Asiantuntija-artikkeli: Musiikkikasvatuksen mahdollisuudet kuulovammaisen lapsen puheen oppimisen tukena


Laura Huhtinen-Hildén ja Ritva Torppa

Jokaisella ihmisellä on omat polkunsa musiikissa ja taiteissa, niiden ilossa ja ilmaisussa. Nämä polut kuuluvat kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja yhteisölliseen, luovaan toimintaan osana hyvää elämää. Musiikin poluille löytäminen on yksi musiikkikasvatuksen päätehtäviä. Käsittelemme tässä artikkelissa varhaisiän musiikkikasvatusta ja musiikin merkitystä kuulovammaisen lapsen ja hänen perheensä näkökulmista. Pohdimme myös, millaisiin asioihin varhaisiän musiikinopettajan on syytä kiinnittää huomiota, kun hänen ryhmässään on kuulovammainen lapsi. Artikkeli pohjautuu tutkimus- ja kehittämistyöhömme sekä kokemuksiimme CIsumusa-hankkeessa*.

Ritva Torppa: FT, logopedian yliopistonlehtori, 
lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin 
yliopisto

Toimii CIsumusa-hankkeen ohjaus- ja 
suunnitteluryhmässä

Tutkinut SI:ta käyttävien lasten puhekielen yhteyksiä musiikin harrastamiseen ja kotona laulamiseen vuodesta 2008 lähtien ja 
toiminut jo sitä ennen puheterapeuttina 20 vuotta

Varhaisiän musiikkikasvatus tukee puheen havaitsemista ja oppimista monin tavoin 

Varhaisiän musiikkikasvatuksen keskiössä ovat myönteiset musiikilliset elämykset ja hyvän musiikkisuhteen rakentaminen. Nämä mahdollistuvat leikinomaisella, moniaistisella ja monitaiteisella pedagogisella toiminnalla, jonka vaikutukset ulottuvat musiikillisten valmiuksien kehittymistä laajemmin ryhmässä olemisen taitoihin, monenlaisiin oppimisvalmiuksiin, luovuuteen ja itsetuntoon (OPH 2017, 41). Oppijalähtöinen varhaisiän musiikinopetus ottaa huomioon kaikki osallistujat ja rakentuu osallistujien erilaisten tarpeiden, toiveiden, kykyjen, ominaisuuksien ja haasteiden muodostaman moninaisuuden ympärille. Tässä monenlaisten ulottuvuuksien avaruudessa navigointi suunnittelusta itse pedagogiseen tilanteeseen onkin se haastava ja erityistä ammattitaitoa vaativa työmaa, jonka varhaisiän musiikinopettaja kohtaa joka päivä. Ammattitaidossa korostuu musiikkiin, pedagogiikkaan ja ihmisen elämänkulkuun ja kehitykseen liittyvien tietojen ja taitojen lisäksi herkkävaistoisuus. Pedagogisen sensitiivisyyden avulla tiedot ja taidot kääntyvät elävässä tilanteessa pedagogisiksi ratkaisuiksi ja valinnoiksi, joilla kaikille osallistujille avataan oppimisen mahdollisuuksia (Huhtinen-Hildén 2017; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018; myös Huhtinen-Hildén 2012).

Laura Huhtinen-Hilden. FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja.
Toimii yliopettajana, tutkijana ja 
tutkintovastaavana Metropolia 
Ammattikorkeakoulussa. Musiikkikasvatuksen lisäksi kiinnostunut taiteen soveltavasta käytöstä ja luovan toiminnan mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalojen konteksteissa. Työskentelee kulttuurihyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämishankkeissa ja on julkaissut artikkeleita ja opetusmateriaalia.

Ammattitaitoinen varhaisiän musiikkikasvatus voi avata oppijalähtöisesti ovia musiikillisen, luovan vuorovaikutuksen ja itseilmaisun maailmaan myös erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. Lapsen varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea luovalla ja ryhmää osallistavalla musiikkikasvatuksella myös siinä tapauksessa, että hänellä on kuulovamma. Rytmit, syke, melodia ja harmonia ja näiden visualisointi, eleet, tunnelmat, laulujen sanat ja äänneleikittelyt sekä musiikin värähtely soittaessa ja laulaessa muodostavat yhteisen kokemuksellisen ja elämyksellisen maaston, joka tarjoaa yhteisöllisyyden kokemuksen lisäksi myös monenlaista oppimista kuulovammaiselle lapselle, jolla on usein vaikeuksia havaita, ymmärtää, muistaa ja oppia puhuttua kieltä.

Jokainen ihminen on varustettu taiteeseen, ilmaisuun, luovuuteen ja myös musiikkiin liittyvillä tarpeilla ja suuntautumisella: jo syntyessämme meillä on tarve ja taipumus musiikilliseen viestintään ja vuorovaikutukseen (ks. Malloch & Trevarthen 2009; Trevarthen 2002; myös Stern 1985). Olemme virittyneitä ihmisten välisen kommunikaation havainnointiin sekä tulkitsemme sen sisältämiä luovia musiikillisia viestejä ja tunnemme niihin vetoa. Tästä hyvä esimerkki on se, kuinka vauva kääntyy kiinnostuneena kohti ihmisääntä tai miten vauvaa hoitavan / vanhemman puhetapa saa musiikillista ilmaisuvoimaa, kun hän kommunikoi vauvan kanssa (Trevarthen 2002). Koska musisoinnilla kaikkine ulottuvuuksineen on suuri merkitys ihmiselle, on erittäin tärkeää kannustaa myös kuulovammaisten lasten perheitä mukaan musiikkileikkikoulutoimintaan.

Kuvassa ryhmä pieniä lapsia ja heidän vanhempiaan istumassa lattialla leikkihuoneessa

Uteliaisuus ääniin ja kuuntelemiseen

Monipuolinen varhaisiän musiikkikasvatus lisää jokaisen lapsen uteliaisuutta ääniin ja herkistää kuuntelemaan. Kuulovammaisen lapsen kuulohavaintojen kehittymisen ja puheen oppimisen kannalta näillä on keskeinen merkitys. Hyvä puheen kuuleminen ja tuottaminen ovat nykyisin miltei kaikkien kuulovammaisten lasten tavoitteena. Sisäkorvaistutteet ovat mahdollistaneet puhutun kielen myös erittäin vaikeasti kuulovammaisille lapsille, ja jopa 98 %:lla heistä on normaalisti kuulevat vanhemmat, jotka toivovat voivansa kommunikoida lapsensa kanssa omalla äidinkielellään, puhuen (Ahti & Holm 2011). Kuulovammaisten lasten kuulon kuntoutus ja puheterapia lähtee liikkeelle paitsi vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukemisesta, myös siitä, että lapsi opettelee tunnistamaan ja matkimaan ympäristön ääniä, kuten mikroaaltouunin kilahdusta (kil), ovikellon ääntä (pim pom) tai soittimen (oikean tai lelusoittimen) ääntä (Lonka & Ahti 2003; Ahti & Holm 2011). Erilaiset äänet, soitinten sointivärien kirjo ja tunnin tarinallinen kaari auttavat lasta kiinnittämään huomiota erilaisiin ääniin ja niiden eroihin. Tämä puolestaan voi parantaa lapsen puheen havaitsemista ja puheäänessä ilmenevien tunteiden (tunneprosodian) havaitsemista ja tuottoa (Good ym. 2017; Torppa ym. 2018). Kuulovammaisten lasten suuntakuulo on kuitenkin puutteellinen, ja kuulovamma vaikeuttaa myös soitinten äänten laatujen tunnistamista. Kuulovammaisen lapsen kannalta on siksi syytä kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin tekijöihin:

  • Auta lasta paikantamaan äänilähde: voit osoittaa sormellasi laulajan, soittimen tai kaiuttimen suuntaan tai ohjata omalla kehonkielelläsi huomiomaan äänen suunta. Äänen tunnistaminen ja sen tulosuunnan havaitseminen liittyvät usein luontevasti osaksi tunnin kaarta.  Eri aistien tuoman tiedon yhdistäminen aivoissa on tärkeää äänten havaitsemiselle. Kun lapsi pystyy tunnistamaan kuulemansa, tutuksi tulleen soittimen tai äänilähteen, hän herkistää kuuntelukykyään, eikä kompensoi sen haasteita pelkästään visuaalisen aistin varassa esimerkiksi matkimalla toisen toimintaa. Näin kuulojärjestelmä oppii havaitsemaan ja reagoimaan uudella tavalla. Musiikkikasvatustilanne antaa hyvät mahdollisuudet kuuntelun oppimiselle, mikä on erityisen tärkeää kuulovammaiselle lapselle (Torppa & Huotilainen 2019). 
  • Aikuisiin verrattuna kaikkien lasten, mutta erityisesti kuulovammaisten lasten on vaikea havaita samanaikaisia ääniä ja puhetta (tai laulujen sanoja) taustahälyssä tai säestyksen kanssa (Torppa ym. 2018).
    • On tärkeää varmistaa, että tunnissa on paljon sellaisia hetkiä, joissa yksi ääni soi kerrallaan laulaen tai soittaen, tai hetkiä, joissa säestyssoitin ei peitä laulun sanojen kuulumista (esimerkiksi vain kitaran soinnut säestävät laulua). Myös säestyksetön laulu on tärkeä osa tunnin kaarta erityisesti silloin, kun ryhmässä on kuulovammainen lapsi (Torppa & Huotilainen 2019). On tärkeää varmistaa, että ryhmän ohjaajan laulu- ja puheääni on riittävän voimakas, ja siirtymätilanteissa puhetempo on rauhallinen ja katse on kohdistettu lapsiin huulioluvun mahdollistamiseksi:
    • Etämusiikkitoiminnassa kannattaa ryhmän ohjaajan asettua lähelle kameraa niin, että huulioluku mahdollistuu. Jos ohjaajia on kaksi, laulaja voi olla lähellä kameraa ja soittaja ym. taaempana. Myös näytölle jaetut kuvat tai mukana oleva lelut auttavat hahmottamaan kuultua ja pitämään yllä lapsen kiinnostusta.
  • Kiinnostusta musiikkiin ja ääniin tuetaan monipuolisin musiikkikasvatuksen keinoin: keho ja ääni ovat tärkeimmät instrumenttimme. Niiden kautta musiikki tuntuu ja soi. Tämä sisäisestä luovuudesta ja musiikista kumpuava lähestymistapa laulaen, liikkuen ja kokonaisvaltaisesti keholla musisoiden on tärkeä silloinkin, kun kyseessä on kuulovammainen lapsi (Huhtinen-Hildén & Pitt 2018.):

Puheen musiikki eli prosodia ja äänenkorkeus

Vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus ja sen myötä puhutun kielen kehitys lähtee liikkeelle puheen musiikin eli prosodian – puheäänen korkeuksien, voimakkuuden ja rytmillisten muutosten – avulla. Vauva ilmaisee itseään ensin äänen korkeuksien vaihteluilla ja rytmillä. Sensitiiviset vanhemmat lähtevät matkimaan vauvan tuottamien äänten korkeuksien ja rytmien vaihteluita, eli he vastaavat vauvalle samaan tyyliin. Tästä kehittyy vuorovaikutus (Torppa ym. 2020a).

Kun puhutun kielen kehitys etenee, vauvat jaksavat seurata ja tarkkailla pitkään heille suunnattua hoivapuhetta, jolle on tyypillistä laulunomainen prosodia. Vauvaa ilmeisesti kiinnostaa korkea tai äänenkorkeudeltaan paljon vaihteleva, hidas, ja toisteinen hoivapuhe, jossa myös tärkeitä sanoja painotetaan nostamalla äänenkorkeutta ja voimakkuutta vauvalle tärkeän sanan kohdalla (vaikkapa: ”Laita HOUSUT jalkaan”). Useissa tutkimuksissa on todettu hoivapuheen ja sanojen painotusten (lausepainon) edistävän vauvojen puhutun kielen kehittymistä (Torppa ym. 2020a,b).

Prosodiaan luetaan myös sanapaino, joka tarkoittaa sitä, että lauseen sanojen ensimmäiset tavut sanotaan korkeammalla ja voimakkaammalla äänellä kuin sanojen muut tavut. Tämä on tyypillistä nimenomaan suomen kielelle, mutta myös esimerkiksi englannin kielelle. Sanapainon avulla pilkotaan lauseet sanoiksi, mikä auttaa puhutun kielen oppimista (yhteenvetoa, Torppa ym. 2020a,b). Lisäksi puheen melodian avulla erotetaan lauseet toisistaan – äänen korkeus ja voimakkuus heikkenevät lauseiden loppua kohti. Myös tämä auttaa omaksumaan puhuttua kieltä. Tunteiden ilmaisu ja prosodia kulkevat käsi kädessä – tunnetilat vaikuttavat puheen tempoon ja äänenkorkeuteen sekä niiden vaihteluun (Good ym. 2017). Tunteiden havaitseminen ihmisen äänestä on tärkeää meille kaikille.

Kuulovammaisen lapsen on suhteellisen helppo havainnoida musiikin rytmiä, mikäli tempo- ja dynamiikkavaihtelut ovat riittävän selkeitä. Kuulovamma aiheuttaa kuitenkin äänen korkeuden havaitsemiseen haasteita riippumatta siitä, onko lapsella korvantauskuulokoje (joka vahvistaa ääntä) tai sisäkorvaistute (joka muuttaa äänen sähköiseksi signaaliksi ja välittää kuulojärjestelmään) kuulon apuvälineenä. Tämä vaikeuttaa prosodian – lausepainon, sanapainon, lauseen melodian ja puheen tunteiden – havaitsemista. Onkin suurta etua siitä, jos kuulovammainen lapsi oppii musiikkitoiminnan kautta havaitsemaan myös äänenkorkeuden muutoksia. Kuulovammaisten henkilöiden äänenkorkeuksien havaitseminen voi parantua musiikkitoiminnan avulla, jos musiikkitoiminta antaa siihen mahdollisuuden (Torppa & Huotilainen 2019). On myös tutkimusnäyttöä siitä, että äänenkorkeuksien ja sitä kautta prosodian havaitsemisen paraneminen laulua sisältävän musiikkitoiminnan myötä ovat tärkeitä erityisesti kuulovammaisten lasten kielellisten taitojen hyvälle kehittymiselle (Torppa ym. 2020b). Siksi äänenkorkeuden havaitsemiseen kannattaa panostaa musiikkileikkikouluryhmässä, jossa on kuulovammainen lapsi.

