Hyvä, sujuva arki –teeman mukaisesti jaamme kuukausittain ideoita, kuinka yhteisen tekemisen myötä voi tukea lapsen arkikuntoutusta ja samalla lisätä iloa arkeen. Tällä kertaa kannustamme pitämään säännöllisiä rentoutumishetkiä ajoittain kuormittavankin arjen keskellä.
Koulu- tai päiväkotipäivän aikana kertynyt tunne- ja melukuorma purkautuu heti kun päästään kotiovesta sisään. Väsyttää, kiukuttaa, turhauttaa ja huutokin pääsee. Impat on heitetty jo nurkkaan, enää ei jaksa kuunnella. Vaatteet ovat pienissä kasoissa hujan hajan, ja eikä mikään pyyntö korjata jälkiä mene perille. Mikä neuvoksi?
Ennen kaikkea: Vanhempi, rauhoita itsesi. Pysähdy hetkeksi, hengitä syvään ja laske kymmeneen.
Ota kynä ja paperia esille. Pyydä lapsi luoksesi, ja piirtäkää paperille iso neliö. Piirtäkää sitten neliön jokaiselle sivulle nuoli niin, että nuolet kulkevat myötäpäivään.
Vanhemman näyttäessä mallia, kiertäkää neliötä sormella. Aloittakaa neliön vasemmasta yläkulmasta ja edetkää rauhallisesti nuolten mukaisesti. Neliön ylä- ja alareunoilla kulkiessa hengittäkää syvään, neliön sivuja ylös ja alas kulkiessa hengittäkää ulos.
Jatkakaa tätä niin kauan kunnes olo tuntuu kevyemmältä (tai kunnes lapsen mielenkiinto herpaantuu). Tämän harjoituksen tarkoitus on tasata hengitystä, rauhoittaa kiihtynyttä hermostoa ja opettaa lapselle miten hän voi rauhoittaa omaa kehoaan ja mieltään. Sen lisäksi se on hyvä tapa pysähtyä arjen keskellä, olla lähekkäin ja nauttia pienestä rentoutushetkestä yhdessä.
Melusta johtuva väsymys ja ärtymys on yleistä normaalikuuloisilla lapsilla, mutta SI-käyttäjille ihan tavallinenkin arki tavallisine äänimaailmoineen voi olla ajoittain kuormittavaa. Rentoutusharjoituksen voi pitää vaikka samaan aikaan kuin ”kuulotauon”, eli kun puheprosessori ei ole päässä. Näin hermosto saa kaikin puolin levätä hetken.
Lisää erinomaisia vinkkejä rentoutushetkiin lasten kanssa ja arjen kuormituksen vähentämiseen löydät Mielenterveystalon nettisivuilta.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kommentti *
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Verkkosivusto
Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja sivustoni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.
Lähetä kommentti