapselleni. Nämä hetket ovat kipeitä ja myös niitä on voinut jakaa LapCI ry:n vertaisvanhempien kanssa. Tieto, ymmärrys ja kohtaamiset auttavat toimimaan omien arvojen ja vahvuuksien mukaan.

Vuosien ajan kävimme kesäpäivillä, vuosikokouksissa, pikkujouluissa ja muissa LapCI ry:n tapahtumissa aktiivisesti mukana. Sain myös olla useamman vuoden mukana LapCI ry:n hallituksen toiminnassa kehittäen yhdistyksen toimintaa ja olla osa vaikuttamistoimintaa. Lapsemme on ollut jo muutaman vuoden täysi-ikäinen ja olemme pikku vähitellen jääneet pois tapahtumista jättäen tilaa nuoremmille perheille. Olemme saaneet osaksemme uskomattoman paljon vertaistukea ja meidät on aidosti kohdattu ja ymmärretty. Kiitos erityisesti Leena ja Ritvat sekä LapCI ry:n lukuisat kohdatut perheet ja työntekijät vuosien varsilta.

Kirjoittaja: Nana Lindholm