LapCI ry hakee toiminnanjohtajaa


LapCI ry, Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys hakee toiminnanjohtajalleen sijaista ajalle 1.11.2014- 30.6.2017. Toimi on osapäiväinen (60%. Mahdollisuus kasvuun rahoituksen kasvun myötä). Palkka 1650 euroa/kk. Toimistomme sijaitsee Pohjois-Haagassa Helsingissä. Noudatamme 4 kk koeaikaa.

Haemme ihmistä, jolla on vahva järjestö- ja kansalaistoiminnan osaaminen, järjestötalouden hallinta sekä kokemusta esimiestehtävistä asiantuntijaorganisaatiossa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää innovatiivista ja itsenäistä kehittämisotetta, hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja ja sitoutumista kuulovammaisten lasten ja perheiden asialle. Arvostamme RAY-hankehallinnon osaamista, kuulovammaosaamista ja kokemusta erityislasten kanssa toimimisesta. Työ edellyttää matkustusvalmiutta sekä mahdollisuutta työskennellä toisinaan myös viikonloppuisin.

Tarjoamme näköalapaikan sisäkorvaistutelasten mahdollisuuksien maailmaan. Työtä voi tehdä joustavasti ja innostuneessa ilmapiirissä yhteistyökykyisen ja sitoutuneen hallituksen johdolla.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Leena Hasselman (0400-914583)  torstaina 4.9. klo 10-14 sekä maanantaina 8.9. klo 10-14.

Pyydämme osoittamaan hakemukset liitteineen LapCI ry:n puheenjohtaja Minna Mäkelälle (minna.lapci(at)gmail.com / LapCI ry, Ilkantie 4, 00400 Helsinki) perjantaihin 12.9.2014 mennessä.