Jäsentiedote 2-2021 tekstiversio


LapCI ry:n tiedote toukokuu 2021

Pääkirjoitus:
Tervehdys perheet!

Kuusi vuotta sitten kohdatessamme esikoisemme kuulovamman ja sen realiteetit, olimme suoraan sanottuna hämmentyneitä ja tunteiden myllerryksessä. Tuona herkkänä aikana LapCI ry:stä tuli meille perhe, joka antoi tukea ja toivotti meidät tervetulleiksi.
Rakas edeltäjäni Minna Mäkelä oli ensimmäinen henkilö LapCI ry:stä, johon tutustuimme. Hänen ajattelevaisuutensa, ystävällisyytensä ja kaukokatseisuutensa valoi meihin toivoa ja auttoi meitä näkemään mahdollisuuksia. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Tiedän myös sen, että hän on tehnyt saman monelle muullekin perheelle.
Tämän tiedon siivittämänä tunnen suurta vastuuta kantaa tätä soihtua. Tunnen myös nöyryyttä sitä luottamusta kohtaan, mikä harteilleni on asetettu, ja toivon, että pystyn täyttämään sen tuomat odotukset. Aion pitäytyä LapCI ry:n arvoissa, joita ovat ”avoimuus”, ”itsenäisyys” ja ”yhdessä oppiminen ja tekeminen”, sekä auttaa yhdistystä menemään nykypäivän haasteissa eteenpäin ja LapCI ry:n perheen yhteistä hyvää kohti.
Kirjoittaja: Puheenjohtaja Ali Ghiasi
Alkuperäinen, englanniksi kirjoitettu versio Alin tervehdyksestä on luettavissa blogissamme: lapci.fi/blogi/lapci-ryn-toimisto/vuosikokous-2021.

Uusia kasvoja niin toimistolla kuin hallituksessa

Niin siinä vain kävi, että roolit LapCI ry:n toimistolla vaihtuivatkin pikaiseen tahtiin. Viime vuonna CIsupajan projektikoordinaattorin puikkoihin palannut Marianne Peltoniemi suuntasi äitiyslomalle huhtikuun lopusta. Mariannen äitiysloman sijaiseksi paikalle siirtyi Isa Pulli, joka on toiminut viimeisen vuoden ajan LapCI ry:n järjestöassistenttina. Lisäksi toukokuussa toimistolla tulee aloittamaan uusi järjestöassistentti Katariina, jonka pääsemme esittelemään teille seuraavassa tiedotteessa. Vaikka (etä-)toimistolla kasvot ovatkin vaihtuneet melko tiuhaan vuoden sisällä, on hauska ja kannustava tunnelma sekä tekemisen henki säilynyt samana. Otamme innoissamme uuden järjestöassistentin joukkoomme emmekä malta odottaa, että pääsemme tekemään töitä taas kasvotusten.

Hallituksen uudet tuulet

LapCI ry:n Vuosikokous järjestettiin toista vuotta peräkkäin etänä, mutta emme antaneet tämän lannistaa kokouksen menoa. Päätimme, että yhdistys tarjoaisi kaikille osallistujille 25 euron edestä kokouseväät, ja se osoittautuikin erinomaiseksi ideaksi, sillä jo pelkät kuvat osallistujien herkkupöydistä olivat omiaan nostattamaan tunnelmaa. Vuosikokous meni muuten perinteisen kaavan mukaan: kävimme läpi edellisen vuoden vuosikertomuksen, toimintasuunnitelman sekä tilinpäätöksen. Vuosikokous vahvisti, että jäsenmaksut pysyvät tänäkin vuonna samoina. Hallituksen jätti kolme jäsentä (mm. yhdistyksen edellinen puheenjohtaja Minna Mäkelä), mutta hallitukseen myös liittyi kolme uutta. Nämä uudet hallituksen jäsenet ovat Tanja Rasmussen, Lotta Enqvist sekä Lasse Vilminko: tervetuloa mukaan!

LapCI ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Ali Ghiasi. Ali on sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen isä ja ollut mukana yhdistyksen toiminnassa jo pitkään.
Olet jo luultavasti törmännyt Alin kirjoittamiin vieraskynäartikkeleihin blogissamme kuluneena talvena tai nähnyt häntä monissa tapahtumissamme, sillä Ali ottaa aktiivisesti osaa niin yhdistyksen toimintaan ja sen suunnitteluun kuin myös edunvalvontaan. On-
nea ja menestystä uuteen rooliin Alille!

