CIsupajanen – vertaistukea lähellä


LapCI ry haluaa tarjota resursseja myös paikallisiin matalan kynnyksen kokoontumisiin. Näitä tapahtumia kutsumme nimellä CIsupajanen. Tällaisia pikkutapahtumia voidaan toteuttaa missä päin Suomea tahansa. Sellaisen voi järjestää kuka tahansa sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen tai nuoren huoltaja tai muu, joka haluaa kutsua vertaistukitapahtuman kokoon. Toimistolta löytyy tähän aina apua.

Toimistolta sain paljon apua. He mainostivat tapahtumaa ja tekivät kaiken koordinoinnin. Minun piti vain sopia asiat tapahtumapaikan kanssa ja ilmestyä paikalle.

Näin järjestät oman CIsupajasen

Haluatko tavata muita sisäkorvaistutetta käyttävien lasten perheitä? Kaipaako lapsesi vertaisseuraa lähialueelta? Toimi seuraavasti:

  1. Ota yhteys CIsupajan projektikoordinaattoriin puhelimitse tai sähköpostitse ja kerro halustasi järjestää CIsupajanen. Jos sinulla ei ole vielä tarkkaa ideaa tapahtumasta, voitte sitä yhdessä projektikoordinaattorin kanssa suunnitella.
  2. Ota yhteyttä paikallisiin toimijoihin, joissa tapahtuman voisi järjestää ja kysy tarjousta sekä vapaita ajankohtia. Tarvittaessa projektikoordinaattori voi myös hoitaa varauksien tekemisen.
    • CIsupajasia on järjestetty jo ympäri Suomen mm. trampoliinipuistossa, sisäleikkipuistoissa, leikkipuistoissa, leirikeskuksissa kylpylässä ja ponitallilla. Osa tapahtumista on ollut arki-iltaisin, osa viikonloppuna, ja osa on ollut koko viikonlopun mittaisia. Pajanen voi sisältää tarjoiluja. CIsupajasen päivätapahtumat ovat aina osallistujille maksuttomia. Jos tapahtuma kestää yön yli, siitä tullaan perimään osallistumismaksu.
  3. Tarjouksen saatuasi, sovi tapahtuman kustannuksista, ajankohdasta, mainonnasta ja aikatauluista projektikoordinaattorin kanssa. Palveluntarjoajat laskuttavat LapCI ry:tä suoraan (sinulle ei kerry tapahtumasta kuluja).
  4. Projektikoordinaattori tekee tapahtumamainoksen ja ilmoittautumislomakkeen ja hoitaa tapahtuman markkinoinnin LapCI ry:n kanavilla. Osallistujalista toimitetaan sinulle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
  5. Tapahtumapäivänä ole ajoissa paikalla ja vietä mukava CIsupajanen vertaisten kanssa!
  6. Tapahtuman jälkeen raportoi toimistolle osallistujamäärä ja kerro, miten tapahtuma sujui. Liitteeksi voit laittaa valokuvia (huomioithan kuvausluvat, jotka näkyvät osallistujalistassa).

LapCI ry:n jäsen Mari järjesti CIsupajasen omalla paikkakunnallaan

1. Mistä sait idean CIsupajaseen?
Ajatus oli järjestää matalan kynnyksen pieni tapahtuma omalla paikkakunnalla, ettei aina tarvitsisi lähteä toiselle puolelle Suomea tapaamaan muita istuteperheitä. Ideana oli se, että lapset pääsevät puuhaamaan yhdessä jotain mukavaa ja vanhemmat voivat siinä lomassa keskustella.

2. Tunsitko alueen SI-perheitä ennestään?
Tunsin muutamia perheitä ennestään, mutta CIsupajaseen tuli myös vieraampia perheitä.  Seuraava CIsupajanen sitten ideoitiinkin yhdessä ja soviteltiin kaikille sopivaa ajankohtaa.

3. Vaatiko järjestely paljon aikaa?
Muutaman tunnin, eniten aikaa vei tapahtumapaikan selvittäminen ja tarjousten kysely. Mutta jos jo etukäteen tietää missä pajasen haluaa järjestää, niin tähän tarvittava aika on varmasti paljon pienempi. 

4. Miten toimisto auttoi/ saiko tarpeeksi tukea?
Toimistolta sain paljon apua. He mainostivat tapahtumaa ja tekivät kaiken koordinoinnin. Minun piti vain sopia asiat tapahtumapaikan kanssa ja ilmestyä paikalle.

5. Mikä yllätti järjestämisessä?
Osallistujien määrä ja heidän innostuksensa asiasta, kun lähellä on vertaistapahtuma. Lasten yhdessä kokema ilo ja riemu. Ja se, etteivät lapset oikeastaan muistaneet syödä mitään kaiken puuhan keskellä.

6. Mikä oli parasta?
Lasten vilpitön ilo nähdä toisia imppapäitä. Pienen yksivuotiaan aito ihmettely, kun näki muillakin istutteita. Vanhempien väliset keskustelut; kun itse sai ja sai antaa vertaistukea. Kukaan muu kuin saman kokenut ei oikeasti voi ymmärtää ja keneltäkään muulta kuin vertaisvanhemmalta ei tule yhtä hyviä käytännön vinkkejä.

7. Minkä vinkin antaisit muille kiinnostuneille järjestäjille?
Rohkeasti vain järjestämään tapahtumaa.  Uusien ihmisten kohtaamista ei kannata jännittää, saman kokeminen yhdistää. Saattaa syntyä vaikka ystävyyssuhteita lapsen tai vanhempien välille. 😉

-Mari

Alla linkkejä viime vuosina järjestettyjen CIsupajasten blogijulkaisuihin, lisää tapahtumaterveisiä löydät somekanaviltamme!