Oletko noin 13-vuotiaan tai sitä vanhemman nuoren vanhempi? Oliko lapsellasi koronapandemian aikana etäopetusta? Kerro kokemuksista ja osallistu Oulun yliopiston tutkimukseen. Lue alta tutkimustiedote.
Etsimme yksilö- ja ryhmähaastatteluihin noin 13-vuotiaiden ja sitä vanhempien nuorten vanhempia. Lapsellasi oli koronapandemian aikana etäopetusta. Haluaisimme tietää opiskeluun liittyvistä kokemuksista.Meillä on Oulun yliopistossa meneillään tutkimus ”Katson, kuuntelen ja opin: Kuulovammaisten koululaisten digitaalisen oppimisen haasteet ja mahdollisuudet – Korona-ajan kokemuksia kolmesta Pohjoismaasta”. Suomen osuuden kotisivumme ovat täällä: Katson, kuuntelen ja opin | Oulun yliopisto.Osana tätä tutkimushanketta olemmekin jo saaneet kyselylomakevastauksia nuorilta ja heidänvanhemmiltaan (niitä mahtuu ja toivotaan toki vielä lisää!). Tässä tutkimuksen haastatteluosuudessa kerätään nyt tietoa Suomessa toteutetun etäopetuksen eri järjestelyistä ja niiden onnistuneisuudesta. Haastattelussa selvitetään sitä, miten etä- ja verkko-opetus voivat auttaa ja toisaalta myös rajoittaa koulunkäyntiä ja oppimista, hyvinvointia sekä erilaisiin ryhmiin mukaan pääsemistä ja niissä toimimista.
Tuloksia verrataan kuulevien ja kuulovammaisten oppilaiden tilanteen kesken. Korona-ajan koulusuluista on jo neljä vuotta aikaa, mutta etäopetusaika oli jotain niin poikkeuksellista, että se tallentui voimakkaasti kaikkien mieleen. Kartoitamme, mitä pandemia-aika aiheutti ja mitä siitä opittiin.
Järjestämme kasvatustieteen tohtori Minna Körkön kanssa etäyhteyksin sekä kuulevien että kuulovammaisten oppilaiden vanhempien yksilö- ja ryhmähaastatteluja. Haastattelemme myös opettajia. Tavoitteenamme on saada syvällisempää ymmärrystä digitaalisten kanavien oppimiskäytöstä ja yksilöllisistä etäopetukseen ja -opiskeluun liittyvistä kokemuksista. Tarkoituksena on myös tunnistaa hyviä opetus- ja opiskelukäytänteitä.Tulethan mukaan joko yksilö- ja ryhmähaastatteluun! Se kestää noin 30–60 minuuttia. Voit ottaa minuun yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostitse kevään 2024 aikana.Kerttu HuttunenLogopedian professoripuh. 050 477 6610kerttu.huttunen@oulu.fi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kommentti *
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Kotisivu
Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.
Lähetä kommentti