Tiedote 4 – 2019 tekstiversio


Tervehdys perheet!


Vuosi 2019 on lähenemässä loppuaan ja seuraava kolkuttelee ovella. Tässä tiedotteesta suunnataan katse jo tulevaan, mutta pääsette myös kurkistamaan mitä LapCI ry:ssä on viime aikoina tapahtunut.
EU:n vammaiskortti on puhuttanut perheitä kuluneen vuoden aikana, olemme nyt keränneet sisäsivulle hieman mitä-mikä-missä-tietoa teille.
Olemme myös ison muutoksen kynnyksellä. Yhdistykset, toimijat tunnetaan logoistaan ja haluamme aina, että logo on tunnistettava ja meihin yhdistettävä. Kuitenkin, aina välillä on aika uudistua.
Meille sen aika on nyt. Tiedotteessa paljastamme uudet logomme, joiden toivomme tulevan teille tutuiksi. Toivomme että uusikin logo koetaan yhteiseksi ja meidän näköiseksi ja että siitä tulee yhtä tunnistettava kuin edeltäjästään. Uusien logojen inspiroimana päätimme ryhtyä uudistamaan myös nettisivvujamme. Uudet sivut valmistuvat vielä tämän syksyn aikana.
Kurkkaa myös takasivulle. Käynnissä on kaksi kilpailua, toisesta voit voittaa Cochlearin lisävarusteen ja toisesta lahjakortin!
Yhdessä
olemme
enemmän,
Minna


TAPAHTUMAKALENTERI 2020


7.-8.3. PERHEPÄIVÄT** (5-7-v.), Jyväskylä
18.4. VUOSIKOKOUS, Jyväskylä 8.-12.6. MUSALEIRI (7-12-v.), Helsinki 13.6. MUSAPAJA (0-6-v.), Helsinki 3.-8.8. SUURLEIRI* (13-17-v.), Rautavaara
22.8. KESÄPÄIVÄT, Tampere 5.-6.9. VALOKUVAUSVIIKONLOPPU, Karkkila 3.-4.10. PIENTEN VIIKONLOPPU (0-4-v.), Pirkanmaa 31.10-1.11. NUORTEN VIIKONLOPPU (13-17-v.), Hämeenlinna 14.11. PIKKUJOULUT, Lahti
29.11. KUULOALAN PIKKUJOULUT**, Helsinki
maksuton tapahtuma, **yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa


KUULOKERHOT JA NUORTEN TAPAAMISET jatkuvat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Tiedotamme lisää heti, kun päivämäärät ja paikat varmistuvat!
Tiedot ovat alustavia ja niihin voi tulla muutoksia. Tiedustelut ja kerhoilmoittautumiset: info@lapci. fi. Ilmoittautuminen muihin tapahtumiin LapCI ry:n kotisivuilta Tapahtumat-kohdasta. Jäsenet ovat oikeutettuja jäsenhintaan ja etusijalla osallistujamäärältään rajoitetuissa tapahtumissa. Vähävaraiset jäsenet voivat hakea alennusta tai vapautusta osallistumismaksuista.


HALUATKO LÄHTEÄ ENSI KESÄNÄ ENGLANTIIN?
LapCI ry lähettää jälleen The Ear Foundationin European Friendship Week -leirille delegaation Suomesta. Jos olet ensi kesänä 14-16-vuotias etkä ole aiemmin ollut leirillä, lähetä meille kirje, jossa kerrot miksi juuri sinun pitäisi päästä mukaan Englantiin. Alustavat leiripäivät, 19.-25.7.2020, varmistuvat myöhemmin. Leirille tarvitaan mukaan myös huoltaja. Ne hakijat, joiden mukaan lähtee huoltaja ovat etusijalla. Ilmoitathan tästä lähettäessäsi hakukirjeesi.
Hakukirjeet lähetetään osoitteeseen info@lapci.fi 31.12.19 mennessä.


LOGOT UUDISTUVAT
Huomasitko jotain uutta etusivulla? LapCI ry:n 20. toimintavuosi on juhlan lisäksi ollut myös uudistusten vuosi. Melkein jokaisessa tiedotteessa olemme toivottaneet uuden työntekijän tervetulleeksi, saimme hallitukseen uusia tekijöitä ja toimintatapoihin on tullut uudistuksia.
Myös logot uudistuivat ja uusi CIsumusa-projektikin sai aivan oman logonsa. Uudet logot yhdistykselle suunnitteli Pauliina Sjöholm Grafiksista. Kuten alta voi nähdä jo tutuksi tulleet Pupu ja Hirvi pysyvät edelleen menossa mukana.
Uusien logojen inspiroimana käynnistettiin myös nettisivu-uudistus. Syksyn ajan olemme hioneet uutta ulkoasua, päivittäneet sisältöjä ja tehneet sivuista entistä paremmat. Prosessi alkaa olla loppusuoralla ja pian tekin pääsette ihailemaan uusia sivuja!


CISUMUSAN TOIMINTA KÄYNNISTYI
CIsumusa-hanke on edennyt hienosti. Ensimmäiset puhemuskarit on pidetty lokakuun loppupuolella ja osallistujien vertaisviikonloppu pidetään joulukuussa. Hanke on saavuttanut suuren suosion ja valitettavasti kaikki ilmoittautuneet eivät päässeet puhemuskareihin mukaan.
Syksyn aikana testaamme etäpuhemuskarin mahdollistavat tekniset laitteet ja yhteyden toimivuuden ja toivomme, että keväällä 2020 voisimme aloittaa ensimmäisen etäpuhemuskarin.
Ryhmän toimintaan osallistuu syksyn aikana logopedian (puheterapeutti) opiskelijoita Helsingin yliopistosta ja musiikin varhaiskasvatuksen opiskelijoita Metropolian ammattikorkeakoulusta. Opiskelijat seuraavat hankkeen aikana lasten kielen kehitystä ja tukevat perheen osallistumista toimintaan. Tiedotamme lisää CIsumusa-hankkeesta sen edetessä, pysy kuulolla!


VAMMAISKORTTIASIAA
Hallituksen ja työntekijöiden yhteisessä kehittämispäivässä tuli esille EU:n Vammaiskortti ja selvisi, että osa hallituksen jäsenestä ei ole kuullutkaan kortista. Totesimme, että nyt on tärkeä tiedottaa jäseniä Vammaiskortista, ja kertoa miksi se kannattaisi hankkia ja miten kyseinen kortti hankitaan.
Mikä Vammaiskortti on?
EU:n Vammaiskortti on vapaaehtoinen kommunikoinnin ja osallistumisen apuväline. Se on otettu käyttöön vuonna 2018. Yhtenäisellä kortilla eri tavalla vammaiset ihmiset voivat Suomessa ja muissa EU-maissa todentaa vaivattomasti vammaisuutensa tai avustajan tarpeensa matkustaessaan julkisilla kulkuneuvoilla ja osallistuessaan kulttuuri- ja liikuntatapahtumiin. Vammaiskortti on tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea osallistumisessa yhteiskunnan toimintaan. Kortti on hyvä hankkia varsinkin niissä tapauksissa, kun vamma ei näy ulospäin. Kortti maksaa 10 €.
Vammaiskortti on samanlainen kaikissa Euroopan maissa, joissa se tulee käyttöön. Kortin tekstit ovat suomeksi ja englanniksi. Vammaiskorttiin on mahdollisuus saada A-merkintä, joka tarkoittaa, että henkilö tarvitsee useimmiten mukaansa avustajan tai tukihenkilön. A-merkintä ei kuitenkaan takaa sitä, että avustaja pääsisi aina ilmaiseksi tapahtumiin mukaan, vaan kunkin tapahtuman järjestäjällä on omat säädöksensä, joiden mukaan he toimivat.
Mitä hyötyä Vammaiskortista on?
Pystyt Vammaiskortilla helposti todistamaan vammaisuutesi ilman, että tarvitsee lähteä erityisesti avaamaan omia diagnoosejaan vieraille ihmisille. Lisäksi moneen paikkaan pääsee halvemmalla sisään ja A-merkinnän saaneen vammaisen avustaja pääsee moneen paikkaan ilmaiseksi (tai alennetulla hinnalla sisään). Vammaiskorttikohteita löydät www.vammaiskortti.fi/haku/
Kuka voi hakea Vammaiskorttia?
Voit hakea Vammaiskorttia olemassa olevalla, sinulle jo myönnetyllä virallisella päätöksellä. Näitä ovat esim. Kelan vammaistuet ja vammaispalvelulain mukainen kuljetus.päätös. Avustajatarpeesta kertova A-merkintä on mahdollista saada, kun kortin hakijalla on olemassa esim. Kuulovammaisen tulkkauspäätös, omaishoitosopimus, päätös saattajapalvelusta, henkilökohtaisen avun päätös, erityishuolto-ohjelman mukainen päätös ja siihen liittyvät palvelut tai erityisen tuen päätös, jotka myös riittävät dokumentiksi itsessään korttihakemukseen. Mikäli vammaisella on avustajan tarvetta, mutta nuo päätökset puuttuvat, olkaa yhteydessä hoitotahoonne esim. kuulokeskukseen ja kertokaa, että tarvitsette todistuksen vammaiskortin avustajamerkintää varten.
Tarkat ohjeet Vammaiskortin hakuun löytyvät LapCI ry:n blogista!


LAPCI RY VAIKUTTAA!
Blogissa kirjoitettiin vaikuttamisen päivänä 1.10. sisäkorvaistutekuntoutuksen epätasa-arvosta. Tekstissä kerroimme maassamme vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta, jossa KYSin ja TAYSin kuulokeskusten asiakkaiden prosessoreita ei uusita, vaikka tarve siihen olisi suuri tai laite olisi rikkoutunut. Muissa kuulokeskuksissa prosessoreita uusitaan, jopa sairaalan aloitteesta.
Lähetimme blogikirjoituksen tekstin kuulokeskusten ylilääkäreille sekä kansanedustajille. Moni kansanedustaja piti asiaa tärkeänä ja näki, että lapsia tulisi kohdella tasa-arvoisesti ja lapsilla tulisi olla paras mahdollinen tuki kuulemiseen. Vaikuttamistyö johti kahteen kirjalliseen kysymykseen ministerille. Tiedotamme blogissa, kun kysymyksiin vastataan.
Lokakuussa blogissa on kirjoitettu Cochlearin uusien prosessoreiden kuulohyödyistä, käyttömukavuudesta ja langattomasta yhdistettävyydestä. Tulossa on blogitekstit myös MED-ELin ja AB:n laitteista. Seuraathan blogia!
Oletko tmännyt epäkohtaan, johon pitäisi puuttua? Kerro siitä meille!


HAASTAMME SINUT TEKEMÄÄN HYVÄÄ!
TekojenTiistai on kampanja, jonka tavoitteena on kannustaa hyvän levittämiseen tekojen kautta. Se yhdistää ihmisiä lisäämällä tietoisuutta auttamisesta, antamisesta ja lahjoittamisesta.
Teot voivat olla kiittämistä, kehuja, lupauksia, pieniä tekoja, vapaaehtoistyötä tai vaikkapa tavaran lahjoittamista. Mikään teko ei ole liian pieni tai liian suuri.
LapCI ry järjestää tänä vuonna #TekojenTiistai-somekampanjan yhteistyössä Cochlearin kanssa.
Näin osallistut:
Kerro meille minkä hyvän teon sinä tai perheesi olette tehneet kommentoimalla #TekojenTiistai postauksia sosiaalisen median kanavissamme tai blogissa. Postauksen tunnistaa viereisestä kuvasta. Kerro samalla minkä lisävarusteen tarvitsette ja mihin käyttöön.
Voittaja arvotaan #TekojenTiistaina 3.12. ja yksi onnekas saa mainitsemansa Cochlearin lisävarusteen! Kampanjan etenemistä voit seurata LapCI ry:n blogissa, Facebookissa ja Instagramissa.


VIELÄ EHTII
OSALLISTUA KUVAKISAAN!

Muistattehan myös, että kuvaki.sa on käynnissä vielä marraskuun ajan?
Osallistua voi lähettämällä meille kuvan omista LapCI-arkistoistaan tai merkitsemällä LapCI ry:n omaan sosiaalisen median julkaisuunsa ja lisäämällä tunnisteen #takaumatorstai.
Palkintona on 100 € lahjakortti S-ryhmän liikkeisiin. Voittaja arvotaan joulukuun 12. päivänä.
Loppuvuoden terveiset Satakieliohjelmasta! Ja vähän jo kurkistamme ensi vuoteenkin. Lämpimästi tervetuloa niihin tapahtumiin, jotka teitä parhaiten palvelevat.


KURKISTA SATAKIELEN BLOGIIN! Satakielen blogissa on menossa postaussarja ”10 tapaa käyttää Alias-kortteja”, jossa Satakielen puheterapeutti vinkkaa korttien luovista käyttavoista. Alias-korteilla voi leikkiä ja kehittää kieltä monella tavalla! Blogin ldät osoitteesta www.satakieliohjelma.fi. Pelailemisiin!
NETTIKAHVILA vanhemmille ti 12.11.2019 klo 18.00-19.00 kutsuu mukaan! Tällä kertaa aiheena on Erityinen sisaruus, josta alustaa suunnittelija Taina Koivunen-Kutila Tukiliitosta. Tule keskustelemaan ja tapaamaan muita vanhempia verkossa. Mukana myös vertaistukivanhempi ja Satakielen Maarit. Lisätiedot www.satakieliohjelma.fi.
ENNAKKOTIETO: SATAKIELISEMINAARI 2020 järjestetään 24.-25.9.2020 Oulussa. Seminaarissa mukana tuttuun tapaan my suosittu vanhempien Kohtaamisia -kahvila. Seminaariohjelma valmistuu toukokuussa. Varaa jo päivät kalenteriin ja tule mukaan!
Seuraa Satakielen blogia ja tiedotustamme www.satakieliohjelma.fi ja www.facebook.com/Satakieliohjelma.fi. Tervetuloa
mukaan!
Yhdessä olemme enemmän!


Tiedotteen toimitus ja taitto: Jonna Virtanen CIsupajan
Projektikoordinaattori ja CIsumusan Projektikoordinaattori, Saana Poutanen