Esittelyssä uudet hallituksen jäsenet: Lotta


Kuvassa lukee "Hallitus esittäytyy", alla LapCI ry:n logo

LapCI ry:n hallitus sai tänä vuonna kokonaiset kolme uutta kasvoa riveihinsä. Tämän kunniaksi päätimme pitää tällä viikolla blogissamme pienen esittelykierroksen ja pistää uudet hallituslaiset kertomaan hauskoja faktoja itsestään. Teetimme samaisen haastattelun hallituksen jäsenten kanssa viime vuonnakin, ja heidän vastauksensa voit löytää tästä linkistä. Viimeisenä esittelyvuorossa on Lotta Enqvist!

Kuvassa Lotta itse ottamassaan selfiessä veden äärellä.

Hei! Kuka olet ja mistä tulet?

Olen nimeltäni Lotta Enqvist ja tulen Helsingistä, jossa olen asunut oikeastaan koko ikäni. Opiskelujen aikana olen pari kertaa asunut ulkomailla: Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa.

Minkä asian teet eri tavalla kuin muut?

En osaa tähän sanoa. Pitäisi tietää, että mitä ne muut puuhaavat.

Kenen (elävän tai kuolleen) kanssa viettäisit päivän, jos saisit valita kenet tahansa koko maailmassa?

Tuli mieleen, että Peppi Pitkätossu voisi olla aika mainioita seuraa vaikka ei olekaan oikea henkilö!

Minkä taidon haluaisit osata ja miksi?

Iskeä vasenta ja oikeaa silmää. Nyt osaan vain vinkata vasenta ja muut perheenjäsenet osaavat molempia.

Missä tv-sarjassa haluaisit näytellä ja miksi?

En haluaisi näytellä missään sarjassa. Viihdyn paremmin taustajoukoissa.

Mikä on paras biisi/laulu jota kuunnella kesällä?

Kuuntelen musiikkia oikeastaan vain silloin kun juoksen, eli joku lenkkilistan kappaleista, esim. Wallows: Picture of Girls. Tässä on sopiva rytmi juoksemiseen. Sanoilla ei ole väliä.

Mikä on paras sisäkorvaistutteisiin liittyvä neuvo, jonka olet koskaan saanut?

Use or lose it. Impat päässä aina kun silmät ovat auki. 

Mitä tuot mukanasi LapCI ry:n toimintaan? 

Olen innoissani, että pääsen vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja jakamaan tietoa siitä, millaisia mahdollisuuksia nykypäivän imppatyypeillä on.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää LapCI ry:n jäsenille? 

Arkikuntoutus! Eri asiantuntijoiden tuella me kaikki opimme toivottavasti huomaamaan ne hienot asiat, joita jo teemme lastemme kuulon kuntouttamiseksi. Ja kehitymme entistä paremmiksi apureiksi lapsillemme heidän kuulomatkallaan.

Kiitos Lotta!
Kesäisin terveisin,
LapCI ry:n toimisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *