Pienet lapset leikkivät lattialla, kaksi aikuista istuu vieressä ja heistä näkyy jalat. Takana kuvassa näkyy lisää aikuisia.

Haluaisitko järjestää CIsupajasen?

Tiesitkö, että osa tapahtumistamme on jäsentemme ideoimia ja toteuttamia? Siinä missä CIsupajat ovat LapCI ry:n työntekijöiden järjestämiä ja ohjaamia tapahtumia, CIsupajaset ovat paikallisia tapahtumia, joissa nimenomaan jäsenemme ovat kantavana voimana. Suunnittelemme nyt tulevan vuoden toimintaa, joten jos sinä

Lue lisää
Muistoja vuosien varrelta; Pirkko Haikara

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Pirkko Haikara

Perheemme kolmas lapsi Pyry syntyi 1998 ja hän vietti elämänsä ensimmäiset vuodet sisaruskatraassa kuulevana lapsena, kunnes neuvolassa heräsi ihmetys, kun lähes kolmevuotias ei vielä juurikaan tuottanut puhetta. Tästä alkoi kuulon kuntouttaminen kuulokojeilla ja samalla aloitimme myös viittomakielen opiskelun koko

Lue lisää
Kuvakollaasi pienistä lapsista, jotka soittavat soittimia; kitara, rumpu ja xylofoni.

Pienten lasten musiikillinen vertaisviikonloppu syksyisessä Siuntiossa 

Viime viikonloppuna kahdeksan perhettä kokoontui yhteen Hotelli Siuntioon viettämään pienten lasten musiikillista vertaisviikonloppua. Tapahtuma oli suunnattu 0–6-vuotiaille sisäkorvaistutetta käyttäville lapsille perheineen. Monilla oli mukana myös isompia sisaruksia, jotka pääsivät nauttimaan yhdessä musisoinnista ja touhuamisesta. 

Musiikkia ja leikkiä Juhiksen johdolla

Lue lisää
Joukko ihmisiä halaa toisiaan, selät näkyvät.

Miina Sillanpää -päivänä juhlitaan järjestöjä

Miina Sillanpään päivänä 1. lokakuuta liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta. Vuodesta 2023 alkaen päivä on vakiintunut liputuspäivä, jolloin liputetaan järjestöjen puolesta. Miina Sillanpää oli vahvatahtoinen persoona, joka teki väsymättä töitä paremman elämän puolesta kaikille. Moni nykypäivän järjestöaktiivi

Lue lisää
Kuva Mariannesta kesäpäivillä 2014. Katse kohti aurinkoista taivasta kädet levällään.

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Marianne Peltoniemi

LapCI ry:llä on ja tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni! LapCI ry oli nimittäin aikoinaan ensimmäinen vakituinen työpaikkani valmistuttuani yhteisöpedagogiksi. Silloin alkuvuodesta 2012 LapCI ry oli juuri saanut rahoituksen sekä CIsupajalle että Kuuloavain.fi -hankkeelle. Pääsin heti suunnittelemaan toimintaa ja

Lue lisää
Muistoja vuosien varrelta: Nana Lindholm

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Nana Lindholm

Sain kunnian kirjoittaa LapCI ry:n 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi muisteluaiheisen blogitekstin. Ajatukseni kiinnittyivät vuoteen 2006, jolloin olimme ensimmäisen kerran perheille suunnatussa vertaistapaamisessa Kaisankodissa Espoossa. Lisäksi jäin pohtimaan niitä merkityksellisiä kohtaamisia ja ihmisiä, jotka meidät johdatti LapCI ry:n toimintaan mukaan ja

Lue lisää

LapCI ry:n Kesäpäivät & 25-vuotissynttärijuhlat olivat ihana tapahtuma!

LapCI ry:n Kesäpäiviä & 25-vuotissyntymäpäiväjuhlia vietettiin 16.-18.8. Urheiluopisto Varalassa noin 100 ihmisen voimin! Juhlaviikonloppu oli täynnä hauskaa ohjelmaa ja touhukasta tekemistä, mutta myös rentoa yhdessäoloa.  LapCI ry on ollut sisäkorvaistutetta käyttävien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukena ja neljännesvuosisataa

Lue lisää

Kuuntele musaleiriläisten biisi: Arabetan kinkaju

Musaleirille osallituvat lapset saivat tänä vuonna laittaa luovuutensa likoon, kun päätettiin yhdessä tehdä ihan oma biisi. Lapset heittäytyivät biisin tekemiseen innolla ja syntyi kappale, joka kertoo Arabeta-nimisellä planeetalla elävästä kinkajuapinasta. Kuuntele laulu ja katso videolta musaleirin tunnelmia kesäkuulta!

Katso
Lue lisää

Vertaisperheet haastattelussa: Perhe Lappalainen-Bergdahl

Vertaisperheet haastattelussa -blogisarjassa kuulemme aina yhden perheen tarinan heidän kuulopolustaan ja mm. siitä, minkälainen merkitys vertaistuella on heille ollut. Tällä kertaa kysymyksiin vastasi Laura Lappalainen ja Kaarlo Bergdahl, joiden perheeseen kuuluu ihanat lapset Alex ja sisäkorvaistutetta käyttävä Viola.

Lue lisää

Coldplay kutsui LapCI ry:n kautta 20 nuorta keikoilleen – Lue Julian kokemus konsertista!

Monen muun fanin tavoin jäin nuolemaan näppejäni Coldplayn keikkalippujen tullessa myyntiin ja loppuessa salamannopeasti. Bändi kuitenkin kutsui LapCI ry:n kautta sisäkorvaistutekäyttäjiä vieraaksi keikoilleen ja iloiseksi yllätyksekseni pääsin mukaan!

Coldplay on panostanut saavutettavuuteen ja pyrkinyt huomioimaan myös kuurot ja huonokuuloiset

Lue lisää