CIsupajan projektikoordinaattorin kapulan kantaja on vaihtunut!


Marianne Peltoniemi

CIsupajan projektikoordinaattorin puikkoihin palaa Marianne. Monelle varmasti jo ennestään tuttu, mutta uudemmat jäsenet eivät ole häntä vielä tavanneet. Lue tästä Mariannen (uudelleen)esittely!

Olen palannut!

CIsupajan koordinaattori Marianne Peltoniemi

Ihanaa olla taas täällä. On vierähtänyt kolme vuotta ja neljä kuukautta siitä, kun siirryin äitiyslomalle.

Silloin huhtikuussa 2017 olimme juuri saaneet suuren kansainvälisen EURO-CIU Symposiumin järjestettyä Helsingin Valkeassa talossa ja tunnelma oli niin sanotusti katossa. Se oli LapCI ry:lle iso juttu. Symposiumin myötä oli silloin oikein juhlallista poistua taka-alalle hetkeksi!

Oma aikani on sittemmin kulunut kotiäitinä ja viimeisen vuoden olen ollut opintovapaalla suorittaen yhteisöpedagogin ylemmän AMK -tutkinnon. Menin myös naimisiin ja vaihdoin sukunimeni puolisoni sukunimeksi siksi, että Peltoniemiä on Suomessa vähemmän kuin Rintaloita ja tykkään usein olla ”pienten puolella”.

Olen siis monella tapaa uudistunut ja uudistanut itseäni. Samalla olen seurannut sivusilmällä LapCI ry:n tapahtumia ja uudistuksia näinä vuosina ja erityisesti CIsumusa-hankkeen alkaminen on ilostuttanut minua kovin. LapCI ry:n nettisivut ja logo on myös päivitetty, ja yhdessä versiossa on ihana sydän! Someen ja viestintään on panostettu viime vuosina paljon ja se kyllä lämmittää viestintäintoilijan mieltäni. Hyvä, että on saatu uutta ”pöhinää”.

Niinpä minä olen nyt elokuusta lähtien tutustunut uusiin työkavereihini sekä perehtynyt tapoihin ja työkaluihin. Monet toiminnat näyttävät ainakin päälle päin hyvin samoilta kuin ennenkin. Etätyön määrä on toki lisääntynyt ja erilaisten siihen liittyvien työkalujen käyttö.

Toivon tuovani uutta intoa ja annettavaa LapCI ry:lle ja haluan olla järjestön toiminnan ytimessä tuottamassa laadukasta vertaistukitoimintaa jatkossakin.

Minut saa kiinni sähköpostilla osoitteesta marianne.peltoniemi@lapci.fi ja puhelinnumero pysyy samana, kuin mitä Jonnalla on tällä välin ollut, eli 045 859 08 88.

Nähdään tapahtumissa ja toki myös etänä!

Marianne Peltoniemi
CIsupajan projektikoordinaattori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *