Vuosien varrella sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten kyvystä kokea ja harjoittaa musiikkia on ollut liikkunut monia harhakäsityksiä. Etenkin SI-lasten ”sävelkorvasta”, tai pikemminkin sen puutteesta, jaetaan edelleen puutteellista tietoa. Pyysimme alan kiistatonta asiantuntijaa Ritva Torppaa kertomaan, mistä nämä myytit johtuvat, mistä sävelkorva muotoutuu ja miten sitä voi kehittää.

Sävelkorvasta ja sen kehittämisestä

Musiikki on paljon muutakin kuin vaihtelevia sävelkorkeuksia ja melodioita – rytmi, sanat, ja muut musiikin elementit tuovat myös nautintoa ja iloa.

Ritva Torppa

Sisäkorvaistute (SI) on sähköinen laite, joka välittää sävelkorkeudet eri tavoin kuin normaali kuulo. Kun SI:t aikoinaan 1990-luvulla tulivat Suomeen, oli vallalla käsitys, että se välittää sävelkorkeudet niin huonosti, että SI:lla kuulevien henkilöiden ei kannata harrastaa musiikkia. Ajan kuluessa nämä käsitykset ovat muuttuneet ainakin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka seuraavat normaalisti kuulevien ja SI-lasten musiikin harrastamisen mahdollisia vaikutuksia kartoittavia tutkimuksia (näitä voi käydä lukemassa vaikkapa Lindforsin säätiön Musiikin rooli –sivustolla).

Vaikka SI välittää sävelkorkeudet heikosti spektraalisten vihjeiden osalta, laite välittää ainakin puheäänen korkeudella myös  ajallisia vihjeitä, jotka voivat auttaa aivoja oppimaan tulkitsemaan sävelkorkeuseroja. Eipä olisi 1990-luvulla uskonut, miten hyvä sävelkorva voi sisäkorvaistutteen käyttäjille parhaimmillaan kehittyä. Olen omin korvin kuullut syntymäkuurojen SI-lasten oppineen laulamaan aivan oikealla sävelellä tuttuja lauluja pelkän SI:n, yhden tai kahden, varassa.  On myös havaittu, että moni SI-laitteilla kuuleva oppii paitsi laulamaan, myös soittamaan pianoa, kitaraa, huilua, tai selloa.  

Ilman harjoittelua, kuten soittamista tai laulamista kotona tai kodin ulkopuolella, musiikkisovellusten käyttöä tai tietoista musiikin kuuntelemisen harjoittelua SI:n käyttäjä ei todennäköisesti opi laulamaan oikealla sävelkorkeudella tai havaitsemaan pieniä sävelkorkeuseroja. Näin on kuitenkin myös normaalisti kuulevien henkilöiden kohdalla. Normaalisti kuulevien lasten sävelkorva ja laulutaito kehittyvät yleensä vasta iän ja musiikillisten kokemusten, kuten kotona, päiväkodissa, koulussa tai musiikkileikkikoulussa laulamisen tai soittamisen myötä. On tietysti niitä lapsia, jotka laulavat jo hyvin pienenä oikealla sävelellä, mutta todennäköisesti he tulevat suvusta, jossa musisoidaan, tai vanhemmat ovat laulaneet heille paljon, esimerkiksi kehtolaulun joka ilta. Myös normaalisti kuulevien aikuisten musiikin havaitsemisen taidot vaihtelevat paljon, ja tarkin sävelkorva on tuhansia tunteja harjoitelleilla muusikoilla tai musiikin harrastajilla.

Ei absoluuttista tai muusikkojen tarkkaa sävelkorvaa tarvita musiikin harrastamiseen tai musiikista nauttimiseen. ”Huonolla” sävelkorvalla voi nauttia jopa enemmän musiikista kuin liian tarkalla, analyyttisellä sävelkorvalla. Moni tuntemani muusikko harmittelee sitä, että musiikista nauttimista haittaa analyyttinen sävelkorva, joka vie helposti huomion kohti pieniä epävireisyyksiä, jotka taas eivät haittaa lainkaan tavallista musiikin kuuntelijaa. Lisäksi musiikki on paljon muutakin kuin vaihtelevia sävelkorkeuksia ja melodioita – rytmi, sanat, ja muut musiikin elementit tuovat myös nautintoa ja iloa.   

Musiikin merkitys kielellisten taitojen kehittymisessä

Musisointi voi viedä havaintotaitoja ja kielellisiä taitoja eteenpäin, ja siitä voi tulla SI:lla kuulevan lapsen tai aikuisen voimavara ja ilon lähde.

Ritva Torppa

Henkilöt, jotka saavat SI:n vasta aikuisiässä, saattavat pettyä siihen, miten he kuulevat musiikkia – sävelkorkeuksien eroja, melodioita tai soitinten äänten laatuja – tai siihen, miten he erottavat samanaikaisten soittimien tai laulajien ääniä tai niiden muodostamia harmonioita. Kaikkiin näihin tulee haastetta, kun normaali tai heikentynyt kuulo muuttuu SI:lla kuulemiseen. Harjoittelemalla on kuitenkin mahdollista oppia kuulemaan musiikkia myös SI:lla niin hyvin, että musiikin kuuntelu tai soittaminen ja laulaminen tulee jälleen nautinnolliseksi. Syntymäkuurot lapset eivät pysty vertaamaan musiikin kuulemista SI:lla musiikin kuulemiseen normaalilla kuulolla. He nauttivat musiikista, soittamisesta, tanssimisesta ja laulamisesta kansainvälisten tutkimusten mukaan vähintään yhtä paljon kuin normaalisti kuulevat lapset, ainakin, jos kotona lauletaan, soitetaan tai kuunnellaan musiikkia. Tämä näyttää johtavan erityisen hyvään puheen havaitsemiseen, jopa taustahälyssä, ja hyviin kielellisiin taitoihin. 

Toivon, että myytti siitä, että SI johtaa aina väistämättä heikkoon sävelkorvaan, murretaan lopullisesti. Jokaista SI:lla kuulevaa lasta tai aikuista kannattaa kannustaa kehittämään sävelkorvaansa, laulamaan, soittamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Tästä voi olla paljon hyötyä. Musisointi voi viedä havaintotaitoja ja kielellisiä taitoja eteenpäin, ja siitä voi tulla SI:lla kuulevan lapsen tai aikuisen voimavara ja ilon lähde. Toivon, että kaikki SI:lla kuulevat lapset ja aikuiset saavat halutessaan mahdollisuuden päästä siihen musiikin iloa tuovaan maailmaan, josta itse olen päässyt osalliseksi lapsena ja aikuisena. 

---

Lähteet: 

Looi, V., Gfeller, K., & Driscoll, V. (2012). Music appreciation and training for cochlear implant recipients: A review. Seminars in Hearing, 33(04), 307–334.  

Looi, V., Torppa, R., Prvan, T., & Vickers, D. (2019). The role of music in families of children with hearing loss and normal hearing in Australia, Finland and the UK. Frontiers in Neuroscience, 13, 1002. 

Torppa, R., Faulkner, A., Laasonen, M., Lipsanen, J., & Sammler, D. (2020). Links of prosodic stress perception and musical activities to language skills of children with cochlear implants and normal hearing. Ear & Hearing, 41(2), 395–410.  

Torppa, R., & Huotilainen, M. (2019). Why and how music can be used to rehabilitate and develop speech and language skills in hearing-impaired children. Hearing Research, 380, 108-122.  

Yang, J., Liang, Q., Chen, H., Liu, Y., & Xu, L. (2019). Singing proficiency of members of a choir formed by prelingually deafened children with cochlear implants. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 62(5), 1561–1573.