CIsumusa-hankkeesta kirjoitetaan LapCI ry:n blogissa säännöllisesti. Käy lukemassa mitä CIsumusassa tapahtuu ja kommentoi sinua kiinnostavia kirjoituksia.
Alle on kerätty uusimpia artikkeleita musiikin käytöstä kuulovammaisen lapsen puheen kehityksen tukena. CIsumusan yhteistyökumppaninakin toimiva Ritva Torppa on tehnyt monia tutkimuksia ja julkaisuja aiheeseen liittyen.
Artikkeli (2022) siitä, miten terapeuttista musiikki voi olla ihan kaikille meistä.
Jokaisella ihmisellä on omat polkunsa musiikissa ja taiteissa, niiden ilossa ja ilmaisussa. Nämä polut kuuluvat kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja yhteisölliseen, luovaan toimintaan osana hyvää elämää. Musiikin poluille löytäminen on yksi musiikkikasvatuksen päätehtäviä. Käsittelemme tässä artikkelissa varhaisiän musiikkikasvatusta ja musiikin merkitystä kuulovammaisen lapsen ja hänen perheensä näkökulmista. Pohdimme…
Lapselle musiikki on tunnekokemusten, tarinoiden ja monipuolisen äänimaailman lähde. Musiikki auttaa vauvaa olemaan vuorovaikutuksessa hoitajansa kanssa ja välittää positiivisia tunteita jo ennen kuin lapsi kykenee vuorovaikutukseen sanojen avulla (Torppa ym., 2020a). Kautta koko elämän, musiikki yhdistää meidät sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja jakaa yhteisiä piirteitä jakognitiivisia mekanismeja puhekielen kanssa…
Suositukset perustuvat koosteeseen kansainvälisistä tutkimustuloksista. Ne tähtäävät siihen, että musiikkitoiminta voisi parhaalla mahdollisella tavalla edistää kuulovammaisen lapsen puheen havaitsemista ja puhekieltä. Kooste sekä suositukset tarkemmin lähdeviitteineen: Torppa, R., & Huotilainen, M…
Olemme keränneet kansainvälisen verkkokyselyn avulla (projektin vetäjänä Dr. Valerie Looi,Australia) tietoa musiikin roolista perheissä. Kyselyyn on vastannut jo 9 suomalaistasisäkorvaistutetta (SI) käyttävän 2–5 -vuotiaan lapsen perhettä. Jokainen näistä istutelapsistatanssii spontaanisti kotona. Heidät saa tanssimaan lastenlaulu, Frozen-elokuvan laulu…
Kuulovammaisen lapsen kuuloa ja kieltä voi kehittää musiikin avulla ilman valmiita materiaalejakin, mutta avuksi on myös kehitetty erilaisia ohjeita ja sivustoja, jotka auttavat alkuun ja innostavat kokeilemaan.
Christine Roccan ja Catherine Bowkerin avulla ja innoittamana olemme kehittäneet musiikkimateriaaleja joita voi tilata Lindforsin säätiöltä. Nämä materiaalit on suunnattu ensisijaisesti kuulovikaisille lapsille. Siksi ne sisältävät paljon harjoitteita joiden tavoitteena on äänen korkeuden havaitsemisen ja tuoton parantaminen (mm. ääniliu’ut ja toistuvat…
Chrome Music Lab is a website that makes learning music more accessible through fun, hands-on experiments.