Jotkin tapahtumissa koetut hetket jäävät mieleen niin vahvasti, että niiden huomaa vaikuttavan omaan toimintaan ja ajatteluun vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Yhden tällaisen hetken sain kokea nuorten SI-käyttäjien kielimatkalla Englannissa, kun haastattelin viimeisenä iltana erästä osallistujaa hänen SI-identiteetistään ja kokemuksistaan. Osallistuja kertoi haastattelussa hyvin avoimesti siitä, miten hän on kohdannut kiusaamista liittyen kuulovammaan ja sisäkorvaistutteisiin koko koulupolkunsa ajan, ja miten se on negatiivisesti vaikuttanut hänen minäkuvaansa ja identiteettiinsä SI-käyttäjänä. Muilta kuulovammaisilta nuorilta saatu vertaistuki oli myös jäänyt hänellä vähäiseksi vuosien varrella.
Tuona iltana brightonilaisen nuorisotalon tanssilattialla istuessamme osallistuja kuitenkin kertoi kokevansa, että suhtautui identiteettiinsä ja kuulovammaansa positiivisesti ensimmäistä kertaa elämässään. Syy tähän oli ilmeinen: kielimatkan aikana hän oli päässyt tutustumaan uusiin ihaniin vertaisnuoriin, joiden kanssa hän pystyi keskustelemaan omista kokemuksistaan. Hän pääsi matkan aikana kokemaan vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, pitämään hauskaa ja kokemaan ainutlaatuisia kokemuksia uusien kavereiden kanssa. Tällä kaikella hän koki olevan käänteentekevä vaikutus siihen, miten hän näki itsensä ja oman identiteettinsä SI-käyttäjänä.
On sanomattakin selvää, että tämä oli paras kommentti mitä keneltäkään osallistuvalta lapselta tai nuorelta voi toivoa. Etukäteen on hankala arvioida miten tapahtumaan tulevien osallistujien kemiat kohtaavat ja kuinka me ohjaajina onnistumme ryhmähengen rakentamisessa. Mutta uskon vahvasti siihen, että tämänkaltaisia kokemuksia ei mikään ohjekirja voisi auttaakaan ”tuottamaan”. Elämän suuret käännekohdat ovat usein hetkiä, jotka tapahtuvat meissä itsessämme, eivät niinkään ympärillämme. Toisin sanoen se, missä mielentilassa ja elämäntilanteessa satumme olemaan kun ympärillämme tapahtuu paljon uutta ja erilaista, vaikuttaa suuresti siihen, mitä saamme kokemuksesta lopulta irti. Välillä tähdet ovat kohdillaan ja on helppo olla mukana menossa heti ensimmäisestä tervehdyksestä, ja toisinaan sitä joutuu väkisin puskemaan itseään, jotta uskaltaisi näyttää aidot kasvonsa muille. Ero mukavan kesäleirin ja identiteettiä ravistelevan kokemuksen välillä voikin olla kiinni siitä, kuinka monelle uudelle ihmiselle ja hetkelle uskaltaa sanoa ”kyllä”.
Ei jokaisen tapahtumiimme osallistuvan nuoren välttämättä tarvitse saada tapahtumissamme ahaa-elämyksiä tai elämän mittaisia ystäviä, vaikka toki siihen pyrimme. Mitä jokaisen lapsen ja nuoren täytyy saada kokea on tunne siitä, että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on ja että hän ei ole yksin. Ja näiden kokemusten tuottamisessa vertaistapahtumat ovat vertaansa vailla.
Aina kannattaa uskaltaa!Isa PulliCIsupajan projektikoordinaattori
Monikielisyyttä jo lapsesta saakka
Kun ensimmäisen sisäkorvaistutteilla kuulevan lapseni erittäin vaikea-asteinen kuulovamma selvisi vuonna 2011, pelkäsin etten koskaan pystyisi omalla kielelläni sujuvasti juttelemaan lapseni kanssa. En tiennyt pystyisikö lapseni koskaan oppimaan isänsä äidinkieltä tanskaa. Jos suomen kielen oppiminen sujuisikin, jäisikö hän Tanskan puolen suvun kanssakäymisissä ulkopuoliseksi kielitaidottomuuden takia? Kotikielenämme suomen ja tanskan lisäksi on vielä englanti, jota me molemmat vanhemmat puhumme sujuvasti, mutta vieraana kielenä. Kuuron lapsen vieraan puhutun kielen oppiminen tuntui tuolloin kuulopolun alkupuolella lähes mahdottomalta ajatukselta.
Pikakelaus tähän päivään ja tuo 12-vuotias istutekuuloinen lapsemme puhuu molempien vanhempiensa kieliä sujuvasti, kuten istutekuuloinen pikkusiskonsa ja normikuuloinen isoveljensäkin. Tanskan kielen osaaminen ei kellään lapsistamme ole yhtä hyvää kuin ikätasoinen suomen kielen hallinta, odotetusti kielialtistuksen mukaisesti, käytetäänhän tanskaa täällä Suomessa asuessa päivittäin huomattavasti vähemmän kuin suomea. Kielitaito lapsilla riittää kuitenkin hyvin jutteluun ja kanssakäymiseen tanskan puolen suvun kanssa. Entäs ne vieraat kielet? Kielet ovat koulussa 12-vuotiaallemme mieluisia ja todistuksessa kielten numerot peittoavat normikuuloisen isoveljenkin numerot komeasti (9 ja 10). Kielten lausuminen sujuu hyvin. Myös kuusivuotias istutekuuloisemme on kiinnostunut eri kielistä ja kyselee usein miten mikäkin sana sanotaan englanniksi tai vaikka unkariksi tai espanjaksi, jotka ovat päiväkotikavereiden kotikieliä. Istutekuulolla siis voi oppia montaa puhuttua kieltä, niitä vieraita kieliäkin. Mutta mitä aiheesta tiedetään tutkitusti?
Vanhentuneet käsitykset monikielisyyden tiellä
Tiedetään, että puhutun kielen oppiminen ikätasoisesti sisäkorvaistutekuulolla on nykyään kuurona syntyville lapsille täysin realistinen tavoite, kun saatu tuki on oikeanlaista ja oikea-aikaista. Tässä maailmassa monikielisyys on tavallisempaa kuin yksikielisyys ja tutkitusti tiedetään, että monikielisten perheiden lapset voivat oppia kahta tai useampaa kieltä samaan aikaan ilman, että kokonaiskielenkehitys tästä vaarantuu. Myös lapset joilla on kielenkehitystä ja oppimista vaikeuttavia haasteita, kuten autismi tai kuulovamma, voivat oppia montaa puhuttua kieltä. Aiemmin monikielisen perheen vanhempia saatettiin ohjeistaa käyttämään lapsen kanssa vain yhtä kieltä, varsinkin kun lapsen kielenkehityksessä oli haasteita, mutta sittemmin tietämys monikielisten lasten kielenkehityksestä on lisääntynyt. Perheen kielten rajoittaminen on nykytietämyksen mukaan haitallista, koska vanhemmat pystyvät parhaiten tukemaan lapsensa kielenkehitystä omalla/omilla äidinkielillään.
Tänä päivänä vieraiden kielten osaaminen on yhä tärkeämpää opiskelu- ja työelämässä, sekä rikastuttavaa ja hyödyllistä elämässä ylipäätään. Kuulovammaisilla lapsilla on oikeus samoihin mahdollisuuksiin elämässä kuin tyypillisesti kuulevilla kavereillaan, myös vieraiden kielten oppimiseen. Kun puhutun kielen kehitys istutekuulolla on sujunut hyvin ja kuuleminen on äännetarkkaa (ellei ole, kannattaa kertoa säätötarpeesta Kuulokeskukseen), voi hyvin oppia myös vierasta kieltä. Kielen oppimisen ja kuulemisen haasteetkaan eivät kuitenkaan estä vieraan kielen oppimista, sitä vain opitaan mahdollisuuksien rajoissa.
Kielten opiskelu kannattaa
Vieraiden kielten oppimisesta hyvin sisäkorvaistutekuulolla löytyy muutamia tuoreita tutkimuksiakin. Beere-Scheenstra ym. (2020) tutkivat Sveitsissä 10–18-vuotiaiden sisäkorvaistutteilla kuulevien lasten ja nuorten vieraan kielen oppimista. Sveitsissä lähes kaikki oppilaat oppivat vieraita kieliä koulussa kuten Suomessakin. Tutkituista erityiskouluissa olevat oppilaat eivät opiskelleet vieraita kieliä ollenkaan. Vieraiden kielten opetukseen osallistuvien oppilaiden äidinkielen taso oli parempi kuin niiden, jotka eivät osallistuneet vieraiden kielten opetukseen. Vieraiden kielten opetukseen osallistuneet saavuttivat kaikki koulun oppimistavoitteet englannin lukemisen osalta. Ranskan kielen osaaminen oli englantia heikompaa erityisesti kuuntelutehtävien osalta, sekä sisäkorvaistutteilla että tyypillisesti kuulevilla oppilailla. Istutekuuloisten oppilaiden vieraiden kielten osaaminen ei mer.kittävästi eronnut tyypillisesti kuulevien oppilaiden taidoista. Japanissa taas Shirai ym. (2023) tutkivat 12–15-vuotiaiden sisäkorvaistutteilla kuulevan koululaisen vieraan kielen (englanti) luetun ymmärtämistä. Tulosten mukaan luettujen sanojen ymmärtäminen oli keskimäärin hyvää, joskin osaaminen asettui lähemmäs tyypillisesti kuulevien verrokkien heikompaa suoriutumista. Suurta eroa osaamisessa tyypillisesti kuulevien ja sisäkorvaistutekuuloisten välillä ei kuitenkaan ollut.
Lapselle ja nuorelle kannattaa kertoa, että vieraiden kielten oppiminen on istutekuulollakin mahdollista ja kannattavaa. Äännetarkkaa kuulemista helpottavat apuvälineet kannat.taa kielten tunneilla ottaa käyttöön, opettajia voi ohjeistaa toistamaan sanottua suoraan lapselle ja mahdollistamaan tavallista enemmän mahdollisuuksia kuunteluun ja huulilta lukuun ääntämisen tukena tarpeen mukaan. Vinkkipuhetta osaavat voivat hyötyä vinkkaamisesta vieraan kielen ääntämisen tukena. Epäröivää lasta ja nuorta on hyvä muistuttaa, että kaikki tyypillisesti kuulevatkaan eivät opi ja osaa vieraita kieliä helposti, mutta heikommastakin vieraan kielen osaamisesta on elämässä varmasti etua. Ja toisaalta monet istutekuuloiset oppivat vieraita kieliä helpostikin.
Tanja RasmussenPuheterapeuttiKahden SI:ta käyttävän lapsen äiti
VIITTEET:Shirai, K., Kawano, A., Ohta, Y. ja Tsukahara, K. (2023) Reading comprehension skill in English as a second language of Japanese middle school students with cochlear implants. Cochlear Implants International 24(1), 6-13Simpson, M. ja Mayer, C. (2023) Spoken Language Bilingualism in the Education of Deaf Learners. American Annals of the Deaf 167(5), 727-744Novogrodsky & Meir (2022) Multilingual children with special needs in early education. Handbook of Early Language Education, 669-696Beere-Scheenstra, R. J., Azar, A. R., Heinzmann, S., Stieger, C., Kompis, M., Caversaccio, M., Bodmer, D., Huber, A., Lehnick, D., Candreia, C. ja Linder, T. (2020) Multicenter Study Investigating Foreign Language Acquisition at School in Children, Adolescents, and Young Adults With Uni- or Bilateral Cochlear Implants in the Swiss German Population. Otology & Neurotology 41(5), 580-587Bunta, F., Douglas, M., Dickson, H., Cantu, A., Wickesberg, J. ja Gifford, R. (2016) Dual language versus English-only support for bilingual children with hearing loss who use cochlear implants and hearing aids. International Journal of Language & Communication Disorders 51(4), 460-472Bunta & Douglas (2013) The effects of dual-language support on the language skills of bilingual children with hearing loss who use listening devices relative to their monolin.gual peers. American Speech-Language-Hearing-AssociationGuiberson, M. (2013) Bilingual skills of deaf/hard of hearing children from Spain. Cochlear Implants International 15(2), 87-92Thomas, E., El-Kashlan, H. ja Zwolan, A. (2008) Children with cochlear implants who live in monolingual and bilingual homes. Otology&Neurotology 29(2), 230-234McConcey-Robbins, A., Green, E. ja Waltzman, S. (2004) Bilingual Oral language Proficiency in Children With Cochlear Implants. Archives of Otolaryngology – Head and Neck Surgery 130(5):644-7Waltzman, S., McConcey Robbins, A., Green, E. ja Cohen, N. (2003) Second Oral Language Capabilities in Children with Cochlear Implants. Otology&Neurotology 24(5):757-63Levi, A., Boyett-Solano, J., Nicholson, B. ja Eisenberg, L. (2001) Multilingualism and Children with Cochlear Implants. https://hearingreview.com/hearing-products/implants-bone-conduction/cochlear-implants/multilingualism-and-children-with-cochlear-implants
Vuoden teeman kunniaksi olemme haastatelleet blogiimme nuoria aikuisia SI-käyttäjiä heidän harrastuspoluistaan. Näiden tarinoiden kautta haluamme näyttää nuoremmille lukijoille miten erilaisten kokeilujen kautta pystyy löytämään juuri itselleen mieluisimpia harrastuksia. Mirella Johansson on 18-vuotias SI-käyttäjä Paraisilta, ja hän liputtaa rohkean kokeilemisen puolesta!
Mikä on ollut suhteesi harrastamiseen lapsena?
Suhteeni harrastamiseen lapsena oli hyvä. Aina kun olin vähän kiinnostunut ja epävarma, että onko jokin tietty harrastus minun juttuni, minua kannustettiin menemään ja kokeilemaan. Minua on aina kannustettu harrastuksien pariin ja erilaisiin työpajoihin, jotka minua edes vähän kiinnostivat. Lapsena harrastin hetken aikaa talvisin hiihtoa sekä partiota muu.taman vuoden. Sain partiosta mukaan elämääni hyvät retkeily- ja ensiaputaidot. Sisäkorvaistutteita en ole koskaan kokenut esteeksi harrastamiselle, mutta otan joissain tilanteissa ne huomioon, riippuu harrastuksesta.
Erilaiset työpajat, joihin osallistuin lapsena ja nuorena, olivat yleensä taiteeseen liittyviä, kuten piirtämiseen, maalaamiseen ja teatteriin.
Mitä harrastat nyt?
Kiireisen arjen keskella minulla on harrastuksena piirtäminen, lukeminen, teatteri, valokuvaaminen ja kunnon ylläpitäminen, koska arjen keskellä usein tarvitsee hetkiä pysähtyä. Olen kiinnostunut erityisesti monipuolisesti taiteesta ja haluan kehittää itseäni. Koko perheeni harrastuksena on ravi- ja ratsuhevoset; hoidamme ystäväperheen hevosia ja satunnaisesti käyn siskojeni kanssa ratsastamassa ratsutallilla.Harrastuksessani olen aina itse pyrkinyt huomioimaan sisäkorvaistutteeni. Usein harrastukseni mahdollistaminen ei ole vaatinut mitään erityisjärjestelyitä. Jos olen mennyt esimerkiksi kokeilemaan kaverin kanssa jotain uutta lajia tai työpajaa niin olen usein puhunut avoimesti sisäkorvaistutteistani lajin ja työpajan vetäjille.
Mitä harrastuksesi on antanut sinulle?
Harrastukset ovat antaneet minulle todella paljon taitoja ja oppeja, esimerkiksi piirtämisen ja maalaamisen tekniikoita. Harrastuksissa olen oppinut luovuutta, pitkäjänteisyyttä, piirtämistä ja maalaamista. Harrastuksissa parasta on se, että voi haastaa ja kehittää itseään ja päästää luovuuden valloilleen. Harrastukseni ovat merkinneet minulle mah.dollisuutta pysähtyä kiireisen arjen keskellä.
Mitä terveisiä/kannustuksen sanoja haluaisit kertoa pienille kuulovammaisille lapsille, jotka miettivät harrastuksen aloittamista, tai sitä mikä olisi heidän lajinsa?
Haluaisin kertoa pienille kuulovammaisille lapsille tämän: älä ajattele sisäkorvaistutteiden olevan este tietyn lajin harrastamiselle. Ole avoin siitä, että sinulla on sisäkorvaistutteet. Kokeile rohkeasti, jos edes vähän se tietty harrastus kiinnostaa!
Nuoruuden myllerrys
Aivot ovat nuoruusiässä myllerryksessä. Sosiaalinen tarve kuulua porukkaan korostuu ja elämyshakuisuus ja reagointi tunnepitoisiin asioihin lisääntyvät. Aivojen otsalohkot, jotka ovat vastuussa monista oman toiminnan ohjailun osista ja tunteiden säätelystä, kehittyvät vielä pitkään murrosiän jälkeen, vielä reilusti yli 20-vuotiaanakin. On siis ymmärrettävää, että nuoruudessa tunteet kuohuvat ja tunnereaktioita on aidosti vaikeampi hillitä. Samaan aikaan nuori käy läpi itsenäistymiskehitystä, johon kuuluu etäisyyden ottaminen lapsuudenperheestä. Etäisyyden ottaminen auttaa oman itsensä löytämisessä ja kehittymisessä omaksi persoonakseen, jolla on omat arvot ja mielipiteet.
Kuulovamma osana nuoren minäkuvaa
Minäkuva tarkoittaa käsitystä omasta itsestään: kuka olen, millainen olen. Minäkuva muuttuu läpi elämän ja muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kuulovammaisen nuoren positiivisen minäkuvan muodostumiselle tärkeä pohja onkin se, miten läheiset ihmiset ja ympäristö suhtautuvat kuulovammaan. Nuorta voi tukea vahvuuksien.sa tunnistamisessa ja realistisen kuvan muodostamisessa itsestään ja ominaisuuksistaan. Kuulovamma on yksi osa nuorta. Se voi tuntua yhdeltä pieneltä osalta muiden ominaisuuksien joukossa, tai tärkeimmältä osalta omaa itseä. Ihan niin kuin kaikki muutkin piirteet, joita liitämme itseemme.
Jos nuori kohtaa ympäristössään erilaisuutensa takia ikävää kohtelua, se voi olla riski positiivisen minäkuvan rakentumiselle. Kuulolaitteet, kuulon apuvälineet ja viittomakielen käyttö ovat ympäristölle näkyviä osoituksia omasta erilaisuudesta. Joillekin nuorille voi olla ahdistavaa se, että oma erilaisuus näkyy toisille ulospäin, jos haluaisi vain olla samanlainen kuin kaikki muut. Ryhmiin kuulumisen kokemukset ovat olennainen osa identiteettiämme. Kuulovammaiselle nuorelle on tärkeä päästä tapaamaan muita kuulovammaisia nuoria, jakamaan kokemuksia ja kokemaan yhteenkuuluvuutta. Vertaistuen myötä oman ominaisuuden liittäminen positiiviseksi osaksi itseä helpottuu.
Nuoruudessa käsitys omasta itsestä laajenee, ja itseään alkaa ajatella konkreettisten ominaisuuksien ja tekemisten sijaan laajemmin ja abstraktimmin. Sisäkorvaistutetta käyttävä nuori voi pohtia esimerkiksi onko hänen identiteettinsä kuuro vai kuuleva. Joitakin nuoria voi helpottaa se, että määrittelee itsensä selvästi, toisia taas voi helpottaa se, että voi olla joustavasti eri roolissa eri tilanteissa. Mitään lopullista ei onneksi tarvitse nuoruudessa itsestään päättää, ja identiteettimme muokkautuu läpi elämän. Se, mikä tuntuu tällä hetkellä hyvältä tavalta määritellä itsensä, riittää.
