LapCI-bändin tarina


LapCI-bändin tarina

IMG_6213
Bändi keikalla Viittovien Veikkojen kanssa Vammaisneuvoston kuulemistilaisuudessa Helsingissä, Nuorisokeskus Hapessa 2014.

LapCI ry:n musaleireiltä koottu bändi on monille tuttu näky alan tapahtumissa. Bändiä on pyydetty esiintymään niin Lapsen oikeuksien päivän juhlassa kuin Valkean talon juhlissa. Biisit ja lapset ovat tosin vaihtuneet vuosien varrella, mutta iloinen meininki pysyy. Tässä kertaus tähän asti tapahtuneesta.

LapCI ry on tehnyt yhteistyötä Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin kanssa ainakin viisi vuotta. Kesäisin on järjestetty musiikkileirejä 8-13-vuotiaille SI-lapsille. Mukaan ovat saaneet tulla myös ns. luomukorvasisarukset. Leirit ovat olleet suosittuja, lapsia on tullut leireille ympäri Suomen. Joka syksy on sitten koottu leiriläisistä bändi, jonka kokoonpano on muotoutunut aina sen mukaan, ketkä pääsevät tulemaan keikalle.

Bändi koottiin ensimmäistä kertaa Kuuloavain.fi -portaalin julkistustilaisuutta varten marraskuussa 2012. Silloin mukana oli myös Viittovat Veikot, ryhmä, joka oli opetellut laulujen sanat viittomakielellä esitettäväksi. Tästä alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole bändissä mukana tänä päivänä enää kukaan, sillä lapset ovat kasvaneet ja uusia musikantteja on kesän leireiltä kehittynyt. Neljän vuoden aikana bändissä on soittanut ja laulanut ainakin 13 lasta. Musaleireillä on ollut enemmänkin lapsia, mutta aina kaikki eivät pääse tulemaan keikoille.

IMG_0287
Ensimmäinen keikka Kirjasto 10:ssä, Kuuloavaimen julkistustilaisuudessa 23.11.2012 yhdessä Viittovien Veikkojen kanssa.

 

IMG_6040
Treenit Resonaarissa.
IMG_4395
Bändi treenaamassa Resonaarissa marraskuussa 2013. Keikka pidettiin Lapsen oikeudet – Barnkonventionen päivänä ke 20.11.2013 Iiriksessä!

 

IMG_6630
Lindforsin säätiön päätösjuhlassa Musiikkitalolla Helsingissä 2014.

Tänä syksynä (2015) bändillä on kaksi keikkaa. Ensimmäinen keikka oli Valkeassa talossa Juniori-ohjelman 20-vuotisjuhlassa 8.9.2015 ja toinen tulee lokakuussa, 2.10.2015 kun juhlitaan Valkean talon avointen ovien päivää Kuuloliiton johdolla.

IMG_8366
Juniori-ohjelman 20-vuotisjuhlassa Valkeassa talossa syyskuussa 2015.

Alla video Vammaisten lasten ja nuorten kuulemistilaisuudesta 23.9.2014
Nuorten toimintakeskus Happi, Helsinki