Kielivalintoja sisäkorvaistutteen saaneiden lasten perheissä

Mediassa on viime aikoina käyty keskustelua sisäkorvaistutteen saaneiden lasten ja heidän perheidensä kielivalinnoista. LapCI ry kannattaa valinnanvapautta ja haluaa tukea perheiden omia valintoja. Jokainen perhe on omanlaisensa, joten kieliratkaisuja on yhtä monta kuin perheitä.

Kieli ei myöskään ole joko-tai -kysymys, vaan monessa perheessä tilanne on sekä-että ja vaihtoehtoja tarjotaan lapsen tarpeiden mukaan, ei aikuisten mukavuudenhaluun pohjautuen. Lapsella on yhtä suuri oikeus olla valitsematta viittomakieltä kuin valita se.

Kuten alla olevista aidoista kielivalintakertomuksista voi huomata, myös tämä on asia, joka muotoutuu lasten kasvaessa. Tilanne ei ole staattinen läpi elämän ja lapsen identiteetti ja kielivalinnat muokkautuvat hänen kasvaessaan.

1.    Puolentoista vuoden iässä istutteen saanut lapsi oli alkuun innostunut oppimaan ja käyttämään tukiviittomia. Puheen kehittyessä viittomat jäivät vähemmälle huomiolle, vaikkakin niitä vielä välillä käytetään. Käyttö ei kuitenkaan ole jokapäiväistä eikä lähipiiristä löydy muita viittomien käyttäjiä, joten puhuttu kieli on pääkieli. Koulun alkamisen lähestyessä on kuitenkin mietitty Kuurojen palvelusäätiön Juniori-ohjelmaan osallistumista.

2.    Ennen istuteleikkausta lapsen kanssa viitottiin runsaasti, myös lapsi itse viittoi paljon. Nykyään lapsi kokee puhekielen omakseen, eikä hän enää viito. Vanhempi mielellään käyttäisi viittomia istuteettomina hetkinä, mutta lapsi lukee mieluummin huulilta ja vastaa puheella. Vanhempi ei näe viittomakielen näyttelevän roolia lapsen identiteetille.

3.    Lapsi ei ole varsinaisesti kieltäytynyt viittomista, mutta perhe ei ole kokenut tarvetta viittomien käyttämiseen. Kahta puhekieltä käyttävä perhe on tehnyt valinnan ja keskittynyt perheen puhuttujen kielten oppimiseen ja käyttämiseen, tämä on ollut perheelle toimivin ratkaisu. Viittomakielestä on kuitenkin puhuttu ja lapsen niin halutessa, perhe on valmis sitä opiskelemaan.

4.    Perheen istutteen saanut lapsi aktiivisesti välttää viittomakieltä: myös silloin kun istute ei ole käytössä lapsi mieluummin lukee huulilta kuin katsoo viittomia. Molempia on siis tässäkin perheessä tarjolla, mutta tällä hetkellä lapsi on valinnut puhutun kielen.

5.    Perheen lapsi käyttää sujuvasti sekä viittomakieltä että puhuttua kieltä riippuen tilanteesta ja ympäristöstä. Lapsi kokee olevansa kuuleva kuuro ja hänelle myös kuurojen yhteisö on tärkeä.

6.    Lapsen jäännöskuulo on hiipumaan päin ja näin ollen hän on itse löytänyt viittomakielen tärkeyden ja innostunut siitä uudella tavalla. Lapsi kuitenkin kokee itse olevansa huonokuuloinen, ei kuuro.

7.    Lapsi valitsee itse tilanteen mukaan käyttääkö viittomia vai puhuttua kieltä. Perheen mielestä on erittäin tärkeää, että lapsi voi itse valita miten kussakin tilanteessa kommunikoi ja, että hän pystyy luottamaan tulevansa ymmärretyksi.

8. Perheessä on käytetty viittomia aktiivisesti lapsen ollessa pieni. Nykyään lapsi ei halua viittoa, eikä juurikaan enää edes ymmärrä viittomia. Lapsen kanssa on keskusteltu paljon viittomien ja viittomakielen opiskelusta, lapsen ollessa pienempi on käyty Kuurojen palvelusäätion Juniori-ohjelmassa ja käytetty viittomia aktiivisesti. Lapsi ei ole enää suostunut moneen vuoteen lähtemään Junioriin, kokee olevansa puhekielinen. Istutelasten tapaamisia pitää hän tärkeinä. Lapsen omaa valintaa on kunnioitettu, mutta samalla on tarjottu mahdollisuuksia muihinkin vaihtoehtoihin. Vuosien saatossa ensikielenään viittoneesta lapsesta on kasvanut ehjällä identiteetillä varustettu täysin puhekielinen onnellinen lapsi.

LapCI ry kannattaa yllä olevaa monimuotoisuutta ja perheiden omia valintoja.

Minkälaisia kielivalintoja teidän perheessänne on tehty ja miten ne ovat muovautuneet lapsen kasvaessa?