Suunta tulevaisuuteen
Kaikkien nuoruuteen kuuluvien muiden muutosten lisäksi nuorelle ajankohtaista on tulevan opinto- ja työelämän suunnan miettiminen. Missä vaiheessa nuori sitten onkaan pohdinnoissaan tulevaisuutensa osalta, olennaista on, että asioita voi käsitellä luotettavien aikuisten tai kavereiden kanssa. Nuoret elävät nykyään aikaa, jossa valinnanvapaus avaa mahdollisuudet lukuisiin eri tulevaisuudennäkymiin. Samalla kun valinnanvapaus lisää nuorten hyvinvointia, vapaus tuo mukanaan myös vastuuta. Itseään etsivälle nuorelle voi olla varsin ahdistavaakin, että vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomasti. Joku nuori voi kokea kuulovamman rajoittavan tulevaisuuden mahdollisuuksiaan ja joku toinen kokee, ettei kuulovamma vaikuta asiaan mitenkään.
Haaveet ovat mielen hyvinvoinnille tärkeitä. Jos tuleva haaveammatti on kuulon kannalta jonkin verran haasteellinen, ratkaisu ei automaattisesti ole, että haaveesta täytyy luopua. Sen sijaan voi pohtia, onko haave niin tärkeä, että on valmis tavoittelemaan sitä, vaikka se vaatisi paljon työtä, pinnistelyä ja ponnistelua. Onneksi nuorena tehdyt valinnat koulutuksesta ja ammatista eivät ole lopullisia. Mielen muuttaminen ja uudelleenkouluttautuminen on mahdollista, ja kokemuksen kautta voi huomata mikä sopii itselle parhaiten.
Sopeutumisprosessin tukeminen kuntoutuksessa
Kuntoutustyössä Kuulo-Auriksen psykologina pääsen kohtaamaan ja tukemaan kaikenikäisiä kuulovammaisia ja heidän läheisiään. Kuuloasioiden liittäminen osaksi omaa itseä on aina yksilöllinen prosessi. Iästä riippumatta kuntoutujat voivat olla hyvin eri vaiheissa siinä, mitä he ajattelevat itsestään ja kuulovammastaan. Jotkut lapset ovat kuntoutuksessa päässeet tapaamaan toisia kuulokojeiden tai sisäkorvaistutteiden käyttäjiä ensimmäistä kertaa. Joku on voinut nähdä kuulolaitteen aiemmin vain iäkkäillä ihmisillä, eikä koskaan toisella lapsella. Mitä oivalluksen kokemuksia, kun lapsille avautuu konkreettisesti se, että en olekaan ainoa!
Aikuiskuntoutujien kohdalla sopeutumista omaan tilanteeseen tarvitaan yhtä lailla kuin aiemmissakin ikävaiheissa, riippumatta siitä, missä vaiheessa kuulovaikeudet ovat tulleet osaksi elämää. Vaikka olisi ollut lapsuudestaan saakka huonokuuloinen, kuuloasioiden liittäminen osaksi omaa identiteettiä voi avautua vasta paljon myöhemmin elämässä, jos asia on jotenkin jäänyt käsittelemättä ja sen ajattelulle ei ole syystä tai toisesta ollut tilaa tai mahdollisuutta.
Nuoruus on erityisen herkkä vaihe, jolloin tukea kuulovamman kanssa elämiseen tarvitaan. Joku nuori voi kokea kuulon apuvälineiden käyttämisen hyvin luontaisena asiana ja kuulovaikeuksien olleen luonnollinen osa elämää ja osa omaa identiteettiä aina. Joku toinen voi taas kokea valtavaa tuskaa siinä ristiriidassa, miten haluaisi kuulla tavallisesti, ja oman tilanteen hyväksyminen voi olla todella vaikeaa. Asioiden äärelle pysähtyminen on aina arvokasta. Kuntoutuksessa sopeutumisen prosessia ja oman elämänpolun löytymistä on hieno seurata ja olla tukemassa. On palkitsevaa nähdä, miten kuntoutuksen ja muun saamansa tuen myötä nuori kasvaa omaan parhaaseen potentiaaliinsa ja kulkee kohti mahdollisuuksia avoinna olevaa tulevaisuuttaan.
Kati PekkalaPsykologi, Kuulo-Auris Oys-posti: kati.pekkala@auris.fi
Toimitus ja taitto: Isa Pulli
