Uusia kasvoja toimistolla! Järjestöassistentin puikot on ottanut haltuunsa Katariina Varjonen. Katariina on palkattu Paikka Auki -tuen avulla, ja hän tulee tekemään tiivistä yhteistyötä niin CIsupajan kuin CIsumusan projektikoordinaattoreiden kanssa. Vaikka Katariina onkin ollut kanssamme vasta kuukauden on yhteistyö lähtenyt sujumaan loistavasti, ja odotamme innolla tulevia tapahtumia, joissa pääsemme kaikki näkemään (niin teitä jäseniä kuin myös toisiamme)!
Olen Katsu ja olen juuri aloittanut LapCI ry:lla järjestöassistenttina. Olen alun perin kirjoittanut tämän tekstin yhtenä osana työnhakuprosessiani LapCI ry:lle. On outoa lukea ja muokata tekstiä nyt, kun oikeasti sain työpaikan. Kirjoittaessa oli vielä epätoivoiset fiilikset siitä, että tuleeko taas se kuuluisa viesti, ettei ole tullut valituksi. Työnhaku on aikaa vievää ja pitkittyessä itsetuntoa alentavaa puuhaa. Olen todella onnellinen ja innoissani, että minut valittiin tehtävään ja pääsen vihdoin tekemään töitä, johon koulussa valmistauduin.
Olen valmistunut yhteisöpedagogiksi Turun HUMAKista jouluna 2017. Olen tehnyt opintojen ohella paljon töitä ravintoloissa ja henkilökohtaisena avustajana. Suosikki töitäni ovat olleet ne, joissa olen työskennellyt lasten kanssa. Olen ollut perheissä ja vastaanottokeskuksissa lastenhoitajana, sekä päiväkodissa eri ikäisten lasten ryhmissä. Olen teinistä asti ollut aktiivisesti mukana erilaisissa järjestöissä vapaaehtois- ja luottamustoimijana. Sitä kautta oma haaveeni tehdä töitä järjestössä on vain voimistunut vuosien saatossa.
Perheeseeni kuuluu mies ja vuosina 2018 ja 2020 syntyneet lapset, joiden kanssa olen saanut olla tiiviissä symbioosissa viime vuodet. Lapset ovat päässeet lähes suoraan synnytyslaitokselta mukaan hevostouhuihin, ja toimivatkin jo rohkeasti isojen eläinten kanssa. Lähes kaikki vapaa-aika kuluu hevosten kanssa.
LapCI ry:n lasten kanssa minulla on muutakin yhteistä kuin leikkimielisyys. Minulla on pienenä todettu synnynnäinen kuulon alenema ja minulle tarjottiin kuulokojetta avuksi kuulemiseen. Omasta mielestäni en sitä tarvinnut. Olenkin pärjännyt vamman kanssa hyvin ja oppinut korvaamaan puutteet muilla aisteilla. Minulle on tärkeää nähdä ihmisten suunliikkeet ja kasvojen ilmeet. Mitä tutumpi puhuja on, sen helpompaa sanojen erottaminen on. Näin koronan aikana olen joutunut ensimmäistä kertaa myöntämään, että alentunut kuulo vaikeuttaa jopa arjessa toimimista, kuten kaupassa käyntiä.
Maskin ja suojapleksien takaa on mahdotonta kuulla mitä asiakaspalvelija sanoo. Kysyn jatkuvasti ”mitä?” ja välillä jopa turhauttaa, kun ei monen kerran jälkeen silti saa selvää ja päätyy vain sanomaan ”okei” tai vain sivuuttamaan koko tilanteen kömpelösti. Jälkeenpäin ajatellen parempi kuulo olisi voinut helpottaa minuakin esimerkiksi kielten opiskelussa.
Mahtavaa, että tiede on vienyt meidät niin pitkälle, että yhä useammalla on mahdollisuus kuulla ja sen kautta elää helpompaa elämää. Eikä vain kuulla, sillä pienet lapset saavat samalla mahdollisuuden oppia puhumaan, laulamaan ja kirkumaan. On hienoa, että on LapCI ry:n kaltaisia järjestöjä, jotka tuovat yhteen ihmisiä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa. On helpompaa puhua ihmiselle, joka tietää mistä puhut, sekä voi antaa neuvoja tulevaisuuden varalle.
Mielestäni vammat tai puutteelliset ominaisuudet eivät kerro yksilöistä kuin yhden asian. Jokainen saa valita sen itse, mitkä asiat elämässä heitä määrittelee. Paljon on tietysti merkitystä myös sillä, kuinka paljon vamma vaikuttaa omaan elämään: paljonko tarvitsemme apua arjessa selviytymiseen, kuinka paljon vamma näkyy päälle päin ja kuinka hyvin meidän kohdataan persoonina. Muiden hyväksyminen ja lempeä kohtaaminen ovatkin erittäin tärkeitä taitoja, joiden toivon yhteiskunnassamme lisääntyvän.
Minä haluan tulla nähdyksi omana rentona hassuttelevana itsenäni. Olen sen lisäksi myös perheen äiti ja intohimoinen hevosharrastaja. Perheessäni vain vitsailemme sille, että onko kuuloni oikeasti huonompi vai valikoinko asiat, jotka haluan kuulla. Ihmiset voivat kokea täysin identtiset ongelmat myös täysin eri tavalla ja kokea erilaisia tunteita. Tärkeintä on se, että kaikki tunteet ja ajatukset sallitaan ja yritetään selviytyä kohti polkua, jossa iloiset ajatukset ja tunteet vievät voiton ja vastoinkäymisetkin saadaan puolitettua jakamalla ne läheisten ihmisten kanssa. Kuulovamma on vain yksi miljoonista pienistä asioista, jotka tekevät meistä erityisiä!
Toivotaan, että tänä kesänä päästään jo nauttimaan kulttuurista ja ystävistä vapaasti!
Ihanaa juhannuksen odotusta kaikille!
Terveisin,Katariina VarjonenJärjestöassistenttiPuh. 040 664 6059S-posti. katariina.varjonen@lapci.fi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kommentti *
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Kotisivu
Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.
Lähetä kommentti