Musiikkikasvatuksen työtapoihin ja sisältöihin on jo itsessään ”piilotettuna” äänenkorkeuden havaitsemisen oppimista mahdollistavaa toimintaa. Lauluissa on erilaisia intervalleja, asteittain nousevia ja laskevia asteikkokulkuja sekä glissandoja. Näiden toistaminen auttaa kaikkien lasten herkkyyttä havaita niin musiikkiin liittyviä kuin puhutun kielen ja tunteiden havaitsemisenkin kannalta tärkeitä elementtejä. Varhaisiän musiikkikasvatukselle on ominaista myös eri aistien tuoman tiedon yhdistäminen toiminnassa. Tämä yleinen pedagoginen toimintatapa hyödyntää ns. monikanavaisuutta: musiikissa havaittavaa kuultua tuetaan visuaalisilla ja kehollisilla aistimuksilla. Kaikkien oppijoiden, mutta erityisesti kuulovammaisten lasten äänenkorkeuksien havaitsemista voidaan edistää eri aistien tuomaa tietoa yhdistämällä, ns. monikanavaisuudella. (ks. Huhtinen-Hildén & Pitt 2018; Torppa & Huotilainen 2019.)

Keskellä kuvaa ohjaaja ja hänen ympärillään lattialla pieniä lapsia ja heidän vanhempiaan. Kaikki pitävät käsissään erivärisiä huiveja ja leyhyttävät niitä ilmassa

Laulun voima

Lauluääni on herkkä instrumenttimme, jonka avulla voimme ilmaista itseämme ja myös kohdata toisiamme – liittyä yhteiseen ääneen. Äänensävyt, hyräily, ääni-ilmaisu ja laulu ovat varhaisen vuorovaikutuksen herkkää kieltä vauvan ja häntä hoivaavien välillä. Siksi laulu on voimallinen kommunikoinnin väline myös kuulovammaisten lasten kanssa jo aivan vauvasta lähtien.

Kuulovammainen vauva kuulee yleensä jo ennen kuulolaitteiden saamista vanhempansa/hoitajansa laulua sylissä ollessaan – vähäinenkin matalien äänten kuuleminen läheltä mahdollistaa laulun rytmin kuulemisen. Jo tämä kehittää vauvan kuulojärjestelmää. Laulu tuo myös vauvalle ja vanhemmalle vahvan, positiivisen tunnekokemuksen, jolloin tunneside vahvistuu (Kostilainen ym. 2020). Laulaminen hyödyttää erityisesti pientä kuulovammaista lasta myös siksi, että se on hitaampaa kuin puhe, jolloin sen sanat on helpompi havaita ja ymmärtää kuin nopeamman puheen sanat (Torppa ym. 2020b). Lauluäänen voima on myös siinä, että esimerkiksi opettajan laulu toimii lapselle kuuntelua herkistävänä ja tarkkaavuutta lisäävänä impulssina vauvavaiheen jälkeenkin.

Laululla on tärkeä merkitys kaikkien lasten sanojen ja käsitteiden oppimiselle ja sujuvalle puheen tuotolle, jonka pohjana on sanojen hakeminen nopeasti muistista eli sananlöytäminen. Laulu on jatkuvaa sanojen muistelemista ja tuottamista musiikin rytmissä ja tempossa. Laulaminen on siis sujuvan sananlöytämisen toistuvaa harjoittelua, jossa edetään motoriseen suoritukseen asti ”aikapaineessa”. Laulamalla voidaankin sujuvoittaa ja nopeuttaa lasten sananlöytämistä, mikä on erityisen tärkeää kuulovammaisille lapsille, joilla voi olla sananlöytämisen vaikeutta (Torppa ym. 2020b).


Kokemuksemme sekä tutkimustulosten valossa kaikkien kuulovammaisten lasten kannalta varhaisiän musiikinopettajan on hyvä huomioida seuraavia seikkoja laulamisen suhteen:
  • Kuulovammaisen lapsen on hyvä nähdä huulten liikkeet laulaessa. Tämä auttaa aivoja yhdistämään huulien ja kielen liikkeet kuulotietoon äänteistä ja laulun sanoista. Se auttaa kuulovammaista lasta havaitsemaan ja ymmärtämään laulujen sanoja.
  • On hyvä laulaa ryhmässä tai tunnilla myös paljon ilman säestystä, jotta kuulovammaisten lasten ei tarvitse jatkuvasti pinnistellä erottaakseen samanaikaisia ääniä. 
  • Laulun sanojen merkitysten ymmärtämistä voidaan tukea kuvin, jotta moniaistinen havainto puheesta paranee, sanat on helpompi ymmärtää ja ne on helpompi muistaa (esimerkiksi lumiukon kuvan rakentaminen tai piirrettyjen tikapuiden kiipeäminen yhdistäen tähän laulaminen alhaalta ylös, tai kehon, käden tai lelun liikkeellä ylös-alas äänen korkeuden muutosten mukana ks. esim. Rocca ym. 2009).  Kun lauletaan esim. vaatteista, eläimistä, väreistä tai vuodenajoista musiikkisaduissa tai tarinaksi rakennetuissa muskareissa, sidotaan sanat käsiteverkostoihin ja visuaalisiin mielikuviin ja näin opitaan muistamaan paremmin sanoja ja tarinoita.
  • Monen lapsen voi olla vielä vaikea toistaa sama sävel, jonka hän kuulee. Erityisen vaikeaa tämä on kuulovammaiselle lapselle,mutta silti hänelle on hyvä antaa tilaisuuksia kehittää laulutaitoaan ja äänen korkeuksien havaintoaan tavoittelemalla samaa säveltä. Tätä harjoitellaan luonnollisesti esimerkiksi aina laulun aloituksessa, jossa alkuääntä toistellaan ennen laulun liikkeellelähtöä. Esimerkiksi kaikulauluissa saman äänenkorkeuden toistamista harjoitellaan huomaamatta.
  • Äänenkorkeuden vaihtelujen erottaminen kehittyy kaikilla eri tahdissa ja usein muskarissa korkean ja matalan äänen erottamista tuetaan liikkein tai kuvin. Tällaiset leikit ja laulut mahdollistavat kuulo-, näkö- ja kehotiedon yhdistämisen äänenkorkeuteen. Tämä toimii erinomaisena tukena lapsille, jotka tarvitsevat erityistä apua äänenkorkeuden ja sen muutosten havaitsemiseen.

Musiikin avulla äänen ja puheen havaitsemisen ja tuoton hienosäätöä

Musiikin kuunteleminen, soittaminen, laulaminen, musiikkiliikunta ja musiikin visuaalinen hahmottaminen tukevat monella tavalla sitä, että havaitsemme kuullusta yksityiskohtia. Musiikin eri muodoissa, äänenväreissä ja dynamiikassa onkin loputon ulottuvuus aistiemme hienosäätöön: keskitymme, herkistymme, kuulemme, aistimme ja havaitsemme kerta kerralta enemmän. Musiikin taikamaailmaa ei pidä typistää harjoitteiksi, mutta heittäytyessämme kokemaan, soittamaan ja ilmaisemaan, tulemme samalla myös kalibroineeksi aistihavaintojamme. Musiikkikasvatuksessa nämä ulottuvuudet ovat läsnä luontevasti ja musiikkipedagogi osaa nämä jo suunnitelmia tehdessään kuljettaa käsi kädessä (Huhtinen-Hildén & Pitt 2018). Ohessa esimerkki, joilla on tutkimusten mukaan merkitystä erityisesti kuulovammaisen lapsen kehityksessä:

  • Staccaton ja legaton harjoittelu monenlaisten soitinten kanssa harjoittaa äänen voimakkuusverhokäyrän aistimista. Äänen voimakkuusverhokäyrästä ilmenee se, miten nopeasti ääni syttyy eli voimistuu äänen alkaessa (viulun ääni jousella soitettaessa voimistuu hitaasti, rummun ääni syttyy nopeasti), sekä miten nopeasti ääni sammuu soittamisen päätyttyä. Näiden ominaisuuksien avulla aistimme vaikkapa staccaton ja legaton. Äänen voimakkuusverhokäyrän avulla voi myös havaita monia puheen piirteitä, kuten miten nopeasti äänne syttyy (/t/ syttyy nopeasti, /l/ syttyy hitaasti). Onkin todettu, että mitä paremmin kuulovammaisen lapsen kuulojärjestelmä huomaa soitinten eroja, sitä parempaa on heidän puheen havaitsemisensa taustahälyssä (Torppa ym. 2018).  

Kokonaisvaltainen oppiminen, turvallinen tilanne ja toisto

Kaikessa oppimisessa on tärkeää luoda turvallinen, riittävän ennakoitava ja toisaalta uteliaisuutta herättävä oppimistilanne. Varhaisiän musiikkikasvatuksessa tämä tapahtuu sekä fyysisen tilan että musiikkipedagogisen kokonaisuuden kautta. Alku- ja loppurituaalit sekä tietyt ryhmätoiminnassa samana toistuvat käytänteet muodostavat turvallisen raamin. Myös pedagogisen suunnittelun kaari tuo turvallisuutta riittävän toiston ja tuttuuden avulla. (ks. Huhtinen-Hildén 2017; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018). Toisto on tärkeää kuulomuistin kehittymiselle ja auttaa kuulojärjestelmää muodostamaan lauluista muistimalleja ja tarkentamaan niitä. Näillä on suuri merkitys kaikkien lasten, mutta erityisesti kuulovammaisten lasten oppimiselle.

Varhaisiän musiikkikasvatus on parhaimmillaan kokonaisvaltainen, elämyksellinen pedagogis-taiteellinen seikkailu. Myös kuulovammaisen lapsen kannalta olennaiset, lapsikohtaiset puheen havaitsemista, muistamista ja tuottoa kehittävät tavoitteet voidaan huomioida suunnittelussa. Erityisesti tähän sopivat laulut, leikit ja musiikkikasvatuksen työtavat suunnitellaan koko prosessiin sopiviksi. Monelle lapselle toiminnan visuaalinen strukturointi helpottaa tilanteeseen asettumista. Myös pidempi, tunnin kokonaisuutta sekä useita tunteja yhdistävä tarinallinen kaari auttaa lasta muistamaan ja oppimaan sanoja ja kielellisiä kokonaisuuksia. Tämä tukee myös opettajaa suunnittelussa: kun rakennetta on huolella suunniteltu myös yksilöllisten tarpeiden näkökulmasta, on siitä irtautuminen tilanteen vaatimalla tavalla – pedagoginen improvisointi – silloin helpompaa (suunnitelmallisuudesta ja pedagogisesta improvisoinnista lisää Huhtinen-Hildén 2017; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018).

Lapsen ja vanhempien toimijuuden tukeminen

Varhaisiän musiikkikasvatuksen perheryhmien tärkeä tehtävä on tukea perheen elämää ja tuoda arkeen musiikillisen vuorovaikutuksen, laulujen ja rytmien kautta uusia ulottuvuuksia. Musiikki voi olla helpotuksena arjen siirtymissä, viihdyttää muuten puuduttavissa odotustilanteissa ja olla hellän vuorovaikutuksen kieli iltalaulua laulettaessa. Tämä pätee myös kuulovammaisen lapsen perheeseen ja vanhemmuuteen. Vaikka musiikkileikkikoulutilanne tarjoaa monenlaista tukea ja harjoitetta puheen oppimiseen, on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että sen ensisijainen tavoite on luovuuden ja merkityksellisten oppimiskokemusten mahdollistaminen yhteisen musiikillisen seikkailun ja tunnevuorovaikutuksen kautta (ks. Huhtinen-Hildén 2017; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018).

Luovan, musiikillisen toiminnan ja vuorovaikutuksen avulla on mahdollista kokea olevansa merkityksellinen osa yhteistä retkeä ja päämäärää sekä vaikuttaa siihen omalla olemisellaan. Parhaimmillaan sensitiivinen varhaisiän musiikkikasvatus vahvistaa kaikkien osallistujien toimijuutta ja osallisuuden kokemusta (Isola ym. 2017; Jyrkämä 2008). Oppijalähtöisen varhaisiän musiikkikasvatuksen periaatteet ovat keskiössä, vaikka toimintaan otettaisiin mukaan kuulovammaisille ja muille lapsille sopivia, erityisesti puhutun kielen kehittymistä edistäviä toimintatapoja (Torppa & Huotilainen, 2019).

Kotona laulaminen ja soittaminen voivat parantaa kuulotarkkaavuutta, puheen havaitsemista ja kielellisiä taitoja. Kun lapselle lauletaan, se lisää hyvinvointia ja voi helpottaa stressiä. Kuulovammaisen lapsen vanhemmat joutuvat kuskaamaan lastaan tiuhaan sairaalan kuulokeskukseen diagnostisille käynneille tai kuulolaitteita säätämään. He joutuvat huolehtimaan siitä, että lapsi pitää kuulolaitteitaan. He ovat myös lapsensa tärkeimmät puhutun kielen edistäjät – heiltä edellytetään paljon. Jos vanhemmat ja lapset iloitsevat tai oppivat iloitsemaan laulamisesta ja musiikista, se voi rauhoittaa ja tuoda elämäniloa. Esimerkkinä tästä voi pitää kansainvälisen kyselytutkimukseen (Looi ym. 2019) osallistuneiden suomalaisten vanhempien antamia kommentteja.  Kommenteissa ilmeni, että jotkut vanhemmat, joiden elämään ei musiikki tai laulaminen alun perin kuulunut, alkoivat laulaa ja musisoida kuulovammaisen lapsen kanssa saatuaan kuntouttajilta vinkin siitä, että tästä voisi olla hyötyä lapselle. Yllätyksekseen he huomasivat, että lapsi nautti laulamisesta ja musisoinnista, lapsen ilo tarttui aikuisiin, ja koko perhe alkoi laulaa soittaa kotona yhdessä.

Kuvassa äiti istuu lattialla ja pitää pientä taaperoa sylissään, molemmat katsovat oikealle päin.

Vaikka kuulovammaisen lapsen kohdalla lauluilla ja musiikkitoiminnalla yleensä on myös kuntouttava vaikutus, on syytä siis olla herkkävaistoinen siinä, ettei laulamisesta tai kuuntelun herkistämisestä tule ensisijaisesti harjoittelua. Parhaimmillaan leikin lomassa myös nämä kuntouttavat elementit toteutuvat, ja mitä enemmän perheen arjessa lauletaan ja musisoidaan, sitä enemmän lapsi saa myös puheen kehittymiselle tärkeää harjoitusta. Mutta kukaan ei jaksa harjoitella yhtä paljon kuin jaksaa leikkiä ja hassutella! Siksi leikillisyys, luovuus ja myös vanhempien toimijuuden tukeminen ovat perheryhmien keskeisiä arvoja.

Tulevaisuuden moniammatilliset mahdollisuudet

Kokemustemme mukaan moniammatillinen yhteistyö tukisi parhaiten kuulovammaista lasta ja hänen perhettään. Vaikka yllä on nostettu esille kuulovammaan yleisesti liittyviä sekä kaikkia hyödyttäviä asioita, on hyvä tietää, että kuulovammaisten lasten kuulokyvyt ja puhutun kielen tilanne vaihtelevat paljon lapsesta toiseen. Jotkut ovat saaneet kuulon apuvälineen, kuten korvantauskuulokojeen tai sisäkorvaistutteen, jo hyvin varhaisessa iässä, silloin, kun aivot ovat kaikkein valmiimpia muovautumaan. Toisten kuulovamma taas on todettu myöhään, mikä vaikeuttaa kuulohavainnon ja puhekielen kehittymistä. Joillakin on kuulovamman lisäksi myös muita haasteita. Joku on päässyt nopeasti puheterapeutin ohjaukseen, toinen taas on voinut joutua odottamaan kuntoutusta pitkään resurssipulan vuoksi. Jollakin on enemmän eri äänteiden havaitsemisen vaikeuksia kuin toisilla. Siksi nostamme esille moniammatillisen vuorovaikutuksen lisäämisen, keskiössä lapsi ja perhe.

Yhteistyön toteutumiseksi tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja ja uskallusta. Varhaisiän musiikinopettaja, joka saa ryhmäänsä kuulovammaisen lapsen, voisi vanhempien luvalla suunnitella ryhmän toimintaa yhteistyössä lasta kuntouttavan tai lapsen kehitystä  kuulokeskuksessa seuraavan puheterapeutin kanssa. Puheterapeutti voisi ottaa yhteyttä yhteistyön aloittamiseksi ja kertoa juuri tämän lapsen senhetkisistä ongelmista ja tavoitteista. Tämä vähentäisi vanhempien paineita ja helpottaisi varhaisiän musiikinopettajan työskentelyä. Toivottavasti tulevaisuudessa erilaiset moniammatilliset yhteistyömallit arkipäiväistyvät ja voimme yhdessä hyödyntää musiikkia, luovuutta, taidetta ja vuorovaikutusta perheiden tukena monin tavoin.

*CIsumusa-hanke kokeilee ja kehittää kuulovammaisten lasten kuulemisen ja puhutun kielen kehityksen ongelmat huomioon ottavaa puhemuskaritoimintaa sekä etäpuhemuskaritoimintaa Suomessa. Hankkeen lähtökohtana on aiempi Lindforsin säätiön MUKULA-projekti, jossa kehitettiin kuulovammaisten lasten puhemuskaritoimintaa ja musiikkisatuja (https://lindforsinsaatio.net/mukula-projekti/). CIsumusa-hankkeessa olennaista on musiikkisatujen teemoitetun toiminnan kaaren kytkeminen puhemuskaritoimintaan sekä äänen korkeuden ja puheen havaitsemisen, sanaston oppimisen ja sujuvan puheilmaisun tukeminen. Moniaistisuus ja liike ovat olennaisia toiminnassa. Tavoitteena on musiikin saaminen osaksi kuulovammaisten lasten perheiden arkea varhaislapsuudesta asti ja musiikin puhutun kielen kehitystä tukevien hyötyjen ulottaminen kuulovammaisten lasten perheisiin. Lisäksi pyritään perheiden vertaistuen ja sen myötä vanhemmuuden, itsetunnon ja vammaisuuden hyväksynnän parantamiseen. Päätoteuttajana toimii LapCI- ry ja yhteistyössä on ollut mukana mm. Helsingin yliopisto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Resonaari ja Lindforsin säätiö.

Artikkeli on julkaistu Varhaisiän musiikinopettajat ry:n jäsenlehti Pikkutrillissä (no. 2/2021 ISSN 1799-6635).

Yhdessä kehittäen

Metropolia Ammattikorkeakoulun varhaisiän musiikkikasvatuksen sekä Helsingin yliopiston logopedian (puheterapeuttien) koulutusohjelman asiantuntijat ja opiskelijat yhdistivät osaamistaan kehittäen varhaisiän musiikkikasvatusta ja puhemuskaritoimintaa kuulovammaisen lapsen ja hänen perheensä näkökulmasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkipedagiopiskelijat ovat tottuneet siihen, että opinnoissa isossa roolissa ovat erilaiset yhteiskehittämisen projektit. Näissä keskeistä ammattitaidon oppimisen kannalta ovat teorian, käytännön ja reflektion yhdistäminen sekä moniammatillinen yhteiskehittäminen. Tässä korkeakouluoppimisen muodossa opettajat ja opiskelijat muodostavat omaa alaansa kehittävän yhteisön. Lukuvuosina 2019-2020 ja syksyllä 2020 tällaisena oppimisympäristönä toimi musiikkileikkikoulutilanteen ja varhaisiän musiikkikasvatuksen pedagogiikan tarkastelu kuulovammaisen lapsen ja hänen puhekielensä kehittämisensä näkökulmasta. Tässä oppimisympäristössä yhteistyötä tehtiin Helsingin yliopiston logopedian opiskeljoiden ja LapCI ry:n CIsumusa – hankkeen kanssa. Opiskelijat kokivat moniammatillisen yhteistyön opettavaisena ja inspiroivana ja nauttivat siitä.

Kiitokset:

Lindforsin säätiölle apurahasta tämän artikkelin kirjoittamiseen Laura Huhtinen-Hildenille, sekä Helena Ahdille yhteistyöstä

LapCI ry, Saana Poutanen ja Janet Grundström

Kaikki CIsumusahankkeeseen osallistuneet logopedian ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijat, ammattilaiset ja opiskelijoiden ohjaajat

Kaikki CIsumusa-puhemuskareihin osallistuneet lapset ja vanhemmat!


Lähteet:

Ahti, H. & Holm, U. (2011). Kuulovikaisen lapsen kuntoutus. Helsinki: Lindforsin säätiö.

Good, A., Gordon, K. A. Papsin, B. C. Nespoli, G. Hopyan, T. Peretz, I. & Russo, F. A.  (2017). Benefits of music training for perception of emotional speech prosody in deaf children with cochlear implants. Ear and Hearing, 38, 455–464.

Huhtinen-Hildén, L. (2017). Elävänä hetkessä. Suunnitelmallisuus ja pedagoginen improvisointi. Teoksessa A. Lindeberg-Piiroinen & I. Ruokonen (toim.). Musiikki varhaiskasvatuksessa -käsikirja.

Helsinki: Classicus, 389–411.

Huhtinen-Hildén, L. (2012). Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180. Jyväskylän yliopisto.

Huhtinen-Hildén, L. & Pitt, J. (2018). Taking a learner-centred approach to music education. Pedagogical pathways. Abindgon: Routledge.

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Jyrkämä, J. (2008). Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä − hahmottelua teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 22 (4), 190–203.

Kostilainen, K., Mikkola, K., Erkkilä, J. & Huotilainen, M. (2020). Effects of maternal singing during kangaroo care on maternal anxiety, wellbeing, and mother-infant relationship after preterm birth: a mixed methods study. Nordic Journal of Music Therapy. https://doi.org/10.1080/08098131.2020.1837210

Lo, C.Y.,  Looi, V.,  Thompson, W, F. & McMahon, C. M. (2020). Music training for children with sensorineural hearing loss improves speech-in-noise perception. Journal of Speech, Language and Hearing Research, 63, 1990–2015

Lonka, E. & Ahti, H. (2003). Hau hau – hauva – musta koira murisee. Lindforsin säätiö. Helsinki, Suomi.

Looi, V., Torppa, R., Prvan, T. & Vickers, D. (2019). The role of music in families of children with hearing loss and normal hearing in Australia, Finland and the UK. Frontiers in Neuroscience, 13.

Malloch, S. & Trevarthen, C. (2009). Musicality: Communicating the vitality and interests of life. Teoksessa S. Malloch & C. Trevarthen (toim.), Communicative musicality: Exploring the basis of human companionship. Oxford: Oxford University Press, 1-11.

OPH. (2017). Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2017:11a. Helsinki: Opetushallitus. Saatavana muodossa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/186919_taiteen_perusopetuksen_yleisen_oppimaaran_opetussuunnitelman_perusteet_2017-1_0.pdf (Luettu 4.10.2021).

Rocca, C.,  Bowker C., Torppa R. & Laakso, S. (2009). MUKULA 3: Kolme pientä porsasta. Laulaen, leikkien ja soittaen musiikkiin ja kieleen (music story material). Nuotit, CD/internetpohjainen äänite ja opas. Lindforsin säätiö. Helsinki, Suomi.

Stern, D. N. (1985). The interpersonal world of the infant: A view from psychoanalysis and developmental psychology. New York: Basic Books.

Torppa, R., Faulkner, A., Kujala, T., Huotilainen, M. & Lipsanen, J. (2018). Developmental links between speech perception in noise, singing, and cortical processing of music in children with cochlear implants. Music Perception, 36, 156-174.

Torppa, R., Faulkner, A., Laasonen, M., Lipsanen, J. & Sammler, D. (2020b). Links of prosodic stress perception and musical activities to language skills of children with cochlear implants and normal hearing. Ear and Hearing, 41, 2, 395-410.

Torppa, R. & Huotilainen, M. (2019). Why and how music can be used to rehabilitate and develop speech and language skills in hearing-impaired children. Hearing Research, 380, 108-122.

Torppa, R., Virtala, P.,  Kostilainen K. & Partanen, E. (2020a). Musiikki ja lapsen kielenkehitys. Kirjassa E. Niemitalo-Haapola, S. Haapala & S. Ukkola (toim.) Lapsen kielenkehitys. Vuorovaikutuksen, leikin ja luovuuden merkitys(s. 247–270).Jyväskylä: Ps-Kustannus.

Trevarthen, C. (2002). Making sense of infants making sense. Intellectica, 1(34), 161–188.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.