Juha-Pekka Vasamalle LapCI ry:n kuudes kunniamerkki


Kuvassa Tampereen audiologian päivillä LapCI ry:n toiminnanjohtaja Ulla Konkarikoski (vas.), LapCI ry:n kunniamerkin saanut TAYS:in ylilääkäri Juha-Pekka Vasama sekä LapCI ry:n puheenjohtaja Minna Mäkelä.

Juha-Pekka Vasamalle LapCI ry:n kuudes kunniamerkki

LapCI ry on 18-vuotias sisäkorvaistutelasten perheiden yhdistys. Yhdistyksenä olemme halunneet silloin tällöin myös muistaa kuuloalalla toimivia henkilöitä.

Audiologian päivät järjestettiin tänä vuonna Tampereella ja halusimmekin muistaa tamperelaistunutta ammattilaista. Vuonna 2008 lähtien Tampereella on leikattu lapsille sisäkorvaistutteita molemmin puolin. Muissa sairaaloissa ei vielä tuolloin toimittu näin ja vanhemmat kutsuivat keskusteluihin mukaan ylilääkäri Juha-Pekka Vasaman perustelemaan miksi kaksi korvaa on parempi kuin yksi. Uuttera työ tuotti tulosta v. 2010 ja myös muualla alettiin kuntouttaa lapsia bilateraalisesti eli kahdella istutteella.

Halusimme siis kiittää ja palkita vuosikymmenistä kuuloalalla ylilääkäri Juha-Pekka Vasaman TAYSista LapCI ry:n 6. kunniamerkillä eli solmioneulalla. Kiitämme myös koko TAYSin kuntoutustiimiä työstänne sisäkorvaistutelasten molemminpuoleisen istutehoidon hyväksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *