SI-käyttäjien koulu- ja urapolut: haastattelussa Maija Lindström


Tässä blogisarjassa haastattelemme SI:ta käyttävät nuoret aikuiset kertovat, miten heidän koulu- ja urapolkunsa on rakentunut, millaisia kokemuksia heillä on kertynyt ja miten he näkevät SI:n käytön vaikuttaneen heidän valintoihinsa. Tällä kertaa vuorossa on yliopisto-opiskelija Maija Lindström, joka on ehtinyt näkemään ja kokemaan nuoreen ikäänsä verrattuna jo paljon.

Hei! Kuka on kyseessä? 

Olen Maija Lindström, 21-vuotias ja olen kotoisin Karkkilasta. Puhun jokapäiväisessä elämässäni tällä hetkellä suomea, englantia ja suomalaista viittomakieltä. Aloin opettelemaan suomalaista viittomakieltä noin kaksi-kolme vuotta sitten. Kotona käytän suomea ja kavereiden kanssa kaikkia näitä kolmea. Puhun myöskin pikkuisen espanjaa!

Opiskelen tällä hetkellä Helsingin yliopistossa sosiologiaa. Minulla on kolmas vuosi kanditutkintoa tulossa, ja valmistun todennäköisesti siitä ensi vuonna. Opiskelun ohella olen juuri nyt työharjoittelussa viestinnän alalla, ja harrastuksena valokuvaan. Teen kaiken näköistä: yliopistolla olen ollut perustamassa uutta vammaisille opiskelijoille tarkoitettua järjestöä nimeltä Rampaopiskelijat ry, ja lisäksi olen mukana Kuurojen Liiton nuorisotoimikunnassa toista vuotta. Myöskin valokuvaan aika paljon, ja olen Suomen valokuvataiteen museon Photofuss-ryhmässä mukana. Elelen tällä hetkellä opiskelijaelämää (mitä tässä korona-aikana voi elää) ja paluumuuttajan elämää. Muutin Suomeen takaisin kolme vuotta sitten: asuin yläasteikäni Singaporessa ja sitten lukioajan Bosnia-Hertsegovinassa.

Kerro vähän koulutaipaleestasi: Millaisia kouluja kävit? Millä kielellä? Mitä tukikeinoja sinulla oli käytössä?  

Ala-asteen kävin Karkkilassa, Haukkamäen koulussa suomen kielellä. Puolet yläasteesta kävin englanniksi asuessamme Singaporessa. Lukioikäisenä kävin koulua englanniksi Bosnia-Hertsegovinassa. Lapsesta asti mulla on ollut FM-laitteet käytössä. Lukiossa oli paljon tukea tavallaan omasta takaa, koulutin opettajiani ja sitten luokkakavereita siihen, miten huonokuuloisuutta ja kuuroutta huomioidaan. Pidin aiheesta aina joka kouluvuoden alussa esityksen!

Mitä toiveammatteja sinulla oli lapsena?  

Ihan nuorena halusin olla ballerina, sitten myöhemmin eläinlääkäri. Jossain vaiheessa halusin hirveästi olla bloggari ja sellainen ”inspirational speaker”.

Millaisia ajatuksia sinulla oli kouluun, ammattiin ja tulevaisuuteen liittyen yläaste- ja lukioikäisenä? 

Varsinkin huonokuuloisena/kuurona tyyppinä minulla oli aika poikkeuksellinen ympäristö siinä mielessä, että vietin yläasteen ja lukioajan ulkomailla. Meillä oli todella kunnianhimoinen ympäristö sekä Singaporessa että Bosnia-Hertsegovinassa, ja se tarttui myös minuun. Suurin osa kavereistani lähti opiskelemaan ulkomaisiin yliopistoihin, eivätkä he palanneet takaisin omiin kotimaihinsa: suurin osa heistä opiskelee tällä hetkellä Hollannissa, Jenkeissä ja Iso-Britanniassa englanninkielisissä ympäristöissä. Päätin itse tulla takaisin Suomeen opiskelemaan, halusin tulla takaisin juurilleni ja oppia tuntemaan Suomen uudestaan. Tulevaisuudessa opiskelisin ja asuisin mielelläni osan ajasta ulkomailla.

Oletko tehnyt kesätöitä, harjoitteluita? Millaisia kokemuksia sinulle on karttunut? 

Ihka ensimmäinen kesätyöni oli Karkkilan kirjastossa. Sen jälkeen olen ollut monenlaisissa töissä: hotellissa siivoojana, valokuvaajan assistenttina, feissarina, matkailuneuvonnassa, markkinoinnin alalla sekä erilaisilla leireillä töissä. Olen todella onnellinen, että kokemuksia on karttunut paljon monenlaisia. Tällä hetkellä olen työharjoittelussa viestinnän alalla mistä olen iloinen, sillä haluan tehdä viestinnän parissa töitä.

Kuvassa Maijan pää takaapäin kuvattuna, kädet pään ympärillä näyttäen rauhanmerkkiä
Maija ja ”Zombie-mutterit” sisäkorvaistutteiden koristeena

Miten lukion jälkeinen polkusi on edennyt? Koitko valinnat helpoiksi, vaikeiksi? Vaikuttiko SI/kuurous siihen, millaisia valintoja teit?   

Muutin takaisin Suomeen lukion jälkeen, ja minua alkoi kiinnostaa paljon viittomakielen oppiminen. Opin kieltä viittomakielenkurssien ja viittomakielisen seurustelukumppanin kautta. On ollut ehdottomasti tosi upea kokemus ja hienoa päästä tutustumaan viittomakieliseen yhteisöön, siitä en halua luopua.

Millaisia haasteita sisäkorvaistute on tuonut sinulle tullessaan? Entä mahdollisuuksia tai hyviä puolia?  

Sen verran se on vaikuttanut, että kun mietin ulkomaiden ja Suomen välillä niin pohdin erityisesti tulkkausta ja tukitoimien mahdollisuuksia. Käytän viittomakielen tulkkia ja kirjoitustulkkia koulussa riippuen tilanteesta. Tätä mahdollisuutta ei olisi niin helposti saatavilla ulkomailla, ja vaikka esimerkiksi opiskelijavaihtoon on mahdollista saada tulkkaus niin sekin on melko rajallista, sillä silloin pitää tietysti osata kohdemaan viittomakieltä tarpeeksi hyvin, jotta pystyy seuraamaan tulkkausta. Eli ulkomailla opiskellessa minun pitäisi pääosin pärjätä FM-laitteella, mikä pitkällä aikavälillä voi olla hyvinkin uuvuttavaa riippuen kouluympäristöstä. Töissä olenkin huomannut, miten tärkeää on saada pitää taukoja ja ottaa implantit hetkeksi pois. Sellainen ympäristö ja työ, jossa ei ole pakko kuunnella 24/7 ja missä ei ole riippuvainen kuulosta, on itselleni sopivinta.

SI on tuonut mukanaan myös mahdollisuuksia: osaan monia kieliä, ja pystyn hyvin olemaan puhuvassa/englanninkielisessä ympäristössä, mistä olen todella iloinen. Sen lisäksi olen kuuro ja viittomakielinen, ja olen hyvin kiitollinen siitä, että olen päässyt opettelemaan viittomakieltä näin aikuisena.

Haasteeksi voisin nimetä sellaisen ulkopuolisuuden tunteen, mitä kaikki huonokuuloiset tuntevat. Varsinkin uuteen paikkaan tullessa tai kun ihmiset eivät vielä tunne sinua, niin he eivät myöskään tiedä miten sinut kuuluu huomioida. Sitä kuitenkin on kuuro, eikä operoi kuin täysin kuuleva henkilö. Jos pitää kuunnella tauotta koko päivän niin siinä voi uupua totaalisesti. Tauot ovat siksi todella tärkeitä ja se että saa olla hetkittäin ilman implantteja. Viittomakieli on ollut siinä mielessä ihana, koska sen avulla pystyy kommunikoimaan myös ilman implantteja ja ilman pinnistelyä, ja se on täysin esteetön kieli meille kuuroille. Tosin viittomakielessä on myös jonkin verran pinnisteltävää, sillä viittomakieli on minulle kuitenkin uusi kieli enkä ole vielä ihan sataprosenttisen sujuva siinä.

Eli voisi sanoa, että perässä pysymisessä on joskus vähän haasteita niin viittomakielisessä kuin puhutun kielen maailmassa. On välillä sellainen ulkopuolinen olo, kun ei ole täysin viittomakielinen eikä täysin kuuleva.

Onko sinulla urahaaveita tulevaisuuden suhteen?

Haaveilen, että olisin viestinnän alalla töissä, mutta myöskin yhteiskunnallisissa jutuissa ja vaikuttamisessa mukana. Ehkäpä toimittajan työ tai joku yhteiskunnallinen työ kiinnostaisi, ja haluaisin myöskin työskennellä ulkomailla jossain vaiheessa. Haluaisin rakentaa kansainvälistä uraa ja onnellista elämää; sellaista, joka ei ole pelkkää suorittamista koko ajan.

Onko sinulla terveisiä sisäkorvaistutetta käyttäville nuorille, jotka paraikaa pohtivat mihin suuntaisivat opiskelemaan ja töihin tulevaisuudessa? 

Pitäkää silmät ja mieli auki, te pystytte tekemään ihan mitä vaan! Mutta muistakaa myös omat rajat: jos jokin asia tuntuu todella väsyttävältä, se on ihan OK. Siinä kohtaa kannattaa ottaa tukitoimia käyttöön, ja jos tukitoimet eivät riitä, niin silloin voi katsoa pystyisikö sitä jotenkin muokkaamaan tai kenties vaihtamaan alaa. Menkää ennakkoluulottomasti kokeilemaan kaikkea, ja muistakaa pitää itsestänne huolta. Ei ole aina helppoa olla huonokuuloinen/kuuro työelämässä tai opiskelemassa, mutta työelämässä ja opiskeluissa on myös paljon kaikkea ihanaa. Muistakaa olla omia itsejänne ja tehdä asiat omalla tavallanne, teillä kaikilla saa olla ihan oma uniikki polkunne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *