Irti arjesta vanhempien viikonlopussa


Backbyn kartano kuvassa

Syyskuun alussa LapCI ry järjesti jo neljättä vuotta peräkkäin vertaisviikonlopun vanhemmille. Tällä kertaa pitopaikkana toimi Backbyn kartano, Espoon Nuuksiossa. Päivä alkoi yhteisellä lounaalla, jonka jälkeen tutustuttiin vertaisiin ja pohdittiin, mitä odotuksia kaikilla tälle viikonlopulle on. Monelle viikonloppu osui hyvään saumaan, kun arjessa ja työssä on ollut kamala kiire ja tämä viikonloppu tarjosi mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi ja kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin. Toiveena oli nukkua rauhassa ja syödä jonkun toisen tekemää ruokaa rauhassa, ilman että tarvitsee auttaa pikkuväkeä.

Tällä porukalla vietettiin yhdessä viikonloppua

Lauantai

Lauantaina ohjelmassa oli tanssia. Osa porukasta suhtautui hieman varauksella ohjelmanumeroon, mutta tuli urheasti mukaan. Ohjaaja osasi hyvin rohkaista arempiakin ryhmäläisiä ja sai porukan hyvin mukaan. Musiikki oli mukaansa tempaavaa, ja tanssiliikkeistä sujui niin MC Hammerit kuin Michael Jacksonin perusmoovit. Tämän jälkeen lähdimme katsomaan, miltä näyttää Backbyyn kartanon tilukset ja Myllyjärven maisemat. Ei uskoisi, että tapahtuma on pääkaupunkiseudulla kauniiden peltomaisemien ja metsän keskellä. Järven ympäristö oli aivan upea ja siellä oli mukava vaihtaa porukalla kuulumisia. Aurinko paistoi yllättävän lämpimästi ja ei olisi voinut toivoa parempaa ilmaa.

Kuvassa joukko vanhempia takaapäin kuvattuna katsoo järvelle päin
Yhteisellä retkellä

Päivällinen nautittiin hotellilla ja sen jälkeen ohjelmassa oli sauna ja uiminen. Juttua riitti ja löylyt lämmittivät oikein kunnolla. Ilta oli ihanan rentouttava. Iltapala nautittiin hotellilla ja jutustelua jatkettiin aulatilassa. Kymmenen jälkeen lähdettiin nukkumaan.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuna osa kävi uimassa, osa aamulenkillä ja osa halusi nukkua pitkään. Nautimme aivan ihanan ja monipuolisen aamupalan kartanolla, jonka jälkeen ohjelmassa oli kehon ja mielen huoltotunti. Ohjaaja Sanna sai hyvin meidän kropat auki. Tämän jälkeen vietimme yhteisen vertaistukihetken ja pohdimme sitä, mitä ajatuksia viikonlopun aikana on herännyt ja mitä ottaisi täältä mukaan omaan arkeensa. Moni koki, että kehonhuoltoa pitäisi tehdä arjessa paljon enemmän ja jos ei muuta ehdi, niin ainakin ottaisi hetkiä, että hengittäisi syvään. Omaa aikaa olisi hyvä ajoittaa hektisen arjen keskelle ja ikääntyvää kroppaa olisi tärkeä hoitaa. Venyttelyn yhteydessä oli lohduttavaa, kun kuuli että muidenkin kropasta lähtee aikamoinen pauke. Monella korona-aika on vähentänyt liikkumista ja nyt havahtui siihen, että täytyy vaan nousta sieltä sohvalta ja oikeasti alkaa huolehtimaan itsestään.

Tuokion lopuksi kävimme palautekeskustelun. Vanhemmat korostivat sitä, kuinka tärkeää on, että saa johonkin tapahtumaan tulla ihan vaan omana itsenään eikä tarvitse huolehtia mistään. Noudattaa vain annettua ohjelmaa ja tehdä se mitä ohjaaja sanoo. Moni koki kävelyretken ja järvi- ja peltomaiseman voimaannuttavaksi. Isät toivoivat, että ohjelmaan saataisiin tuleville kausille jotain selkeästi miehisempää ohjelmaa esimerkiksi moottorisahaveistelyä.

Yhdessä totesimme, että oli kyllä aivan huippu viikonloppu ja oli ihana nähdä vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Toivottavasti viikonloppu on mahdollista toteuttaa myös tulevina vuosina.

Syksyisin terveisin,
Janet Grundström
Toiminnanjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *