Mysteeripäivä & vuosikokous Pajulahdessa 
Kuka ratkaisee Live Cluedon? Selviävätkö kaikki ulos laavaluolasta? LapCI ry:n
Mysteeripäivää & vuosikokousta vietettiin Pajulahdessa 1.4.2017. Mysteerejä
selvittämässä oli 12 perhettä. Lapsista 14:lla oli sisäkorvaistutteet.
Lapsille oli omaa mysteeriteemaista ohjelmaa sillä aikaa kun vanhemmat olivat vuosikokouksessa.
He pääsivät kokeilemaan mm. sisäcurlingia, kaupunkisotaa, pakohuoneita, pulmapelejä
& musiikkileikkejä.
Kun lapset olivat ratkaisseet omat mysteerinsä ja vanhemmat selvinneet vuosikokouksesta,
aloimme selvittämään yhdessä perheiden kesken Pajulahden Live Cluedoa.
Kaikki selvisivät Cluedosta voittajina maaliin.
”On tärkeää tavata muita perheitä ja erityisesti lapselle huomata, että on muitakin istutelapsia jasaada heistä
kavereita.”
”Näkee muita samanlaisia imppojen käyttäjiä (tätä emme vanhempina olleet edes tajunneet kun lapsemme bongaili ihan
innoissaan muita: Tuolla on
impat, tuolla on valkoiset) ”