Hei, juuri sinä!

Olisinko mahdollisesti saanut hetken ajastasi, sillä haluaisin kertoa hiukan kuulovammasta ja elämästäni kuulovammaisena. Voi olla, että tekstin kautta pääset hetkeksi mukaan kuulovamman kanssa elämisen oivalluksiin ja kommelluksiin – tai saat mahdollisuuden huomata kokemuksistani löytyvän samankaltaisuuksia omiesi kanssa. Oli asian laita kuinka tahansa, hyppää kyytiin hetkeksi!

Kulkemani polun varrella kuulovamma on tarkoittanut minulle monia asioita. Tällä hetkellä en vaihtaisi kuulovammaani pois, mutta samanaikaisesti kuulovamma on kuitenkin merkinnyt minulle myös pitkään ulkopuolisuutta, yksin jäämistä, sekä kiperiä pohdintoja oman identiteettini kanssa. Erityisesti musiikilla ja soittoharrastuksellani on ollut iso merkitys minulle erityisesti vaikeiden vuosien aikana.

Tarina kertookin, että jo vauvaikäisenä lempipuuhaani oli kattilan kansien paukuttaminen. Ajan myötä kattilat vaihtuivat ihka oikeaan rumpusettiin ja useisiin päivittäisiin tunteihin musiikin parissa.

Lapsuudessa musiikki ja sen tekeminen toimi lähimpänä ystävänä erityisesti silloin, kun en etenevästä kuulovammastani johtuen uskaltanut enää lähteä muiden tapaan ulos tapaamaan kavereita. Jatkuva muiden keskusteluista ja pelien säännöistä ulkopuolelle jääminen oli hyvin musertavaa useasti. Etenevä kuulovamma johti myös siihen pisteeseen, että arkiset äänet alkoivat hävitä elämästäni. Paistinpannun tirinä, linnun laulu ja puiden lehtien kahina. Sehän siis tarkoittaisi sitä, että jossain vaiheessa olisi luovuttava tuosta ainoasta todellisesta ystävästä, musiikista.

Siitä luopuminen ei käynyt kuitenkaan minulle. Sain sisäkorvaistutteen 12 vuoden iässä, joka mahdollisti kuulemisen niin, että pystyin jatkamaan musiikin tekemistä ja harrastamista. Samalla sain rohkeutta kurkistaa kodin musiikkihuoneen ulkopuoliseen maailmaan, joka alkoi aueta minulle pikkuhiljaa yhä enemmän. Sain kavereita niin viittomakielisistä kuin kuulevistakin tyypeistä.

Minulle olikin pitkään ihmeellistä se, että sain kokea vihdoin itsekin lämpimät kesäillat ystävieni kanssa istuen makeispussi sylissä, aaltojen tahtiin huojuvalla laiturilla jalkoja vedessä uittaen. Näistähän olin kuullut ainoastaan vain etäisesti tarinoita – osan jopa omasta suustani, sillä tiedostin kuulovammani tuottamat haasteet sosiaalisissa tilanteissa samalla häveten niitä.

Tänä päivänä ajattelen, että kuulovammani on antanut mahdollisuuden tutustua upeisiin ihmisiin, joista on tullut minulle hyvin läheisiä ystäviä. Kuulovammani kautta olen saanut mahdollisuuden myös olla kaksikielinen – suomalaisen viittomakielen toimiessani toisena äidinkielenäni. Olen päässyt tekemään monipuolista vaikuttamistyötä erilaisten kanavien kautta edustaen erityisesti vähemmistöryhmiä ja heidän oikeuttaan olla yhdenvertainen yksilö yhteiskunnassamme.

Saadessani yhteydenottoja nuorilta ja vanhemmilta, jotka pohtivat omaa -tai lapsensa identiteettiä ja kuulokysymyksiä haluan rohkaista heitä valitsemaan tie, joka koostuu päätöksistä, jotka tuntuvat ensisijaisesti juuri teidän elämäänne oikealta.

Haluan rohkaistakin tällä tekstillä sinua olemaan oma itsesi juuri sellaisena kuin olet – riippumatta kuinka hyvin kuulet tai siitä, että kommunikoitko puhuen vai viittoen. Vertaistuen määrä on ollut itselleni suuressa merkityksessä. Enää en pelkää päivittäin, että muut ajattelisivat minun olevan ulkoavaruudesta, mutta matka on ollut pitkä.

Juha-Miguel