Kelahattukilpailu oli suuri menestys

Maaliskuussa pistimme käyntiin yhden yhdistyksemme historian luovimmista kilpailuista: Muusikko Anssi Kelan suojeleman, Kolmen Kaverin Jäätelön sponsoroiman ja Deafmetalin kanssa yhteistyössä toteutetun Kelahattukilpailun. Kilpailussa tarkoituksena oli suunnitella sisäkorvaistutteen puheprosessoreihin sopiva kelahattu, joka tulisi osaksi Deafmetalin LapCI ry:lle suunnittelemaa kelahattumallistoa. Osallistujille annettiin vapaat kädet värien, kuvioiden ja muun toteutuksen suhteen, ja niin saimme toinen toistaan upeampia ja hauskempia kelahattusuunnitelmia. Kilpailussa toimineen raadin työ ei ollut helppo: yksittäisiä kelahattusuunnitelmia lähetettiin lopulta 39 kappaletta ja toteutettavia töitä oli lähes yhtä monta. Valintoja pohdittiin pitkään, mutta lopulta raati päätyi valitsemaan voittajiksi kolme kelahattua sekä yhden kunniamaininnan arvoisen hatun. Kaikki neljä hattua tulevat loppukeväästä osaksi Deafmetal x LapCI ry mallistoa!

LapCI ry:n jäsenille meillä on erityinen tarjous: koodilla LAPCIRYJASEN saat tilatessasi tulevan malliston sivuilta 10% alennuksen! Tilaa perheenne imppapäälle upea kelahattu osoitteessa fi.deafmetal.store.

Haluamme kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita upeista kelahattusuunnitelmista! Jos se vain olisi ollut mahdollista, olisimme mielellämme toteuttaneet useamman. Alle olemme keränneet kilpailussa voittaneet kelahattusuunnitelmat sekä muutaman muun kilpailuraatia erityisesti ilahduttaneen suunnitelman.

CISUMUSA: PUHEMUSKAREITA KUULON JA KIELEN TUEKSI
Puhemuskari ei saisi loppua ikinä

Keväällä 2021 toteutettiin toista kertaa hankkeen aikana etäpuhemuskari. Ryhmä koostui 3-5-vuotiaista lapsista, jotka käyttivät kuulon apuvälineinä kuulokojeita ja sisäkorvaistutteita. Lasten lisäksi puhemuskareihin osallistui aina myös vanhempi, mutta ruutujen takana nähtiin välillä innokkaita sisaruksiakin.

Etenkin laululeikit nousivat palautteista lapsia motivoivaksi lähteeksi ja erilaisten soittimien soittaminen kiinnosti. Lapset oppivat uusia lauluja, puheenkehityksessä nähtiin edistystä ja vanhempien sekä lasten laulaminen ja musiikin käyttö lisääntyi toiminnan myötä. Myös lapsilta saatiin sydämellistä palautetta puhemuskarista.

”Meillä lapsi tirautti ihan itkut muskarin jälkeen kun kuuli että ensi kerta on viimeinen. Mikään ei kuulema korvaa tätä ja muskari ei saisi loppua ikinä!”

Ryhmän vertaisviikonloppu jouduttiin jälleen perumaan koronarajoitusten vuoksi. Etäyhteydet ovat tulleet varmasti
monelle tutuksi tämän vuoden aikana ja vaikka se onkin kätevä väline vertaisperheiden tapaamispaikkana, ei se kuitenkaan monen mielestä korvaa lähitapaamisia. Vertaistuki ei jäänyt kuitenkaan kokonaan puuttumaan. Palautteista nousee esille etenkin se, että lapset saivat toiminnasta tukea kuulovammansa hyväksymiseen.

Syksyllä hanke muuttaa Tampereelle

Syksyllä 2021 muutetaan jälleen uudelle paikkakunnalle Tampereelle. Tampereella toteutetaan lähiryhmä, johon osallistuu 1-3-vuotiaita sisäkorvaistutteen käyttäjiä vanhempineen. Tampereen ohjaajat toteuttavat syksyn aikana myös etäryhmän 1-2-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Tampereella on ollut suuri kiinnostus puhemuskareihin ja molemmat ryhmät täyttyivät nopeasti.

Uudet puhemuskariohjaajat, puheterapeutti Ulla Sergejef ja musiikkipedagogi, puheterapeutti Mikaela Molander jatkavat puhemuskarimallin kehittämistä siitä, mihin edelliset ohjaajat jäivät. Toimintaan osallistuu syksyllä myös neljä logopedian (puheterapeutti) opiskelijaa ohjaajien rinnalla.

CIsumusa juurruttaa musiikkitoimintaa

Tämän kevään aikana kuulovammaisille lapsille suunnattua musiikkitoimintaa on juurrutettu myös Etämuskarituokion ja Kuulomusiikkiryhmän muodossa.

Kuulomusiikkiryhmän tuokioita toteutettiin yhteistyössä Resonaarin kanssa yhdeksän kertaa. Toimintaan osallistui entisiä puhemuskarilaisia ja ohjaajana toimi CIsumusan puhemuskareiden luottovetäjä Juha-Matti Grönlund.

Juha-Matti ohjasi myös jo toista kertaa CIsupajan kanssa yhteistyössä toteutetun Etämuskarin, joka innosti eri ikäisiä kuulovammaisia lapsia ja heidän sisaruksiaan musisoimaan etäyhteyden kautta kotioloissa.
Keväisin terveisin, CIsumusan projektikoordinaattori Saana

Tiedotteen toimitus ja taitto: Saana Poutanen, Isa Pulli ja Marianne Peltoniemi