LapCI ry:n Kuulopoluilla -podcastissa kuljetaan mukana elämän eri vaiheissa 


LapCI ry:n täyttäessä tänä vuonna 25 vuotta, julkaisemme juhlavuoden kunniaksi kolmiosaisen Kuulopoluilla –podcast sarjan. Podcastissa vierailee sisäkorvaistutetta käyttävien lasten vanhempia ja viimeisessä osassa myös kuulovammaisia nuoria. Podcastissa tullaan kuulemaan hyvin henkilökohtaisia kokemuksia kuulovammaisuuteen liittyen, ja jokaisen jakson haastateltavat ovat eri vaiheessa kuulopolkuaan.

Kuulopoluilla -podcastia tullaan julkaisemaan tänä vuonna yhteensä kolme osaa – ensimmäinen keväällä, toinen kesällä ja kolmas syksyllä.  Ensimmäinen osa keskittyy kuulopolun alkutaipaleelle eli siihen, miltä tuntuu saada tietää oman lapsen olevan kuuro ja minkälaista elämä kuulovammaisen pienen lapsen kanssa on. Toisessa osassa tullaan keskustelemaan, millaisia tarpeita liittyy sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen elämään tämän saavuttaessaan kouluiän. Viimeisessä osassa kuullaan, minkälaista on sisäkorvaistutetta käyttävien nuorten arki harrastuksineen ja opiskeluineen. 

Ensimmäisessä osassa kuullaan kokemuksia kuulopolun alkutaipaleelta 

Kuulopolulla –podcastin ensimmäinen osa julkaistaan 2.4.2024. Jaksossa vieraana ovat taaperoikäisten lasten vanhemmat Mervi Santavuori ja Suvi Alakalhunmaa. He jakavat kokemuksiaan muun muassa siitä, miltä tuntui tajuta, että oma lapsi ei kuule mitään.

“Muistan hyvin, kun istuin rattaiden päässä ja näin ruudun, johon piirtyi käyrä”, muistelee Suvi.  Suvi kertoo, kuinka hänen lapsensa Violan korvissa oleviin kuppeihin syötettiin todella voimakasta ääntä, mutta käyrä yhä vain pysyi suorana. “Se hetki oli ehkä vasta se kun oikeasti tajusin, että ei hitsi – hän ei oikeasti kuule”, kuvailee Suvi järkytystään. 

Myös Mervi kertoo, että hänelle ja puolisolleen Janille Nellan kuulovammaisuus tuli täytenä yllätyksenä. “Se hetki oli niin epätodellinen, kun lääkäritiimi kokoontuu siihen ja ilmoittaa että teidän lapsenne ei kuule yhtään mitään”, Mervi muistelee. 

Pian molemmat perheet tajusivat, että tilanne ei todellakaan ole mikään maailmanloppu. Jaksossa he kertovat, kuinka arki kuulovammaisen lapsen kanssa lähti sujumaan ja miten esimerkiksi päiväkodissa osataan ottaa heidän taaperoikäisten sisäkorvaistetetta käyttävien lastensa tarpeet huomioon. 

Kohta pärähtää!

Kuulopoluilla –podcastit tulevat kuunneltavaksi Spotify –palveluun. Löydät Kuulopoluilla -podcastin myös meidän verkkosivujemme kautta, jonne tulee myös jakson tekstivastine. Ensimmäinen osa Kuulopoluilla -podcastia julkaistaan tiistaina 2.4. Toinen osa julkaistaan 18.6. ja kolmas osa 1.10. Pysy kuulolla!

Tässä Spotify-linkki: https://open.spotify.com/show/6rVr0yk4DE4A75gXXQNCYi

Ensimmäisessa Kuulopoluilla -podcast jaksossa vieraana ovat Mervi Santavuori ja Suvi Alakalhunmaa. Jakso julkaistaan 2.4.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *