CIsupajanen – vertaistukea lähellä


LapCI ry haluaa tarjota resursseja myös paikallisempiin, matalan kynnyksen kokoontumisiin. Näitä tapahtumia kutsumme nimellä CIsupajanen. Tällaisia pikkupajasia voidaan toteuttaa missä päin Suomea tahansa. Sellaisen voi järjestää kuka tahansa sisäkorvaistutelapsen äiti tai isä tai muu, joka haluaa kutsua vertaistukitapahtuman kokoon. Toimistolta löytyy tähän aina apua.

“Toimistolta sain paljon apua. He mainostivat tapahtumaa ja tekivät kaiken koordinoinnin. Minun piti vain sopia asiat tapahtumapaikan kanssa ja ilmestyä paikalle.”

Järjestä oma CIsupajanen

Haluatko tavata muita istutetta käyttävien lasten perheitä tai kaipaako lapsesi vertaisseuraa lähialueelta? Kuka tahansa SI-lapsen vanhempi voi järjestää CIsupajasen omalla seudullaan. Toimi seuraavasti:

  1. Ota yhteys LapCI ry:n toimistoon puhelimitse tai sähköpostitse ja kerro halustasi järjestää CIsupajanen.
  2. Jos sinulla on idea valmiina, ota yhteyttä paikallisiin toimijoihin, joissa pajasen voisi järjestää ja kysy tarjousta sekä vapaita ajankohtia. CIsupajasia on järjestetty jo ympäri suomen mm. trampoliinipuistossa, sisäleikkipuistoissa, nukketeatterissa ja leikkipuistossa. Mikäli ideat ovat hukassa, saat niitä tarvittaessa projektikoordinaattorilta. Osa tapahtumista on ollut arki-iltaisin, osa viikonloppuna. Pajanen voi sisältää tarjoiluja, mutta usein aktiviteetti ja vertaisseura on ollut syömistä tärkeämpää. Nämä CIsupajaset ovat aina osallistujille ilmaisia.
  3. Tarjouksen saatuasi, ota uudestaan yhteyttä toimistolle ja sovi tapahtuman kustannuksista, ajankohdasta, mainonnasta ja aikatauluista.
  4. Toimisto tekee tapahtumasta mainoksen ja mainostaa sitä omilla kanavillaan. Toimiston väki myös vastaanottaa ilmoittautumiset ja ilmoittaa ne sinulle kootusti.
  5. Tapahtumapäivänä ole ajoissa paikalla ja vietä mukava CIsupajanen vertaistuen parissa. Tapahtumapaikka laskuttaa toimistoa suoraan, kun annat heille toimiston kertomat laskutustiedot.
  6. Tapahtuman jälkeen raportoi toimistolle osallistujamäärä ja kerro muutamalla sanalla tapahtumasta. Liitteeksi voit laittaa valokuvia (huomioithan kuvausluvat, jotka näkyvät osallistujalistassa).

Mari järjesti CIsupajasen omalla paikkakunnallaan

1. Mistä sait idean CIsupajaseen?
Ajatus oli järjestää matalan kynnyksen pieni tapahtuma omalla paikkakunnalla, ettei aina tarvitsisi lähteä toiselle puolelle Suomea tapaamaan muita istuteperheitä. Ideana oli se, että lapset pääsevät puuhaamaan yhdessä jotain mukavaa ja vanhemmat voivat siinä lomassa keskustella.

2. Tunsitko alueen SI-perheitä ennestään?
Tunsin muutamia perheitä ennestään, mutta CIsupajaseen tuli myös vieraampia perheitä.  Seuraava CIsupajanen sitten ideoitiinkin yhdessä ja soviteltiin kaikille sopivaa ajankohtaa.

3. Vaatiko järjestely paljon aikaa?
Muutaman tunnin, eniten aikaa vei tapahtumapaikan selvittäminen ja tarjousten kysely. Mutta jos jo etukäteen tietää missä pajasen haluaa järjestää, niin tähän tarvittava aika on varmasti paljon pienempi. 

4. Miten toimisto auttoi/ saiko tarpeeksi tukea?
Toimistolta sain paljon apua. He mainostivat tapahtumaa ja tekivät kaiken koordinoinnin. Minun piti vain sopia asiat tapahtumapaikan kanssa ja ilmestyä paikalle.

5. Mikä yllätti järjestämisessä?
Osallistujien määrä ja heidän innostuksensa asiasta, kun lähellä on vertaistapahtuma. Lasten yhdessä kokema ilo ja riemu. Ja se, etteivät lapset oikeastaan muistaneet syödä mitään kaiken puuhan keskellä.

6. Mikä oli parasta?
Lasten vilpitön ilo nähdä toisia imppapäitä. Pienen yksivuotiaan aito ihmettely, kun näki muillakin istutteita. Vanhempien väliset keskustelut; kun itse sai ja sai antaa vertaistukea. Kukaan muu kuin saman kokenut ei oikeasti voi ymmärtää ja keneltäkään muulta kuin vertaisvanhemmalta ei tule yhtä hyviä käytännön vinkkejä.

7. Minkä vinkin antaisit muille kiinnostuneille järjestäjille?
Rohkeasti vain järjestämään tapahtumaa.  Uusien ihmisten kohtaamista ei kannata jännittää, saman kokeminen yhdistää. Saattaa syntyä vaikka ystävyyssuhteita lapsen tai vanhempien välille. 😉

-Mari