Elän yhden sisäkorvaistutteen varassa, ja haluan jakaa ajatuksia siitä, millainen on sujuva arki minun näkökulmastani. Samalla toivon, että nämä vinkit voisivat auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai heidän perheitään.
Kuuleminen on joskus haasteellista, olipa kyseessä työ, vapaa-aika, tai vaikka kaverin kanssa syöminen. Meluisat ympäristöt ovat erityisen hankalia, joten sujuvuuden vuoksi hakeudun usein rauhallisempiin paikkoihin. Joskus myös kerron läsnäolijoille, että täällä on vaikea kuulla, ja pyydän heitä puhumaan suoraan ja selkeästi.
Kouluikäisenä ruokala oli haastava paikka kuulla mitään. Siksi istuin niin, että kaverit olivat kuulevan korvan puolella. Koulussa käytin myös FM-laitetta, joka auttoi kuulemaan opettajan hyvin. Nykyään käytössä on käteviä kynämikrofoneja, joita voi kierrättää oppilaiden kesken, mutta minulla sellaista ei vielä ollut. Kuuntelemisen jatkuva pinnistely väsytti minut usein koulupäivien jälkeen, mutta olisin varmasti ollut vielä väsyneempi ilman FM-laitetta.
Kielten tunneilla sain vapautuksen kuuntelutehtävistä, sillä esimerkiksi kirjan tekstien kuunteleminen radiosta oli minulle todella hankalaa monotoonisen huonon äänenlaadun vuoksi.
Myös työssäni kuuleminen voi olla haasteellista, etenkin kokouksissa, joissa äänenlaatu on huono tai kaikki puhuvat yhtä aikaa. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää kertoa, jos et kuule, ja pyytää ihmisiä puhumaan vuorotellen. Näin asiat eivät mene ohi, ja kaikilla on mukavampaa.
Harrastuksissa tilanne on samanlainen – hakeudun aina niin, että ohjeistaja puhuu kuulevan korvan puolella. Kysyn toistamaan ohjeet uudestaan jos menee ohi, myös oma aktiivisuus on tärkeää.
Itse haluan nähdä keskustelukumppanin huulion varmistaakseni, että ymmärrän oikein. Siksi on tärkeää, että puhutaan suoraan ja niin, että kasvot näkyvät. Jos kuulovammainen pyytää toistamaan useamman kerran, älä ärsyynny – se voi olla tarpeen. Jos ympäristö on kovin meluisa, viestin voi kirjoittaa esimerkiksi puhelimeen ja näyttää sen. Toinen vaihtoehto on siirtyä rauhallisempaan paikkaan jatkamaan keskustelua jos se on mahdollista.
Läheiseni ovat oppineet kävelemään oikealla puolellani, istumaan sopivassa kohdassa ja herättämään huomioni, jos joku yrittää keskustella kanssani enkä huomaa sitä. Uudelta ihmiseltä tämä on opittavissa, mutta vie aikaa, joten molemminpuolinen kärsivällisyys on tärkeää.
Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä erityistarpeita heti, ja jotkut saattavat jopa ärsyyntyä toistamisesta. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että aina ei voi miellyttää kaikkia – tärkeintä on oma hyvinvointi. Mitä paremmin tiedotat tarpeistasi, sitä paremmin pystyvät muut ymmärtämään sinua.
Työpaikoilla olen huomannut, että on parasta kertoa heti alussa kuulovammastani. Näin ihmiset tietävät ottaa sen huomioon eivätkä hämmästy, jos minun pitää esimerkiksi vaihtaa laitteen akut kesken päivän tai olla poissa kuulokeskuskäynnin takia. Korona-aikana kollegat ottivat usein maskin hetkeksi pois, jotta ymmärsin heitä paremmin.
Kaiken kaikkiaan kuulovamma on ollut minulle positiivinen osa elämää. Se on tuonut mukanaan uusia kokemuksia ja antanut minulle mahdollisuuden järjestää toimintaa, jota itsekin lapsena sain kokea. Kuulovamma on osa persoonaani, ja olen oppinut hyväksymään sen. On tärkeää muistaa, että erilaisuus on arvokasta – ja siitä kannattaa kertoa myös muille!
Toivottavasti nämä ajatukset auttavat sinua tai läheistäsi tekemään arjesta sujuvampaa ja antavat uusia näkökulmia kuulovammasta.
Teksti: Helmi Viljanmaa, LapCI ry:n järjestöassistentti
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kommentti *
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Kotisivu
Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.
Lähetä kommentti
