Tässä juttusarjassa ’Opettajan ajatuksia vertaistuesta’ haastattelemme sisäkorvaistutteen käyttäjien opettajia. Pyysimme opettajia kertomaan kokemuksistaan koulumaailmasta, sisäkorvaistutetta käyttävien lasten opettamisesta ja tukemisesta sekä siitä, millaista vertaistukea he ovat itse urallaan saaneet. Tänään puheenvuoroon pääsee Salla Tuovinen
Minulla on ollut kaksi kuulovammaista SI-lasta oppilaana. Kyseessä on sisarukset. Olen opettanut heitä kumpaakin kaksi vuotta eli yhteensä neljän vuoden ajan.
Esimerkiksi luokassa oppilaan istumapaikka pitää huomioida siten, että hänellä on mahdollisuus kuulla ja nähdä sekä minut että luokkatoverit mahdollisimman hyvin. Opettajat käyttävät FM-laitetta opetuksen aikana.
Pidämme yhdessä oppilaan ja vanhempien kanssa joka vuosi palaverin, jossa käymme läpi asioita, joita opetuksessa tai luokkatiloissa pitää huomiota. Olemme myös vanhempien kanssa yhteydessä viestein, jos jotain muutoksia tilanteissa tapahtuu. Oppilaiden kanssa meillä on ollut hyvä keskusteluyhteys ja he ovat myös opastaneet ja neuvoneet minua kuulovammaan tai apulaitteisiin liittyvissä tilanteissa tai kertoneet mielipiteitään ja tuntemuksiaan kuulovammastaan tai laitteiden käytöstä eri tilanteissa. Kävin TAYSin järjestämässä koulutuksessa silloin, kun luokalleni tuli ensimmäinen kuulovammainen oppilas. Koulullamme on myös käynyt kuntoutusohjaaja tarkastamassa akustiikkaan ja oppilaan istumapaikkaan liittyviä asioita sekä neuvomassa, millaisiin asioihin kannattaa kuulovammaisen oppilaan opetuksessa kiinnittää huomiota.
Olen oppinut joitakin viittomia sekä kuulovammaisten oppilaiden kyvyn pysyä uskomattoman hyvin kärryillä asioista, vaikka he eivät aina olisi ohjeistusta kuulleetkaan. Jokainen erityislapsi opettaa jotain uutta opelleen omalla tavallaan ja se kehittää minua monin tavoin.
Olen saanut vertaistukea koulumme muilta kuulovammaisia opettavilta opettajilta. Myös koulutuksessa aikanaan vaihdoimme kokemuksia muiden opettajien kanssa. En koe tällä hetkellä tarvitsevani enempää vertaistukea asiassa.
Vertaistuki tarkoittaa minulle kokemusten jakamista, kuulluksi tulemista sekä neuvojen saamista. Hyvin onnistuneessa vertaistuessa koen, että olen itse tuonut hetkeen tukea muille, mutta myös saanut sitä. Joskus se on vain ajatusten purkamista tukihenkilölle, mitä kautta omia ajatuksiaankin saa selkeytettyä, ja joskus siitä voi saada konkreettisia apukeinoja työhönsä.
Meillä on omassa työyhteisössä vahva vertaistuen kulttuuri ja koen, että saan eniten sieltä ihan päivittäistä vertaistukea. Myös omat ystävät ja opettajana työskentelevä sisar toimivat vertaistukena. Olen käynyt myös pari kertaa työnantajan järjestämässä työnohjauksessa. Kuulovammaisten opettajien vertaistukea löydän lähinnä omasta työyhteisöstäni.
Näiden kahden oppilaan kohdalla olen kokenut, että resurssit ovat olleet riittävät. Koen, että he ovat saaneet koulussa tarpeeksi tukea.
Suhtautuminen kaikenlaiseen erilaisuuteen on mielestäni vuosien saatossa kehittynyt avarakatseisemmaksi ja hyväksyvämmäksi. Kuulovamma ja sen tuomat haasteet ovat nykyään mielestäni vain toteutettavissa oleva järjestelykysymys opetuksessa ja koulussa. Nykytekniikka on yksi asia, joka mahdollistaa myös kuulovammaisten täysinäisen osallistumisen. Koulumaailmalta toivoisin ryhmäkokojen rajaamista pienemmäksi helpottaakseni kuulovammaisten lasten ja myös ihan kuulevienkin lasten melusaasteen määrä.
Kiitos Salla! Ensi viikolla luvassa seuraava osa Opettajan ajatuksia vertaistuesta -sarjassa!
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kommentti *
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Kotisivu
Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.
Lähetä kommentti