Kesäpäivät Kopolassa 2015


LapCI ry vietti Kesäpäivät legendaarisessa Kopolassa

LapCI ry vietti vuosittaiset Kesäpäivänsä tänä vuonna Kuuloliiton omistamassa vanhassa pappilassa ”Kopolassa” Kuhmoisissa lauantaina 16.8.2015. Paikalla oli tusina perhettä, yhteensä 22 lasta, joista puolella SI. LapCI ry:n puheenjohtaja Minna Mäkelä oli myös paikalla perheensä kanssa. Tässä hänen tunnelmiaan tapahtumasta. IMG_8189

”Perinteisesti sää on suosinut meitä lapcilaisia kesäpäivien vietossa. Ohjelmaan on vuosien varrella mahtunut mm melontaa, survival­rataa, geokätköilyä, seikkailupuistoa. Sen kerran kun satoi reilummin oltiin jo siirtymässä sisätiloihin parkourpuistoon. Siksipä hieman jännitystä oli ilmassa Kopolan kesäpäivien lähestyessä, tänä kesänä kun ilmat ovat olleet mitä ovat. Mutta jälleen kerran huoli osoittautui turhaksi ja saimme nauttia hyvästä meiningistä yhtenä kesän kauneimmista päivistä.

Lauantaina Kopolaan alkoi saapumaan perheitä pikkuhiljaa. Paikalla oli valmiina Marianne rakentelemassa luontopolkua ja muutenkin paikkoja valmistelemassa. Ikävä kyllä vt-toiminnanjohtajamme Ulla ei tällä kertaa päässyt osallistumaan kesäpäivien tohinaan.

Kesäpäivät aloitettiin yhteisellä lounaalla kun lähes kaikki olivat paikalle saapuneet. Kun vatsat oli saatu täyteen oli aika aloittaa päivän varsinainen toiminta. IMG_8206

Ensimmäiseksi pidettiin tutustumiskierros. Paikalla oli jälleen sekä vanhoja tuttuja että uusia lapsia perheineen. Kesäpäivät onkin mitä mainioin tapa hypätä mukaan tapahtumiin, koska ainakin tällä kertaa ohjelma oli varsin vapaamuotoista mikä mahdollisti sen että sai rauhassa jutella ja tutustua uusiin ihmisiin oman rytmin mukaan. Uudet perheet saatoivat nähdä ensimmäistä kertaa toisia perheitä ja kuinka vähän omia lapsia isommilla lapsilla sisäkorvaistutteiden kanssa menee, huomata että eivät ne laitteet oikeastaan lasten puuhailuissa heitä erottaneet tavallisesti kuulevista lapsista. IMG_8224

Iltapäivän aikana Kopolan pihaan saapui poni jolla rohkeimmat taisivat useammankin kierroksen ehtiä ratsastamaan. Toinen kohokohta oli intiaanikanootti joka rantaan laskeutui. Yhteishengen ja ­työn voimin kanootilla kierrettiin läheinen saari moneen otteeseen, jopa ne vilkkaammatkin lapset malttoivat kanootissa rauhoittua ohjeita kuuntelemaan.

Lapsia mietityttivät myös Kopolan pihaan ilmestyneet joulukoristeet. Tällä kertaa joulukoristeet saattelivat perheet luontopolulle. Polulla ratkottiin arvoituksia, tunnistettiin kasveja jne. Mutta erityisen kiinnostava oli rasti jossa piti kuunnella erilaisia ääniä. Meille kaupungissa kasvaneille kuulevillekin tekisi hyvää aina silloin tällöin kulkea luonnossa kuunnella äänten sinfoniaa, mutta nyt oli erityisen mielenkiintoista kuulla mitä sisäkorvaistutteita käyttävät lapsemme kuulivat. IMG_8233
”Veden liplatusta, kosken pauhaamista, linnun laulua, auton ääni, ihmisten ääniä, lehtien havinaa, askelten ääniä…” Tuntui, että moni lapsista sai jonkun aivan uuden äänihavainnon jota jäi innoissaan seuraamaan.

Pihapiirissä oli myös monenlaista tekemistä. Yhdessä askarreltiin unisieppareita, koruja ja saatiin kasvomaalauksia. Lisäksi lapset tutustuivat toisiinsa ja rakensivat omia pelejään, leikkejään ja puuhiaan. IMG_8261

Kesäpäiviltä sai varmasti paljon koko perhe ja monien kotiinlähtijöiden kuulin pohtivan ettei varmaan taida lasten nukahtamista autoon kauaa odotella. Eli sanoisin että varsin onnistunut päivä:) IMG_8234

IMG_8322

Minna Mäkelä, LapCI ry:n puheenjohtaja

minna.lapci@gmail.com