Jäsen tiedote 1 – 2018 tekstiversio


Tervehdys perheet!

Saimme talvea jälleen odottaa mutta ainakin
nyt Runebergin päivänä meillä Nokialla ulkona
paukkuu pakkanen ja hanget kimaltelevat.

Saimme Leenan takaisin toimistolle ja nyt hän
on kuukauden ajan ehtinyt perehtymään uu-
siin tuuliin, joita Ulla sai aikaan. Toki odotamme
myös Leenalta itseltään uusia ideoita, joita
hän ulkopuolelta palatessaan huomaa.

Tänä vuonna teemanamme on ”Positiivinen
minäkuva ja identiteetin rakentaminen”.
Teemaa tullaan käsittelemään tiedotteissa
ja tapahtumissa. Varsinaisesti aihe ei ole
meille uusi vaan tätä varten aloimme aikoinaan
järjestämään ensimmäisiä Cisupajoja.
Lapsemme ovat usein altavastaajina luokkakavereihinsa
nähden ja halusimme pajoissa
vahvistaa omaan osaamiseen luottamista ja
lisätä rohkeutta toimia muiden ikätovereiden
joukossa.

Viime vuoden lopun tapahtumista löydätte
kuulumisia tiedotteesta ja tulevista esitietoa.

Nähdään, yhdessä olemme enemmän!

Minna Mäkelä
puheenjohtaja
LapCI ry

LapCI ry:n TAPAHTUMAKALENTERI 2018

SI-perhepäivä – CI Family Day 24.3.2018, Helsinki*
SI-nuorten tapaaminen 3.3.2018 Vantaa*

Vuosikokous 14.4.2018 Turku*

Kevään luovan toiminnan kerho Helsinki*

Musaleiri 4.-8.6.2018 Resonaari, Helsinki

Pienten lasten musapaja 9.6.2018 Resonaari, Helsinki*
Englannin leiri 22.-28.7.2018 Boston Spa, Iso-Britannia

Kesäpäivät 18.8.2018 Kuopio*
Syksyn luovan toiminnan kerhot Helsingissä ja Tampereella*

Pienten SI-lasten perheiden viikonloppu 6.-7.10.2018, paikka vielä avoin.

SI-nuorten viikonloppu 27.-28.10.2018, Tampere

Pikkujoulut 24.11.2018, paikka vielä avoin.*

Lisäksi myös CIsupajasia ympäri vuoden!

Yhteistyötapahtumia:

SKUL:n nuorten laskettelumatka 21.-25.2.2018, Iso-Syöte

Kuulovamma ja harrastukset-kurssi 17.3.2018, Pajulahti / KLVL ry

Kuuloalan yhteinen kevätpiknik 19.5.2018, Seurasaari, Helsinki*

SKUL:n nuorten urheiluleiri 2.-7.7.2018, Vierumäki
SKUL:n lasten urheiluviikonloppu 14.-16.9.2018, Vierumäki

Ilmoittautuminen tapahtumiin löytyy LapCI ry:n nettisivuilta Tapahtumat-kohdasta.
*-merkityt tapahtumat ovat maksuttomia. Muihin tapahtumiin on osallistumismaksu, josta
voi hakea alennusta tai vapautusta. Tiedusteluja voi laittaa meilillä toimistolle: info@lapci.fi.

Vertaisperhetapahtuma pienten lasten perheille Valkeassa talossa.
Ohjelmassa vertaiskeskustelua ja yhdessäoloa. Lapsille järjestetään lastenhoito.
Tapahtuma on kaksikielinen – suomi & englanti.
Come to meet other families with young CI-children
in Haaga’s Light House. We will organize child care for kids,
and parents can chat about CI issues in their own peer group.
Both in English and Finnish.

SI-Perhepäivä – CI- Family Day
lauantaina 24.3.2018 klo 10-13
Valkea Talo (Ilkantie 4, 00400 Helsinki)
Ilmoittaudu viimeistään 15.3.2018
osoitteessa: http://www.lapci.fi/cifamilyday

Happy Cochlear Implant Day 25.2.

Iloista sisäkorvaistutekäyttäjien päivää!
Ota kuva ÄÄNESTÄ, JOKA ILAHDUTTI. KERRO MIKSI valitsit juuri sen kuvan.
Postaa se Instagramiin tai Facebookiin hashtageillä:

lapciry #CIDay2018 & #CochlearImplantDay.

Linnunlaulu, lumennarina, jäiden rapina, puhelin, jossa soi
lempikappale… Osallistujien kesken arvotaan leffalippuja!

Hei kaikki LapCI ry:n jäsenet!

Täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee Peppiina, 22-vuotias tuplaimplantoitu
opiskelijatyttö. Palasin juuri puolen vuoden opiskelijavaihdosta Uppsalasta,
Ruotsista. Minun on vieläkin vaikea uskoa sitä, että jouduin juuri
hyvästelemään kaikki ne ihmiset, joista muodostui minulle iso perhe Uppsalassa.
Kiteyttäisinkin vaihtoni yhteen sanaan: ikimuistoinen.

Mistä kaikki sai alkunsa? Kuinka päädyin opiskelijavaihtoon?

Englannin oppiminen oli minulle haastavaa peruskoulu- ja lukioaikoinani.
Englanti oli koulussa heikoin lenkkini paitsi huonon kuuloni niin
myös osin motivaation puutteenikin takia. Päätin kuitenkin tehdä asialle
jotain päästyäni yliopistoon sisään. Vaikka englanti oli aina ollut ykkösinhokkiaineeni
ja pelkäsin sen puhumista, olin kuitenkin jo pidemmän aikaa
haaveillut vaihdosta ja ulkomaille muuttamisesta. Yliopistossa päätökseni
lähteä vaihtoon kypsyi, ja uskaltauduinkin vihdoin 3. opiskeluvuotenani
hakemaan vaihtopaikkaa. Tunsin olevani henkisesti valmis lähtemään ulkomaille,
vaikkakin ajatus yksin pärjäämisestä vieraalla kielellä pelotti
suunnattomasti. Päätöstä Ruotsiin lähtemisestä helpotti kuitenkin se,
että pystyisin turvautumaan tarvittaessa ruotsin kieleen, jota koen kuulevani
paremmin. Tosin ensisijainen tarkoitukseni oli puhua englantia – ja
niinhän siinä kävikin, sillä puhuin pääasiassa englantia koko vaihdon ajan.
Vaihtoaika meni kuin siivillä. En olisi ikinä uskonut, miten nopeasti englanti
alkaisi sujumaan, ja kuinka paljon ihania ihmisiä tapaisin Uppsalassa.
Tutustuin moniin erimaalaisiin ihmisiin ja samalla avarsin maailmannäkemystäni.
Sain olla oma itseni, sillä kaikki vaihto-opiskelijat olivat erilaisia
kulttuuritaustan takia. Pääsin selittelemään sisäkorvaistutteistani useampaan
otteeseen – osa vaihtareista kummasteli, osa kiinnostui. Vaihto-opiskelijayhteisömme
oli niin monikirjavainen, että kaikki olivat tervetulleita
mukaan joukkoon.

Voin nyt ylpeänä sanoa, että Uppsalaan lähteminen oli yksi elämäni
parhaimmista päätöksistä. Koen ennen kaikkea ylittäneeni itseni.
Minä, joka pelkäsin ja inhosin niin paljon englannin tunteja peruskoulussa,
innostuin englannin kielen puhumisesta Uppsalassa.
Koen, että itsetuntoni kasvoi todella paljon vaihdon myötä, sillä
ennen vaihtoa minua suorastaan hävetti huono englannin kielen
taitoni. Vaikka en osaa edelleenkään puhua englantia täydellisesti,
osaan puhua sitä sujuvasti ja ymmärrettävästi. Olen tajunnut,
että se riittää. Enää minun ei tarvitse häpeillä asiaa turhaan.

Haluan sanoa teille kaikille CI-käyttäjille sen, että muistakaa unelmoida
ja tehdä unelmistanne totta. Voin itse sanoa saavuttaneeni
pitkäaikaisen haaveeni vaihto-opiskelun myötä, vaikka
aluksi epäilinkin sen toteutumista. Uskaltakaa siis rohkeasti tavoitella
unelmianne! Itse haaveilen seuraavaksi matkustavani
ympäri maailmaa uusia kansainvälisiä ystäviäni tapaamassa.

Ihanaa Uutta Vuotta 2018 kaikille LapCI ry:n jäsenille!

  • Peppiina Heikkilä

Psst! Huomasitko, että meidän nettisivumme ovat päivitetyt!
Käy kurkkaamassa mm. uudet arjen-, kirja- & linkkivinkit! Tulemme myös testaamaan uutta
chattipalstaa, jossa vertaiset vastaavat ja keskustelevat. Seuratkaa FB-mainontaa!
www.lapci.fi

LapCI ry:n pikkujoulut

LapCI ry:n pikkujoulut järjestettiin lauantaina 25.11.2017
Lohjalla Tytyrin Elämyskaivoksessa 110 metrin syvyydessä.
Paikalla oli yhteensä 11 perhettä.

Pikkujoulut alkoivat maittavalla jouluruoalla. Kun kaikki
olivat saaneet vatsat täyteen, lähdimme Tytyrin oppaan
ohjaamalle Tytyri-kierrokselle. Kierroksella pääsimme istumaan
kaivoskoneiden kyytiin, etsimään vuorenpeikkoja ja
kuulemaan tietoa kaivoksesta ja sen työntekijöistä.

Kun tulimme takaisin juhlatilaan kierrokselta, oli vuorossa
imppojen tuunausta ja kasvomaalausta. Tarjolla oli myös kakkua
18-vuotiaan LapCI ry:n kunniaksi. Paikalle saapui myös erityinen
juhlavieras, Joulupukki! Joulupukki toivotettiin laulaen
sisään ja jokainen lapsi uskalsi hakea häneltä pienen lahjan.

Kun joulupukki lähti oli vielä aikaa tuunata impat loppuun ja
vaihtaa kuulumisia muiden perheiden kanssa. Osa vanhemmistakin
sai lasten maalaamia kasvomaalauksia koristeeksi
poskille. Lopuksi päätimme osallistua vielä halukkaiden kanssa #kokosuomiviittoo-kampanjaan, joten opettelimme viittomaan

Maamme-laulun ja videoimme sen julkaistavaksi some-kanavissa.
Haaste siis suoritettu erinomaisesti viittoen!

”Lapselleni on todella tärkeää nähdä muita lapsia joilla on impat. Sekä veljille jotka
näkevät myös muita perheitä joissa perheen jäsenillä on impat ja joilla ei ole. He
näkevät, että näin toimivat ja elävät monet muutkin.”

Tervehdys LapCI ry:n toimistolta!

Olen astunut takaisin Ullan huolella hoitamiin saappaisiin LapCI ry:n toiminnanjohtajana.
Kolme vuotta Singaporessa sujahtivat ohi vauhdilla, ja
paluu talvisen raikkaaseen Suomeen tuntuu oikein hyvältä!

Miten mukava onkaan huomata, että LapCI ry:n vakiintuneet toimintamallit
elävät ja pyörivät. CIsupajatoiminnan tapahtumat ja kerhot
näyttävät olevan edelleen suosittuja, musaleirejä ja Englannin leiriä
suunnitellaan. Tapahtumia toteutetaan sekä LapCI ry:n omina että yhteisesti
muiden alan toimijoiden kanssa, ja yhdessä tekeminen onkin tulevaisuuden suunta.

Minua kiinnostaa tutustua uuteen polveen jäsenperheitämme, joita on
kolmen vuoden sisään tullut paljon. Lapsenne saavat molemminpuoleisen
sisäkorvaistutteen varhain, varhemmin kuin edellisen polven lapset. Millaisia
ovat teidän tarpeenne? Millaisia toimintamalleja toivotte lastenne
itsetunnon vahvistamiseksi? Millaisia keskusteluja kuuroudesta teidän perheissänne
käydään? Millaisia kuulovammaisia lapsenne kokevat olevansa
– millainen on heidän identiteettinsä?

Meneillään on tärkeitä keskusteluja esim. kuntoutuksen ja sote-uudistuksen parissa. LapCI ry:tä tarvitaan edelleen kuulovammakentällä dynaamisena ja ketteränä toimijana ja sisäkorvaistutelasten edunvalvojana. Pysykäämme kuulolla ja kartalla. Olemme toimistolla teitä varten – ottakaa yhteyttä kaikenlaisissa asioissa, isoissa ja pienissä!

LapCI ry:n toiminnanjohtaja Leena Hasselman
leena.hasselman@lapci.fi, 0400 914 583

Tulevia tapahtumia

Koko perheen vertaistapahtuma SI-lasten perheille lauantaina 17.3.2018 Pajulahdessa. Ohjelmassa
vanhemmille luentoja ja vertaiskeskustelua, lapsille liikunnallisia lajikokeiluja. Lisätiedot
tapahtumasta ja ilmoittautuminen tulevat LapCI ry:n sivuille lähempänä tapahtumaa. Tapahtuma
järjestetään yhteistyössä KLVL ry:n kanssa.

Kuulovamma ja
harrastaminen -kurssi
17.3.2018

Luovan toiminnan kerho
kevät 2018, Helsinki

LapCI ry järjestää Luovan toiminnan kerhon yhteistyössä KLT:n kanssa. Kerhossa pelaamme,
askartelemme, käymme retkellä, leikimme ja kuvaamme elokuvaa. Kerho on suunnattu kaikille
alakouluikäisille sisäkorvaistutetta käyttäville ja muillekin kuulovammaisille lapsille. Kerho on
maksuton! Mukaan mahtuu 10 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ohjaajina toimivat Viivi Kilpeläinen
& Marika Rajala. Rohkeasti vain kaikki mukaan! Toivomme kerhoon mukaan myös uusia kerholaisia.
Kerho kokoontuu neljä kertaa. Maanantaisin: 26.2. & 5.3. ja keskiviikkoisin 14.3. & 21.3. klo: 17.00-
18.30 klo:17.00-18.00 Paikka: Pohjois-Haagan yhteiskoulu
(Pietari Hannikaisen tie 6, 00400 Helsinki)
Ilmoittautuminen viimeistään 20.2.2018 osoitteessa: http://www.lapci.fi/kerho2018/

Haluaisitko tuottaa sisältöä eri
some-kanavillemme? Ota yhteyttä:
viivi.kilpelainen@lapci.fi

Tietoa ajankohtaisista tapahtumista
www.lapci.fi

• Puheenjohtaja Minna Mäkelä
minna.lapci@gmail.com, 050 5609907
• Toiminnanjohtaja Leena Hasselman
leena.hasselman@lapci.fi, 0400 914 583
• Projektikoordinaattori Mari Mäenpää
mari.maenpaa@lapci.fi, 045 8590888
• Järjestöassistentti Viivi Kilpeläinen
viivi.kilpelainen@lapci.fi, 040 5645656

MUITA TÄRKEITÄ KONTAKTEJA

• Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto (KLVL
ry) on sisarjärjestömme, jonka kanssa teemme
yhteistyötä. Me molemmat yhdistykset olemme
lasten ja perheiden asialla, joten molempiin
kannattaa kuulua ja toimintaan osallistua.
www.klvl.org.
• Facebookissa on oma keskustelupalsta
Kuulovammaisten lasten vanhemmille. Sinne
pääsee laittamalla Facebookin haku -kenttään
”Kuulovammaisten lasten vanhemmat”.
• SI-käyttäjien Facebook -ryhmästä löydät aikuisia
SI-käyttäjiä ja lasten vanhempia: www.facebook.
com/groups/29029387332/ Ylläpitäjä hyväksyy
sinut ryhmän jäseneksi, kunhan kerrot, että olet
lapsen vanhempi, SI-käyttäjä tai implantointia
harkitseva.
• Facebookissa on myös Sisäkorvaistute –
vertaistukiryhmä käyttäjille, harkitseville
ja läheisille: www.facebook.com/
groups/1055667584490427
• Satakieliohjelma on valtakunnallinen
verkosto, jonka toimintaan kannattaa
tutustua: www.satakieliohjelma.fi.
• Kuurojen Liiton toiminnasta lapsista aikuisiin
löytää tietoa: www.kuurojenliitto.fi.
• Kuurojen Palvelusäätiön (KPS) viittomakielen
opetusohjelmasta eli Juniori-ohjelmasta tietoa:
www.kuurojenpalvelusaatio.fi/fi/apua-arkeen/
viittomakielen-juniori-ohjelma/.

YHTEYDENPITOA

Tervetuloa LapCI ry:n SI-nuorten tapaamiseen
3.3.2018 Vantaalle viihdekeskus Flamingoon!
Tapahtuma on suunnattu n. 12-15-vuotiaille
sisäkorvaistutekäyttäjille. Ohjelmassa on
luvassa hohtominigolfia & ruokailu Rax-
buffetissa. Tapahtuma on maksuton!
La 3.3.2018 klo 15.00-18.00, Flamingo
Viihdekeskus, Tasetie 8, 01510 Vantaa.

Ilmoittautuminen viimeistään 23.2.2018
osoitteessa: http://www.lapci.fi/si-tapaaminen

SI-nuorten tapaaminen,
3.3.2018, Vantaa

Vuosikokous 14.4.2018,
Turku

Lämpimästi tervetuloa LapCI ry:n vuosikokoukseen!
Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tapahtumaan osallistuminen
on maksutonta. La 14.4.2018, klo 11.00-15.30, Turun linna, Linnankatu 80, 20100
Turku. Lastenhoito järjestetään tapahtuman ajaksi. Lapsille ohjelmassa mm. ritaritehtävien
ratkaisemista ja linnassa seikkailemista. Vuosikokouksen jälkeen perheet pääsevät
yhdessä Pikkuritarikierrokselle. LapCI ry tarjoaa lounaan ja välipalan. Ilmoittautuminen:
http://www.lapci.fi/vuosikokous2018/

Musaleiri 2018

LapCI ry:n kesän 2017 Musaleiri 8-13-vuotiaille
järjestetään 4.-8.6.2018.

Ensisijaisena SI-lapset. Mikäli tilaa jää, niin sisarukset ja muita kuulolaitteita käyttävät ovat
tervetulleita myös. Max 8 lasta /leiri. Hinta: 100 e, sisarus 75 e.
Täysihoito. Musiikin opetusta on 4 h /pv. Lisäksi teemme retkiä (esim. Korkeasaari ja
seikkailupuisto) ja leikimme paljon myös ulkona.

Ilmoittautumiset osoitteessa: www.lapci.fi/
ilmoittautuminen-musaleirille1/

Tiedotteen toimitus ja taitto: Viivi Kilpeläinen

”Lapsellemme on aina tärkeää huomata, että hän ei ole yksin kuulovammansa kanssa
ja että myös muilla ihmisillä on sisäkorvaistutteita. Vanhemmille se on mukavaa
yhdessäoloa ihmisten kanssa joilla on samanlainen tilanne kuin meillä.”