Lasten jouluinen taideviikonloppu Johannevikissä – luonnonrauhaa, taidetta ja jouluntaikaa


Taustalla talo, jota kohti kävelee neljä lasta ja yksi aikuinen kantaen kaadettua kuusta.

Elokuussa 2024 pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Riikka Herlinin Säätiön Kirkkonummella sijaitsevaan taide- ja luontotaloon Johannevikiin, kun sain kutsun siellä pidettäviin Kesäjuhliin. Juhlissa tapasin säätiön palvelukoordinaattori Riikka Helinin, joka esitteli huvilan tilat ja kertoi säätiön toiminnasta. Sain kuulla, että Johannevikin taide- ja luontotalo tarjoaa maksutonta kulttuuritoimintaa tukea tarvitseville. Keskustelumme pohjalta syntyi heti idea yhteistyöstä, ja pian olimme jo suunnittelemassa Lasten jouluista taideviikonloppua! 

Ihastuin miljööseen heti, sillä Johannevikin ympäristö on henkeäsalpaavan kaunis. Merelle avautuva näkymä ja metsä, joka ympäröi taloa loivat myös täydelliset puitteet joulun taiteilulle ja yhdessäololle. Tunnelma 1800-1900-luvun vaihteessa rakennetussa puutalossa on kotoisan lämmin. Lapset innostuivat myös leikkimään piilosta, sillä suuressa talossa löytyi hyviä piilopaikkoja. Kaikkialla on upeita pieniä yksityiskohtia ja taideteoksia ja niinpä lapsilla riitti myös ihmeteltävää. Riikka kertoi säätiön keräilevän tukea tarvitsevien taiteilijoiden teoksia ja jokaisesta tunnelmallisesti sisustetusta huoneesta löytyi ihasteltavaa. 

Yhteistyö Riikan kanssa oli sujuvaa ja hänellä olikin jo heti alkuun paljon ideoita siihen, millaista taidetta lasten kanssa voisi tehdä. Tapahtuman ajankohdaksi valikoitui ensimmäinen adventti ja mikäpä sopikaan paremmaksi joulukuusenhakuajankohdaksi. Niinpä taideviikonloppu alkoikin sillä, että yhdessä lasten kanssa lähdettiin metsään ja valittiin sieltä kaunein ja sopivin kuusi. Ennen kuusen kaatamista eräs lapsista tarkisti vielä, että onhan meillä lupa ja muistutti jokaisenoikeuksista (aiemmin jokamiehenoikeudet), joihin ei kuulu puun kaataminen. Riikka kertoi, että meillä oli onneksi maanomistajan lupa. Kuusen kaatamisen jälkeen lapset innostuivat vertailemaan sen vuosirenkaita omaan ikäänsä – ja kas, kuusi oli juuri saman ikäinen kuin he itse! 

Viikonlopun aikana taiteiltiin taikataikinasta upeita joulukuusenkoristeita sekä jääkaappimagneetteja. Leivottiin myös joulutorttuja ja pipareita. Yksi viikonlopun kohokohdista oli se, kun vaellettiin pimeän tultua otsalamput päässä rantasaunalle tunnelmalliseen puusaunaan. Sunnuntaina aamupäivällä Riikka sai vihjeen tonttujen jättämistä kirjeistä, joista löytyneiden vinkkien avulla lapset löysivät tonttumuorin vaahtokarkit. Niitä saatiinkin grillata takassa ennen kotiinlähtöä. Oli myös mukavaa, kun lasten vanhemmat tulivat piipahtamaan glögille ja piparille ennen kotiinpäin ajamista. Tärkeää oli sekin, että vanhemmilla oli hetkeksi mahdollisuus istua alas ja tavata toisiaan. 

Lämmin kiitos kaikille Lasten jouluiseen taideviikonloppuun osallistuneille pikkutontuille ja heidän vanhemmilleen, sekä Riikalle ja tietysti maanomistajalle Heikille. Oli ilo olla vieraana ja tehdä yhteistyötä Riikka Herlinin Säätiön kanssa – tulemme mielellään Johannevikiin uudestaankin! 

Blogitekstin on kirjoittanut CIsupaja-toiminnan projektikoordinaattori Matleena Myllyrinne

Kuvakollaasi Lasten jouluinen taideviikonloppu Johanenvikissä 31.12.-1.12.2024

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *