Terveisiä CIsumusa-viikonlopusta! -Syksyn puhemuskariryhmä on aloittanut


peppi pupu sanoo puhekuplassa; lehdet lentää, nyt syksy jo on! Puhemuskariperheitä istumassa puhemuskarituokiossa.

Viime viikonloppuna CIsumusan puhemuskarin perheet kokoontuivat yhteen Kangasalan Ikifittiin. Syysflunssakausi hieman veroitti osallistujia, loppujen lopuksi paikalla oli neljä perhettä. Meillä oli ihanan rento viikonloppu pienemmällä porukalla. Viikonloppujen ajatuksena on, että kaikilla puhemuskarin osallistujilla on mahdollisuus nähdä toisiaan ja viettää aikaa yhdessä. Toiminnassa on tällä kaudella iso hybridiryhmä, johon osallistutaan ympäri Suomen. Lähiryhmät saatiin kokoon Tampereelle ja Helsinkiin, lisäksi on muutamia etäosallistujia.

Viikonloppu alkaa puhemuskarilla

Puhemuskarituokio oli viikonlopun hitti, lapset nauttivat musiikista ja pääsivät avaamaan aarrearkun ja lennättämään syksyn lehtiä. Ohjaajina tällä kaudella on tutut Ulla ja Mikaela Outloud Oy:stä. Helsingissä on uusi ohjaaja puheterapeutti Lotta. Lotta tekee myös väitöskirjatutkimusta CIsumusan tutkimukseen liittyen. Mukana on myös kaksi opsikelijaa Tampereelta ja yksi Helsingistä.

kollaasi, jossa näkyy puhemuskarin ohjaajia ja osallistujia
kollaasi kuvia askartelupöydästä, askartelutuloksista ja lapsista leikkimässä

Viikonloppuun kuului myös vanhempien info, jossa kerotaan Puhemuskari-toiminnasta ja käydään läpi mitä kauden aikana tapahtuu ja kerrotaan käytännönasioita. Vanhemmat saivat myös omaa aikaa, jolloin saivat lähteä kävelylle, kuntosalille tai vaikka ottamaan päiväunet. Mahtavat lastenhoitajat leikkivät sillä aikaa lasten kanssa ja askartelivat upeita mörrimöykkyjä ja kummituksia.

lastenhoitaja ja pieni lapsi istuu lattialla tekemässä yhdessä palapeliä

Ulkoilua ja uimista

kollaasi lapsista tekemässä ulkopelejä

Uudenmaan erämatkat järjesti osallistujille erilaisia tehtäviä metsässä. Tehtäviin osallistuttiin koko perheenä. Metsässä voi tehdä vaikkapa luontotalun, putkiloista korkean tornin ja kerätä palloja niille kuuluviin ämpäreihin. Perheet jaksoivat hienosti selvittää tehtävän toisensa perään ja ulkoilun jälkeen varmasti teki hyvää vetäytyä iltapalan kautta peiton alle keräämään energiaa seuraavaa päivää varten.

Seuraavan päivän aamulla perheet pääsivät liikuntasaliin temppuilemaan vapaasti ja Helmin suunnittelemassa temppuradassa. Perheet pääsivät kertomaan lempiasioitaan viikonlopusta ja ehdottamaan tekemistä tuleviin tapahtumiin. Viimeisenä oli luvassa odotettu uinti! Saimme käyttöömme lämpimän terapia-altaan sekä vielä vähän lämpimemmän poreammeen. Kuuntelimme samalla lasten toivelauluja. Rentouttavan viikonlopun jälkeen lähdimme kotimatkalle ja puhemuskarit jatkuvat tahoillaan ensi viikolla.

lapsi ja aikuinen liikuntasalissa vastakkain. Aikuinen istuu ja lapsi seisoo.
Ihminen uimassa ja pitelee isoa palloa päänsä päällä.

Kiitos viikonlopusta ja ihanaa syksyä toivottelee Katsu ja Helmi!

Voit käydä lukemassa lisää CIsumusasta linkistä: CIsmusan Puhemuskari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *