“Leirin jälkeen lapsi oli hieman mietteliään/alakuloisen oloinen. Kysyin syytä ja hän kertoi, että kaipaa takaisin leirille! Siellä oli niin kiva porukka, turvallista ja hyvä olla. Tuntuu, että ‘muut ymmärtävät minua hyvin’.”

Yllä oleva kommentti on ote saamastamme palautteesta Musaleiriltä. Musaleiri on alakouluikäisille sisäkorvaistutteen (SI) käyttäjille suunnattu musiikkipainotteinen kesäleiri, joka on ollut vuodesta toiseen yksi pidetyimmistä tapahtumistamme. Joka vuosi osallistujien palautteissa korostuu yksi ja sama asia: miten kivalta tuntuu, kun leirin aikana ei tarvitse miettiä omaa erilaisuutta. Kaikilla leiriläisillä on SI, kaikki tietävät kuulovammaan liittyvät käytännön asiat ja haasteet, kaikki ymmärtävät toisiaan. Heidän ei tarvitse selitellä mitään, he ovat vertaisten parissa. He kuuluvat joukkoon.

Siksi onkin surullista ajatella, että tulevaisuudessa tämänkaltaisia tapahtumia ei välttämättä enää voida järjestää samalla lailla, tai kenties ollenkaan. Hallituksen tekemät ja kaavailemat leikkaukset sote-alan järjestöiltä ovat suoraan pois kuulovammaistenkin lasten hyvinvoinnista. Jos esitys toteutuu ja rahoituksestamme leikataan jopa yli 60 %, meidän – kuten monen muunkin alamme järjestön – toimintaedellytykset viedään pois. Toisin sanoen yhdistyksemme toiminta lakkaa.

Kuka meidät korvaa? Kuka järjestää Musaleirejä ja vastaavia tapahtumia, jos meitä ei ole? Ei kukaan.

Leikkausten todelliset uhrit

Leikkausuhan painaessa päälle järjestöala on kampanjoinut intensiivisesti ja monikanavaisesti koko elokuun. On ollut hienoa nähdä miten järjestöjen työn merkitystä on tuotu esille niin euromäärien (kuinka paljon järjestöjen tekemä ennaltaehkäisevä työ säästää valtion rahoja pitkällä aikavälillä), työllisyysasteen (kuinka moni työllistyy järjestöjen kautta, niin palkkatyön kuin vapaaehtoistyön kautta) kuin myös sen tavoitettavuuden (kuinka monet tuhannet ihmiset hyötyvät järjestöjen tarjoamista palveluista) kautta. Tehokas viestiminen kylmistä faktoista puree, koska rahasäkkien päällä istuvat päättäjät puhuvat samaa kieltä.

Samaan aikaan keskustelu voisi tuoda vielä enemmän esiin suunniteltujen leikkausten todellisten ”uhrien” ääntä, tuoda aihe henkilökohtaisemmalle tasolle. Jos nimittäin jokin on tullut selväksi viime viikkojen aikana niin se, ettei suurella osalla suomalaisista ole kosketuspintaa järjestöjen toimintaan. Järjestöjen tekemä työ näyttäytyy abstraktina ja etäisenä, valtion tukia ”nauttivana”, täysin vapaaehtoisten vetämänä epämääräisenä piiperryksenä. Tämä mielikuva järjestöistä turhina ”petankkikerhoina” ei voisi olla kauempana todellisuudesta, ja kertoo siitä miten kuplautunut yhteiskuntamme tällä hetkellä on. Heille, ketkä ovat mukana järjestötoiminnassa vapaaehtoistyön kautta, osallistuvat järjestöjen ylläpitämille leireille, harrastusryhmiin ja tapahtumiin tai käyttävät järjestöjen tarjoamia tukipalveluita (kuten auttavia puhelimia, vertaistukijoita tai tukiryhmiä), järjestöt ovat itsestäänselvä osa arkea. He, keillä ei ole henkilökohtaista tarvetta järjestöjen tuelle ja palveluille, eivät näe järjestöjen tarpeellisuutta ylipäänsä.

Tuodaan siis keskustelu henkilökohtaisemmalle tasolle. Jos rahoituksestamme leikataan,

• Toimintamme loppuu. SI:ta käyttäville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen ei järjestetä enää leirejä, vertaisviikonloppuja, puhemuskareita, päivätapahtumia, vertaistreffejä tai puheen ja kielen kuntoutukseen keskittyviä webinaareja. Suurin osa vastaavanlaista toimintaa järjestävistä tahoista on järjestöjä, kuulokeskukset tai muut terveydenhuoltoalan tahot eivät tarjoa vastaavaa koordinoitua vertaistoimintaa.
• Moni SI:ta käyttävä lapsi ja nuori, joka on omalla paikkakunnallaan ainut SI-käyttäjä, ei pääse enää tapaamaan muita vertaisia säännöllisesti. Tämä tulee lisäämään syrjäytymisen uhkaa sekä yksinäisyyttä SI-käyttäjien keskuudessa.
• SI-käyttäjien perheet jäävät yksin tekemään vaikuttamistyötä ja lastensa edunvalvontaa. Kun vanhemmat tarvitsevat apua varhaiskasvatuksen ja koulun edustajien kanssa käytävissä keskusteluissa, ei ole enää ketään joka olisi pitämässä heidän puoliaan valtakunnallisella tasolla.
• SI-käyttäjien vertaisverkosto kuihtuu. Kun meitä ei ole, ei ole ketään yhdistämässä uusia vertaisperheitä toisiin. Vertaistoiminta jää täysin perheiden omalle kontolle, mikä nostaa varsinkin uusien SI-käyttäjien perheiden kynnystä etsiä vertaisia ja ottaa yhteyttä. Sairaaloilla ei ole resursseja pyörittää tämänkaltaista toimintaa.
• Nettisivumme (sekä lapci.fi että kuuloavain.fi) lopettavat lopulta toimintansa, koska niiden pyörittäminen vie aikaa ja rahaa. SI-käyttäjät vanhempineen joutuvat turvautumaan pääosin sairaalasta saatuun tietoon.
• LapCI ry:n neljä palkattua työntekijää jäävät työttömiksi.
• LapCI ry:n ja monien muiden kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen tapahtumissa lastenhoitajina toimivat nuoret joutuvat etsimään säännöllistä keikkatyötä muualta.

Me tulemme taistelemaan toimintamme jatkuvuuden puolesta loppuun asti. Olemme sen velkaa kaikille kuulovammaisille lapsille ja nuorille, niin tänään kuin huomenna.

#OnneksiOnJoku

Isa Pulli
CIsupajan projektikoordinaattori
LapCI ry